Oli kesäkuu 1982. Olin talvella päättänyt opiskeluni ja valmiina muuttamaan Vihtiin. Essi oli syntynyt ja uskoimme vakaasti, että Irmelille löytyy töitä Etelä-Suomesta. Kurssikaverini Merja ja Raimo kertoivat, että heillä on auto myytävänä. Vanha, mutta hyvin pidetty ja kunnolla restauroitu, Austin Mini, kuutiotilavuus uskomattomat 850 kuutiota. Emme olleet hirveästi ajatelleet auton hankintaa, mutta toisaalta se, että meillä oli pieni vauva ja olimme muuttamassa Uudenmaan länsipuolelle, josta oli matkaa Kotkaan vajaa parisataa kilometriä, niin syntyi sellainen tunne siitä, että tarvitsemme menopelin.

Hinnasta sovittiin ja niinpä sitten teimme kauppakirjat ja Mini siirtyi meidän omistukseemme. Irmelillä ei ollut ajokorttia eikä hän sitä vielä Jyväskylässä ollessamme kaivannut, mutta aika pian Vihtiin muutettuamme totuus valkeni. Jos täällä ei nykyään pääse julkisilla yhtään minnekään eikä varsinkaan tänne pääse, niin ei se kovin erikoista ollut silloinkaan. Loppusyksystä tänne muuton jälkeen Irmeli sitten aloitti autokoulun ja muistaakseni sai kortin melko pian talven alkupuolella.

Auto oli hieno. Merjan isä oli nimittäin koonnut sen käsin ja dekoreerannut sisustilat oikein nahkalla. Jos kohta se oli pieni ja vaatimaton, oli sillä kuitenkin sellaista uniikkiarvoa.

Mini toimi kohtuudella, joskin pari kertaa sitä piti huoltaa ihan kunnolla, mutta tähän työhön meille löytyi luotettava automies, Antti Myllyniemi, joka on nykyään jo maan mullissa, mutta silloin hän otti ilokseen meidän auton hoidettavaksi. Kävimme sillä moneen kertaan Kotkassa, Helsingissä ja myös Kivijärvellä, kunnes se sitten reilun vuoden meitä palveltuaan sai sen verran siipeensä, että oli pakko vaihtaa pois. 

Tämän kuvan on veljeni ottanut. Pelkääjän paikalla istuu äitini ja veikkaan, että kuva on otettu jossain Siltamäen tienoilla - siellä missä velimies asui perheineen kahdeksankymmentäluvun alussa.

mini.jpg