Taas se on tullut tämä pimeys. Onneksi ei jäädäkseen, mutta jotenkin se salakavalasti hiippailee juuri tässä marraskuun aikana. Lokakuussa on vielä päivisin vallankin melkoisen kirkasta, jos sattuu olemaan selkeä päivä, mutta marraskuiset sumut ja pilvipäivät vievät kyllä viimeisenkin valon jonnekin muistojen kätköihin.

Maapallo on kallellaan aurinkoon nähden koko ajan samalla kallistuksella ja niinpä tähän aikaan vuodesta eteläinen pallonpuolisko kylpee valossa ja me taas täällä pohjoisessa elämme päinvastaisessa kuviossa. Sitten kesällä asia on toisin päin eli tasan käyvät onnen/epäonnen lahjat tässä asiassa. 

Tätä pimenemistä jatkuu vielä kuukauden verran täällä meidän eteläsuomalaisessa maailmassa. Utsjoella ei pimene enää juurikaan kymmentä päivää kauemmin, koska siellä aurinko laskee 26. marraskuuta ja nousee seuraavan kerran joskus tammikuun puolivälissä. Meillä päivä lyhenee vielä noin 1½ tuntia eli tämäkin melkoisen vajaa päivä lyhenee vielä entisestäänkin.

Meillä aurinko nousee tänään klo 8.28 ja laskee 15.46. 26. päivä eli silloin kun Utsjoen kaamos alkaa ovat vastaavat ajat 8.50 ja 15.29. Itsenäisyyspäivänä kukko kiekuu klo 9.11 ja hyppää unihirrelle 15.16 ja sitten talvipäivän seisauksen aikaan auringon herätys on 9.29 ja horisontti kutsuu kello 15.13. Kuten huomataan, niin eipä tuo päivä enää hirveästi tuosta itsenäisyyspäivästä muutu, mutta vielä tästä hetkestä se lyhenee aika reippaasti.

Kävin juuri äsken ottamassa kuvan meidän takapihalla. eipä ole paljon näkemistä.

pimi.jpg

Tähän aikaan vuodesta puhutaan kaamosmasennuksesta. Erittäin vakavaa se on noin prosentilla suomalaisväestöstä eli keskikokoisen kaupungin verran meillä ihmisiä vaeltaa alamaissa tähän vuodenaikaan (noin 55000). Onhan se paljon. Lievemmässä määrin pimeästä kärsii noin 15% koko väestöstä eli aikamoinen sakki - noin 800 000. Hoidoksi suositellaan kirkasvalohoitoja joko ihan asiaan varatussa paikassa tai sitten kotikonstein sellaisella kirkasvalolampulla. Jonkinlaista apua kaamoksen keskellä saa siitä, että matkustaa pimeimpään aikaan jonnekin, missä aurinko paistaa päivällä kirkkaasti, kuten Kanarian saarilla. Vaikutus on kuulemma positiivinen, mutta ei tietenkään kestä loputtomiin, mutta jos jaksaa kohtuudella sitten helmikuun loppuun, niin kyllähän se sitten alkaa helpottaa.

Minä en kärsi pimeästä, vaikka en siitä ihmeesti tykkääkään. Kun on riittävästi tekemistä, niin kyllä tämä pimeä aika menee - minulla se on mennyt ohi jo kuudenkymmenen vuoden ajan, joten tuskin minä enää saan mitään kaamostuskaa kehitetyksi. Jos on lunta, niin sukset jalkaan, lukemista riittää, lauluhommia, elokuvia ja niin edelleen. Näillä vaan mennään - eihän tässä muutakaan voi.