Tämä viikonloppu on ollut melkoisen vauhdikas ja siinä on ollut ja tulee vielä olemaan mukavaa menoa ja meininkiä.

Kaikki alkoi perjantai-iltana pimeyden jo ollessa laskeutuneena talojemme kattojen ylle. Kirkas täysikuu valaisi iltaa ja jo viikolla ennustettu lämmin ilmavirtaus oli levinnyt tänne Etelä-Suomeen. Suuntasimme askeleemme Vihdin kirkkoon, jonne tosin menimme autolla. Sytytimme kynttilän muualle haudattujen muistoksi kirkon viereen lähelle sankarihautoja. Meillä molemmilla on nykyään jo tosi monta läheistä, jotka ovat kuolleet. Viimeksi kuluneen vuoden aikana kolme ihan sukuun kuulunutta - Irmelin äiti, hänen veljensä ja minun setäni.

kyntti.jpg

Taideyhdistys Hämmentämö järjestää aina ajoittain erittäin korkeatasoisia konsertteja tänne meille ja sellainen oli nyt vuorossa pyhäinpäivän kunniaksi. Yksi viulisti ja neljä laulajaa esittivät J.S.Bachin d-molli-solopartitan, jonka J.S. oli tehnyt ensimmäisen vaimonsa muistoksi. Ohjelmalehtisessä oli avattu Bachin matemaattisen tarkaa sävellystekniikkaa ja sitä kuinka hän oli onnistunut piilottamaan erityyppisiä teemoja sävellystensä melodiakulkuun. Tunnetuin teema on tietenkin J.S:n sukunimi, jonka pystyy soittamaan/laulamaan b-a-c-h. Bachin tekniikassa on jokaiselle säevelelle annettu numero, joka sitten vastaa tiettyä aakkosten kirjainta ja näin on syntynyt viestejä.

Sen enempää en avaa teosta, koska on aika hankala kertoa tunnin miitaisesta kokonaisuudesta irrallisia osioita, kuten on mahdollista esim. bändin keikalla, kun kuulee 10-20 erillista biisiä. Lauluyhtyeessä oli kuitenkin sellainen harvinaisuus kuin kontratenori. Kyseessä on siis mieslaulaja, joka kykenee laulamaan hyvin korkealta. Kun sulkee silmät on vaikea tajuta, onko laulaja mies vai nainen. Aivan upea kontratenori on kuultavissa amerikkalaisen Pentatonix-yhtyeen esityksissä. Katsokaapa YouTubesta videot Hallelujah ja vaikkapa Mary, did you know. Häikäisevää taitoa yhtyeeltä, mutta tuo kontratenori vielä lisämausteena.

*******

Lauantaiaamuna nousin varhain ja pukaisin mustan kostyymin ylleni ja menin kirkkoon laulamaan Kamarikuoron pienen porukan kanssa muutaman biisin. Eilenhän jumiksessa luettiin viimeksi kuluneen vuoden aikana kuolleiden seurakunnan jäsenten nimet. Olihan siellä paljon minulle tuttuja - niin kauan olen Vihdissä asunut. Laulut sujuivat hyvin ja olisivat varmaan menneet vielä paremmin, jos olisimme harjoitelleet. Ihan meni prima vistana (=suoraan nuoteista lukien).

jumis.jpgjumis2.jpg

Jumiksen jälkeen saimme seurakunnan tarjoaman lounaksen paikallisessa ravintelissa. Sitten pitikin mennä vikkelää tahtia kotiin, vaihtaa leninki, käyttää koira ulkona ja palata kirkkoon. Ei siinä ehtinyt pulssi tasaantua.

************

Kirkkoon piti nimittäin ehtiä, koska meillä on tässä nyt kahtena viikonloppuna Jaakko Mäntyjärven Salvat 1701-virsidraaman esitys. Kamarikuoromme esittää sen yhdessä Puijon kamarikuoron kanssa. Meitä on viitisenkymmentä laulajaa, joten melkoisen paljon ääntä on luvassa, mutta on myös hiljaista laulua. Kun tällainen joukko saa hiljaisen laulun onnistumaan todella ppp-fiilingillä, niin se jos mikä on vaikuttavaa. Sitäkin on luvassa. Virsidraaman sisältö sijoittuu 1700-luvun vaihteeseen, silloin kun rutto piinasi Suomen kansaa ja Jumalaa rukoiltiin apuun tuskassa ja hädässä. Tämä Salvat on dramaattinen kokonaisuus. Tässä hieman pohjaa tälle teokselle. Olen lainannut tekstin fil.tri Jukka Kemppisen kirjoituksesta hänen blogistaan.

Salvat 1701 on musiikkia, jota ulkomaalaiset eivät ymmärrä. Ei sillä ole väliäkään. Tässä on musiikissa se Suomi, joka ei näy kansanrunoissa ja johon kansallisromantiikka on liian nuorta.
 
