Tänään on pitkästä aikaa kirkas ja aurinkoinen päivä. Niinpä ulos mennessä on ihan pakko laittaa mustat lasit, joita ei olekaan tarvittu sitten lokakuisen Espanjan matkan. Nyt kun vielä on ihan kirkkaan valkoista lunta, niin häikäisykerroin on korkea. Tämähän se tietenkin on se kevään ja ylipäätään vuodenaikojen vaihtelevuuden mahtavuus. Joskus marras-joulukuussa aurinkoisesta päivästä ei varsinaisesti ole iloa, koska meidän korkeudella päivä on melkoisen lyhyt. Lyhimmilläänhän se on alle kuusi tuntia - siis se auringonnousun ja -laskun välinen hetki.

Meillä täällä kotinurkilla aurinko nousi 7.57 ja laskee 17.17, joten päivälle on kertynyt mittaa jo reippaasti yli yhdeksän tuntia eli noin 3½ tuntia enemmän kuin oli jouluna. Meillähän on hiihtoloma tässä tulevalla viikolla ja kun se loma on lusittu, niin ollaan jo yli kymmenessä tunnissa. Päivähän kasvaa kuutisen minuuttia joka päivä eli nelisenkymmentä minuuttia viikossa. Nythän aamulla töihin mennessä on jo ihan valoisaa eikä enää kestä kuin hetken, niin aamulla herätessäkin on jo kirkasta vallankin jos aurinko paistaa.

Mitään tilastoa pilvisistä päivistä en ole pitänyt, mutta niitä on ollut paljon sitten lokakuun lopun. Ei ole tarvinnut sinistä taivasta katsella muualta kuin valokuvista ja videoista, mutta niinhän se useimmiten näin talvella on.

Lämpötilat ovat olleet käytännössä pakkasella loppiaisesta alkaen, kuten olen tässä jo useaan kertaan näitä blogijuttuja kirjoitellessani loihinut lausumahan ja ilmeisesti näin tulee vielä jonkin aikaa jatkumaan. Pohjoisnavan yläpuolella on polaaripyörre, joka on päästänyt lämpimän ilman hyvin korkealle ja samalla kai sitten kylmä ilmamassa painuu lähemmäs maan pintaa ja kun tuuletkin ovat sopivat, niin tuota selkeästi viileämpää ilmaa on sitten tässä koko Euroopan yläpuolella ja näin maaliskuukin saattaa olla lämpötiloiltaan ihan talvinen. Ainakin nyt 10 vuorokauden sääennuste lupailee mukavan viileää eli uskoakseni saan tässä hiihdellä ihan huoletta, ellei nyt sitten kylmiä ilmoja lasketa huoleksi. Ei täällä silti ihan tulipalopakkasia ole luvassa eli uskoakseni ihan ulkoilukelpoista tuo säätila nyt sitten luultavasti on.

kev%C3%A4tt%C3%A4.jpg