Minä olen vähän sellainen mielensäpahoittaja. Tykkään niistä Tuomas Kyrön kirjoista ja näen monessa asiasssa samaa kuin kirjan päähahmo, mutta en minä niin hirveän jyrkkä ja vanhanaikainen jäärä ole. Asioiden kehitys on suuressa määrin ollut hyvä juttu, mutta kyllä minäkin pahoitan mieleni sellaisissa asioissa, jotka voisivat sujua koko yhteiskuntaa ajatellen mukavammin, jos ihmiset käyttäytyisivät ja toimisivat paremmin.

Otetaan nyt esille tämä liikenne. Lohjalla sattui tässä viikolla järkyttävä onnettomuus, missä 2- ja 3-vuotiaat lapset kuolivat, kun heidän isänsä ohjaama auto lähti liukkaalla tiellä lapasesta ja liukui vastaantulijan kaistalle törmäten toiseen autoon ja seuraukset olivat siis mitä kammottavimmat. Miksi näin kävi, on arvoitus, mutta tämä liukkaus aiheuttaa kyllä mielenpahoitusta kerrakseen. Me eteläsuomalaiset emme ole enää vuosiin joutuneet muutamaa harvaa hetkeä lukuun ottamatta ajamaan tosi liukkaissa ja hankalissa olosuhteissa ja niinpä se liukkaan kohtaaminen on monelle tiellä kulkijalle hirveän vaikeaa joko tottumattomuuden tai osaamattomuuden takia. Koska olen kotoisin Keski-Suomesta, jouduin nuorena opettelemaan  todella huolella liukkaalla ajamisen. Kivijärven tiet olivat huonokuntoisia ja autot pääasiassa takavetoisia, jolloin liukkaus teki isosti ongelmaa. Meillähän ei ollut autoa, mutta minä olin aina valmis kuskiksi ja niinpä ajelin monenlaista nelipyöräistä noina vuosina. Mutta heti tässä ilmoitan, että kyllä en ole hyvä liukkaalla ajaja. Sellainen väite olisi ylimielisyyttä ja siitä voi pahoittaa mielensä ja tehdä vahinkoa, jos on kehuasenne. Sen uskallan kuitenkin sanoa, että olen varovainen liukkaalla ajaja. En katso liikennemerkistä, kuinka kovaa ajan, vaan arvioin tilanteen tien kunnon mukaan. Jätän turvavälin ja jos joku kiilaa minun ja edessäni ajavan väliin, hidastan sen verran, että minulla on taas asiallinen turvaväli. Tämä valitettavasti aiheuttaa sen, että aina on joku k....pää, joku luulee pääsevänsä nopeammin perille, kun tulee ajamaan ihan minun taakseni melkein puskuriin kiinni, vaikka edessä olisi kilometrin mittainen tiukka jono. Ei se kiilaaminen silloin yhtään nopeuta, vaan pelkästään aiheuttaa vaaratilanteita, mitkä sitten monikertaistuvat, kun on liukasta. Silloin kyllä mieli pahoittuu.

Toisaalta pahoitan myös silloin mieleni, kun joku hissuttaa pitkän jonon kärjessä yli 20 km/h hitaammin kuin siinä saisi ajaa. Silloin olisi syytä ajaa sivuun hetkeksi aikaa ja antaa tietä niille, jotka haluavat ajaa sallittua nopeutta. On tosi harvoin sellaisia tilanteita, etteikö nykyautoilla Etelä-Suomen tiellä voisi ajaa 80 km/h, jos renkaat ovat kunnossa tietenkin. Ja ajaja. Mutta oikeasti järki matkaan tuolla tien päällä.

Pahoitan mieleni edelleen siitä, että mälliäiset kävelee pimeän aikaa tuolla maanteillä ja jalkakäytävillä ilman heijastinta. Jokainen autoilija tietää, kuinka hankalaa on nähdä suojateille astuvia sankareita, jos yhtään ei heijastusta ole käytössä. Näin vallankin, kun sataa tai tie on muuten musta. FB:ssä kiertää sellainen postaus, missä heijastimia käyttämättömiltä kysytään, onko elinluovutustestamentti kunnossa. Hyvä idea.

Taas tulee paha mieli, kun näkee ihmisten kulkevan kylmällä ilmalla ilman päähinettä. Johan sen pieni lapsikin tietää, että ihmisen lämmöstä katoaa iso prosentti suoraan pään kautta. Ja paha mieli tulee, kun näkee nuorison kulkevan pakkasella tennarit jalassa ja nilkat paljaana. Sekin on oikeasti vaarallista.

Tulipa taas pahaa mieltä. Jatkan siis siivousta...