Johann Sebastian Bachin Jouluoratorio on kuusiosainen teos ja nimensä mukaisesti kertoo joulun ajan tapahtumista. Koko oratorio on kuuden kantaatin muodostama kokonaisuus. Jouluoratorion tekstit on otettu sekä Luukkaan että Matteuksen evankeliumeista ja juoni etenee evankelistan laulamana resitatiiveissa. Resitatiivien välissä kuullaan orkesteria, solistien laulamia aarioita ja kuoron koraaleja ja barokille tyypillisiä kovavauhtisia hyvin monisäikeisiä osia. 

Bach sävelsi oratorion kantaatit eri pyhäpäiville, mutta nykypäivän maailmassa kuulijoita ei juoksuteta kuutena erillisenä päivänä kuuntelemaan erillisiä kantaatteja, vaan tavallisimmin teos esitetään kahdessa osassa joko kolmen ensimmäisen tai kolmen viimeisen kantaatin kokonaisuutena. Näin näistä tulee noin puolentoista tunnin konsertteja.

Meillä täällä Vihdissä saatiin nyt ensimmäisen kerran kuulla Jouluoratorio pääosin omin voimin esitettynä eilen. Vaativiin soolo-osiin oli toki hankittu ammattilaulajat ja orkesterissakin oli lähialueilta tulleita soittajia, mutta esimerkiksi konserttimestari oli vihtiläinen (tosin hiljakkoin Helsinkiin muuttanut). Kuoro oli kuitenkin ihan Vihdin oma (joskin on meillä muutama naapurikaupungeista kuoroon ajeleva laulaja), muutama vuosi sitten Kaisa-Leena ja Jorma Hannikaisen perustama Vihdin Kamarikuoro.

Aloimme harjoitella tätä teosta jo aika pian kesätauon jälkeen, joskin se jäi vähemmälle loka-marraskuun aikana Mäntyjärven Salvat 1701-opuksen harjoittamisen takia. Salvat-keikkojen jälkeen kuoro on kuitenkin treenannut ahkerasti ja siinä meinasikin ihan henkilökohtaisella tasolla tulla dilemma. Enkä sitten ollut ainoa kuorolainen, joka jäi uskoakseni jonkinlaisen viruksen piinaamaksi. Kuumetta ei tullut, mutta yskää kyllä ja pahinta kaikessa, että ääni meni kai jonnekin Vantaalle eikä meinannut millään suostua tulemaan takaisin. En päässyt treeneihin marraskuun lopulla enkä vielä pari viikkoakaan sitten pystynyt yhtään laulamaan näitä sangen korkeita stemmojani ja niinpä aloin tässä suhteessa olla epätoivoinen ~ pääsenkö ollenkaan laulamaan eniten odottamaani teosta. Pääsin kuoroon tämän vuoden alussa ja suurin motivaationi hakea siihen oli se, että Kamarikuoro laulaa mm. Bachin isoja teoksia. 

Viime lauantaina treenasimme ensimmäisen kerran orkesterin kanssa. Omalta osaltani voin sanoa, että meni sinne päin, mutta aukkopaikkoja oli tosi paljon. Jouduin himmailemaan korkeimmat äänet ja epävarmuus tuntui etenkin nopeissa kuudestoistaosajuoksuissa, jotka jäivät kilometritolkulla jälkeen. Ylä-äänet seilasivat vielä ihan jossain muualla kuin nuoteissa luki - korva ja sydän sanoivat, että laulahan mies se fis tai gee oikein, mutta ei se sitten lopultakaan maailmalle kajahtanut siinä Bachin kirjoittamassa muodossa. Kuunteluoppilaana oli kuitenkin hyvä olla.

kuoro1.jpg

********

Viikonloppuna ja alkuviikosta treenasin sitten kotona pääosin kuulokkeet korvilla sekä netissä olevan stemmatreenin että yhden kuoromme jäsenen lähettämän äänityksen kanssa. En herättänyt kotona suurta kunnioitusta tällä tekemiselläni. Olin laulanut vaativinta osaa (Ehre sei Gott) jo useita kertoja peräkkäin, väsyttänyt ääneni totaalikatastrofin alueelle ja kuinka ollakaan, vaimoni filmasi tätä tapahtumaa salaa. Kyllähän se kuulosti ihan kamalalta. Luurit päässä stemmaharjoittelu tapaillen ja etsien oikeita ääniä ei ollut ihan taidevaatimusten huippua. Soitin tuon äänitykseni koulussa opehuoneessa ja sain ainakin mehevät naurut aikaiseksi. Ihan kaiken varmuuden välttämisen ehkäisemiseksi en päästänyt tätä äänitystä julkisuuteen, ettei kuoronjohtaja vahingossa kuulisi sitä ~ olisi tullut ikuinen porttikielto kuoroon. 

Jatkoimme treeniä vielä keskiviikkona kuoron kanssa ja silloin alkoi optimismi vallata. Joskopa se ääni tulisi kuitenkin jotain kautta takaisin, koska laulaminen tuntui helpommalta kuin aikoihin. Treenasimme Nummelassa, minne kerkesin yli puoli tuntia ennen treenin alkua ja ehdin vielä naputella pahimpia stemmapaikkoja uskoakseni parempaan kuntoon.

kuoro3.jpg

*******

Eilen illalla sitten lauloimme lopulta tämän suurteoksen kolme ensimmäistä kantaattia lähes 400 kuulijalle Vihdin kirkossa. Liekö ollut joku adrenaliinihyöky vai sattuiko nyt kerrankin niin, että ääneni tuli kuntoon juuri h-hetkellä, mutta kyllä ne korkeimmatkin äänet tulivat kaikissa lauluissa ja varmasti sekä kuoron, orkesterin, solistien että johtajamme voimakas into ja tsemppaus takasivat parhaan mahdollisen tuloksen. On vaikea kuvailla ihmisille sitä tunnetta, mikä syntyy, kun tällaisissa vaativissa teoksissa löytyy se meininki ja laulu vaan etenee omalla painollaan ja luo ihan uskomattoman tunteen. Näin pääsi käymään ja huolimatta joistakin live-tilanteiden pikku mokauksista ja virheistä, kokonaisuus pysyi ehjänä ja yleisön jälkikäteen antamat kommentit olivat ihan huippua. 

Tämä oli jälleen kerran pieni askel koko maailmakaikkeudelle, mutta valtavan suuri askel meille esittäjille. Kiitos kuuluu ensiksikin jo kauan sitten kuollelle Bachille, kun sävelsi tämän teoksen, mutta tässä hetkessä suurin kiitos kuuluu Jormalle ja Kaisa-Leenalle, joita ilman ei olisi Kamarikuoroa. Kiitos kuuluu myös koko kuorolle, sillä vaikka olisikin kuoronjohtajat, niin ei kuoroa olisi, jos ei löytyisi laulajia. On suuri onni ja etuoikeus saada olla mukana tällaisessa toiminnassa.

kuoro2.jpg