Vuoden 1918 tapahtumat ovat musta täplä maamme historiassa. Itsenäisyyden ajan alkukompurointi erotti kansan ja itse asiassa se ero oli tapahtunut jo paljon aikaisemmin, mutta se kulminoitui kylmään ja nälkään ja sosialismin pelkoon. Loppujen lopuksi siinä ei kukaan voittanut, vaan yli 35000 suomalaista kuoli itse sodassa ja sen jälkeisissä tapahtumissa pääosin luoteihin, nälkään ja tauteihin.

Minä aloin kiinnostua maamme historiasta joskus siinä viidennentoista ikävuoteni huitteissa. Siihen asti olin lukenut historiaa koulussa siksi, että se oli pakko ja toisaalta siksi, että siellä oli hurjasti mielenkiintoisia tarinoita. Oman kotimaamme historia oli lapsuudessa jäänyt aika lailla vieraaksi ja tavallaan sen ymmärrän, koska juuri tuosta vuoden 1918 sodasta ei haluttu puhua, sillä siinä availtiin rumasti vanhoja haavoja, joita ainakin Kivijärvellä pyrittiin unohtamaan. Sen olen saanut selville, että kyllä minunkin suvusta joissain tehtävissä oltiin silloin keväällä ja sitten sodan jälkeen, mutta mitään tarkempaa en ole saanut koskaan selville enkä kyllä ole mitenkään hirveästi asiaa pohtinutkaan,

Nykyään määrite sisällissota on virallinen ja onhan se kuta kuinkin totuudellinen. Kyseessä oli suomalaisten välinen kahakka, johon punaiset saivat jonkin verran apua itänaapurista ja toisaalta valkoiset saivat koulutettua apua Saksasta. Käytännössä koko toiminta oli kuitenkin suomalaisten omissa käsissä. Sisällissota on nimenä siinä mielessä hyvä, kuten myös kansalaissota, että se antaa neutraalin käsittelysuunnan. Nämä otsikot eivät ole kenenkään puolella, vaan ikään kuin tarkkailevat tapahtunutta ulkopuolelta. Siksi tervehdin tätä uusinta päätöstä ihan positiivisesti.

Jossain vaiheessa silloin ehkä lukioikäisenä opin ymmärtämään myös tuon luokkasota-määritelmän. Suomi oli erittäin vahvasti jakautunut kahteen leiriin, missä omistaminen ja vauraus oli toinen puoli ja köyhyys ja toisten alaisuutena oleminen oli toinen puoli. Välissä ei ollut juuri mitään keskiluokkaa vaan nuo luokat muotoutuivat punaisiin ja valkoisiin hyvin pitkälle sen mukaan, mitä omisti tai oli omistamatta. Rikkaiden luokalla oli ylin kyllin kaikkea, mutta köyhät olivat oikeasti kovilla. Torppareiden asema oli ollut  melkoisesti orjuuden tasolla monin paikoin ja vaikka työaikalaki olikin saatu jo sovituksi, niin pidettiinkö siitä kahdeksan tunnin työajasta niin hyvin vielä kiinni ja kuinka sitten palkkaus oli. Niinpä tästä kahtia jakautumisesta saatiin mainiosti tuo luokkasota-nimike ja ihan samoilla periaatteilla myös kapina.

Vapaussota on sitten kyllä valkoisten määritelmä tuolle sodalle. Sen puolen ajatus sodasta oli sellainen, että sillä saatiin pysymään kansallinen vapaus ja oikeus määrätä omista asioista juuri julistetun itsenäisyyden myötä. Vastauhkanahan oli ollut pelko jäädä sosialistien ja itänaapurissa puhjenneen kommunismin nousun myötä työläisten jalkoihin. Kun valkoiset sitten voittivat sodan, oli maamme heidän mukaansa vapautettu sosialismin ikeestä ja pelosta ja siitä tuo nimitys.

Vaikka sodasta on nyt kulunut kohdakkoin se sata vuotta, ei kansa ole sitä unohtanut ja ihan hyvä niin. Kun tuollaisen virheen muistaa, niin ehkä kansakuntamme ymmärtää, että niin ei tule enää koskaan toimia. Erimielisyydet on ratkaistava keskustellen ja neuvotellen.