On koittanut suuri päivä. "Nyt se suuri päivä koitti, armon päivä valkeni. Haudan hirmut Kristus voitti, vankeuden vangitsi. Kärsitty on tuomiomme, noussut armon aurinkomme." (Vk 84:1) Näillä sanoilla, jotka löytyvät virsikirjasta tahdon avata tämän tarinan. Virttä lauletaan suurin sydämin ja ammottavin suin pääsiäisenä, kun kirkoissa kerrotaan sitä kohtaa evankeliumeista, missä Jeesus nousi kuolleista. Synkkä pimeys, mikä varjostaa kiirastorstain ja pitkäperjantain kertomuksia, on poispyyhkäisty ja muutenkin pääsiäisen ajankohtaan sopiva. Kevään valo lisääntyy pääsiäisen aikoihin huimasti ja jokainen päivä on armottoman paljon edellistä valoisampi. Jos vielä sattuu pilvetön päivä, niin mitä pohjoisempana ollaan, sitä kirkkaampaa on, koska Lapissa on ihan varmasti edelleen lunta tolkkumäärin.

Voidaan sanoa, että tämä päivä on hyvin merkityksellinen joillekin valtakuntamme ihmisille ja aika moni myös ilahtuu tänään. On toki sellaisiakin, joille varsinaisesti ei tämä alkava tiistai ole yhtään eilistä kummallisempi ja on varmasti paljon sellaisia, jotka eivät edes tiedä, mitä sitten tapahtuu niin erinomaista, että on pakko vääntää blogikirjoitus aiheesta. Meillä on täällä Suomessakin noin 1% väestöstä, jolla on oikeasti ollut juhlapäivään johtaneiden tapahtumien ansiosta ihan vakavasti otettava masennus ja heidän lisäkseen noin 10-30% väestöstä on samaan aikaan ollut rasittunut samasta syystä. Tänä vuonna voi sanoa, että tiistai on toivoa täynnä.

Turha tässä nyt on enää pantata tätä tietoa. Kysehän on siitä, että kaamos päättyy Utsjoellakin ja jos vaan sattuu aurinkoinen päivä, niin Lapin perukoillakin on mahdollista nähdä aurinko. Mitään vaellusta lähimmälle rannalle ei kuitenkaan kannata tehdä, koska aurinko nousee Utsjoella klo 12.03 ja laskee 12.42, mutta kyse on henkisestä voitosta. Kevätpäiväntasaus on reippaan kahden kuukauden päästä ja siinä ajassa on auringon tehtävänä pukata itseään näkyville täydellisestä piiloleikistä reippaan kahdentoista tunnin näkyvyyteen. Tuohon maaliskuun tasauspäivään on noin 65 päivää ja kun nollasta pitää päästä kahteentoista tuntiin, niin se tarkoittaa sitä, että päivän pitää pidetä keskimäärin 11 minuuttia joka päivä. Eivät ne lappilaiset suotta sano, että päivän piteneminen on suorastaan hurjaa. Ei se sielläkään niin rajuna tunnu ennen kuin helmikuun puolella, mutta kyse on nyt  siitä, että kun ihminen tietää valon määrän kasvavan, hän pääsee hiljalleen eroon siitä masennuksen alhosta. 

Miten sitten ihmiset hoitavat kaamosmasennnusta tai kaamosrasitusta? Nykypäivän nopeassa maailmassa se onnistuu lentämällä jonnekin etelään joksikin aikaa. Pari viikkoa tekee ihmeitä, joskin lisääntynyt serotoniini ei kauan jaksa kantaa sitä saatua valohoitoa, koska paluu Suomeen lopettaa samalla sen ilohormoonin tuotannon. Monet muuttavat talveksi kokonaan pois Suomesta, mikä tietenkin on joillekin mahdollista, vaan ei kaikille. On sitä paitsi paljon ihmisiä, jotka eivät suurin surminkaan halua matkustaa mihinkään kotimaastamme ja kai he sitten kärsivät mieluummin pimeydestä. Mene ja tiedä. Kirkasvalolamput ja ihan erilliset valohoitoyksiköt antavat ihmisille mahdollisuuden selvitä pimeästä ajasta. Se on ihan lääketieteellisestikin todettu, mutta kuinka paljon se auttaa, on kokonaan toinen juttu.

Itse olen jo selvinnyt kotimaamme pimeäjaksosta yli 60 vuotta, joten kai tässä päästään tänäkin vuonna moisesta yli. En minä siitä mitenkään nauti, mutta lumisina talvina, kun on päässyt hiihtämään ja muutenkin kun tuo harrastus- ja työtoimi ovat sangen vilkkaalla tasolla, niin tämä aikaa vaan menee. Kaikesta huolimatta kesä on mukavampi ja siinä on kyllä valolla iso merkitys.