ifk.jpg

Minä olen ollut HIFK-fani jo kauan, todella kauan. Paljon kauemmin kuin yksikään nykypelaajista on edes ollut olemassa. Välttämättä heidän vanhempansakaan eivät ole olleet vielä perunaa popsimassa, kun minä löysin HIFK:n. Siitä on jo hyvinkin reipas viisikymmentä vuotta, mutta muistan sen joka tapauksessa. Sanaakaan en osannut vielä ruotsia, mutta minuun löi leimansa täysillä lause- "en gång IFK, alltid IFK".

Silloin viisikymmentä vuotta sitten minä asuin metsässä, skuttessa, korvessa, kaukana -  siellä Keski-Suomen korvessa valovuoden päässä Helsingin meiningistä. Pienen metsäläislapsen silmissä näkyi urheilulehtien kuvia kovaa viilettävistä punapaitaisista miehistä, jotka pelasivat koko ajan suositummaksi nousevaa jääpeliä - jääkiekkoa. Siellä Kivijärven korvessakin nappulat luistelivat niin kovaa kuin jaksoivat ja taklasivat tosissaan kuin Lalli Partinen ja toki siellä roolileikittiin omia suosikkeja.

Minä olin muistaakseni ainoa - muistaakseni ainoa, joka kannatti HIFK:ta. Jostain kumman syystä kavereilla oli joitain tapparoita, ilveksiä ja mitä lie lukkoja ja pahin kaikista - maalimerkin logo rinnassa pelailevat narrit.

Minulla oli lapsena suuren suuri haave. Voi kun näkisi jääkiekkoa televisiosta väreissä. Sitä riemua piti odottaa seitsemänkymmentäluvun lopulle saakka. Oli toinenkin haave, mutta ei sitä oikein voinut siellä lehmihaassa ääneen sanoa. Toivoin nimittäin omassa hiljaisuudessani, että kunpa joskus voisi päästä katsomaan HIFK:in lätkämatsia Helsinkiin. Sekin on toteutunut ilokseni jo monta kertaa.

Olen saanut vuosien varrella monta kertaa riemuita ja toki myös harmitella IFK:n kanssa. Se tunne, kun stadin kingi voittaa - se tunne kun tulee kuonoon. Mutta aina sieltä tulee punapaitainen sakki - jos ei tänä vuonna niin sitten ensi vuonna. Nykyään on mahtavaa, kun asun tarpeeksi lähellä Helsinkiä ja pystyn aina ajoittain käymään Nordenskiöldillä katsomassa pelejä ja jos en ehdi, niin ne pelit tulevat nykytekniikan avulla kotiin.

Onnea teille pelimiehet ja taustahäärijät pronssista. Se on parempi juttu kuin neljäs sija. Taakse jäi monta kovaa jengiä. Lennart Petrellin maali vain hetki sen "melkein tepsimaalin jälkeen" oli koko kauden maali ja juuri oikeutettu joukkueen kapteenille.

Ensi syksyyn ja ansaitulle lomalle!

hifk.jpg