Isoviha.
Sota alkoi, kun Venäjä, Tanska ja Puola yhteisestä sopimuksesta kävivät Ruotsin kimppuun. Sotaa kesti 1700-1721 ja karmeudessa sillä on tuskin vertaa. Takana olivat näet 1695-1697 suuret kuolonvuodet. Suomessa väestöstä kuoli ainakin kolmannes. Pikku jääkauden kylmyys oli tavaton. Ehkä Topelius hiukan liioittelee kertoessaan, että juhannuskirkkoon ajettiin reellä järven jäätä. Luultavasti hevoset oli siinä vaiheessa jo syöty ja suitset perässä.
Isonvihan aikana tuli rutto, ja kaupungintapaisissa kuoli taas väestöstä kolmannes. Ja sen jälkeen käytiin sotaa sukupolven ajan. Venäläisten terrori oli raaimmillaan kauden lopulla. Esivallalta ei herunut apua eikä myötätuntoa.
Suomalaisten henkinen tila välittyy lähteestä, joka on luultavasti maan historian luetuin, ehkä toiseksi luetuin – Vanha virsikirja 1701.
”Ah, mi ompi elom’ tääll? Tuska, vaiva tuskan pääll’.” Sanat oudostuttavat, mutta sävelmät ovat tuttuja, samoja. Mäntyjärvi on rakentanut teoksensa oratorioksi. Mukana on puherooleja, mutta pääpaino on mielikuvituksellisen hienosti sovitetuilla virsillä. Koraalit on kohdin hajotettu pelottomasti nelisointujen sarjoiksi ja tuloksena on – isoviha.
Teos päättyy lohtuun. Nykyisin Matteus-passion virtenä tunnettu ”Maailma, sinut jätän” (Oi rakkain Jeesukseni tai Pää verin helmitetty) johtaa nykyiseen tekstiin ja kieleen, vallankumousvirteen ”Herra Jeesus kun täällä vain kanssamme on”. Ja kuorossa on ensimmäinen kuulemani suomalainen, luterilainen basso profondo, joka vetelee ainakin kvinttiä alempaa kuin on mahdollista.
Suomalaisuuden ääni: rukous. Surua. Iloa. Ei vihaa.
 
Harjoittelimme siis eilen iltapäivällä tämänpäiväistä esitystä ja kyllähän se vaikuttavaa oli. En kuitenkaan ehtinyt olla treeneissä loppuun asti, kun oli kiiruhdettava jo uuteen paikkaan.
treeni.jpg
*************
Minulla oli nimittäin lippu toiseen hienoon paikkaan, jos kohta tarjolla oli ihan toisenlaista toimintaa. Ajelin nimittäin rauhallisesti ilman mitään hurjastelun meininkiä Helsinkiin kohteenani Nordenskiöldin halli, missä punapaitainen petolauma kohtasi vaasalaisen jääkiekkoryhmittymän, paremmin Sport-nimellä tunnetun.
 
icehall1.jpg
 
Olen seurannut telkkarista HIFK:n pelejä tänä syksynä ja onhan se jonkinasteista kärsimysdraamaa ollut. Joukkue on tavallaan pelannut hyvin ja esim. Atte Engren maalinsa edessä on ollut aivan huikea lukko. Suurin ongelma on ollut heikko maalien tekemisen taito ja lätkäpeliä on vaikeaa voittaa, jos laatta ei uppoa vastustajan moken taakse. Tappiota on paljon, mutta pääasiassa hyvin pieniä eli jos tilaisuudet olisi pystytty käyttämään paremmin hyväksi niin HIFK:n paikka olisi selkeästi korkeammalla tämän hetken liigassa.
 
Eilen kaukalossa oli kyllä vain yksi pelaava joukkue ja vastassa oli korkeintaan kovasti räpistelevä valkopaitainen urheiluseura. Sport on fyysinen ja kovaa pelaava joukkue ja niinpä punapaidat saivat kyllä runsaasti kolhuja ja tekemistä varmasti riitti kun piti varoa sitä, ettei hermo petä kovassa mäiskeessä.
 
HIFK hallitsi peliä kyllä hyvin selkeästi, jos kohta Sport pääsi ajoittain ihan laukauksiin ja tekopaikkoihinkin, mutta niissä ei lopultakaan Engrenillä ollut mitään hätää. Niinpä Atte-poika tekaisi kauden ensimmäisen nollapelin petojen voittaessa komeasti 4-0.
 
HIFK:n kaikki kaikessa on tällä hetkellä puolustaja numero 41. 18-vuotias Miro Heiskanen on kyllä stadin kingi - taitava ja tarkka ja kyllähän sen tuolla live-tilanteessa erikoisen hyvin näki. Sen lisäksi, että hän on kiekollisesti hyvin varma, hän näkee kentän hyvin, jakelee hyviä passeja ja aina silloin tällöin veivaa itsensä lähelle vastustajan maalia ja silloin on vastustajan syytä olla tarkkana. Sportin pojat eivät eilen olleet ja niinpä Miro teki kaksi hienoa maalia - lähietäisyydeltä.
 
icehall2.jpg
 
Toisen ja kolmannen erän välissä katselin hallin kattoon nostettuja lippuja. Niissä on nimiä ja numeroita ja eiväthän ne mitään lippuja ole, vaan jäädytettyjä pelinumeroita. Kunnioituksena oman joukkueen legendaarisille pelaajille on joukkueilla tapana jättää käyttämättä joitain pelinumeroita. IFK:lla näitä on kahdeksan. Ihan kuka tahansa ei saa nimeään ja numeroaan hallin kattoon ja siksipä nämä herrat ovat omalla tavallaan joukkueen historiassa todella merkityksellisiä. Vähänkin jääkiekkoa seuranneet tietävät näistä heppusista paljon, enkä ala heidän peliurastaan tässä kertoilemaan. Jos olet kiinnostunut, niin lue vaikka netistä. Kolme suurinta ovat minun  mielestäni numerot 20, 17 ja 5. Miksi - otapa selvää.
 
 icehall3.jpg