Essi ja Jussi olivat pienellä reissulla ja niinpä pojat tulivat yhdeksi yöksi vaarin hoitoon. Artturi tosin jäi kotiin toisen viikonloppulapsenvahdin kanssa, koska hänellä oli tänään pelejä ja hänen piti lähteä varhain ja oli lopulta paljon mukavampi lähteä varhain liikkeelle. Siispä minulla olivat täällä seurana reunapojat eli Lauri ja Aleksanteri.

Illalla teimme poikien kanssa tonnikalakastiketta ja spagettia tai itse asiassa minä tein, mutta yhdessä söimme. Sitten lämmitimme saunan, tai minä lämmitin, mutta yhdessä saunoimme. Pojat hieman pelailivat tietokoneella, mutta vain tarkkaan rajatun ajan. Illalla Aksu ja minä katsoimme Mielensäpahoittajan ja sitten käytiinkin puolenyön huitteilla nukkumaan.

Aamulla pojat nukkuivat pitkään, mutta sitten lähdimme pienelle linturetkelle Vanjärven tornille. Kävimme ihailemassa pääasiassa joutsenia, koska kaikki muut muuttajat olivat niin kaukana, että emme nähneet niitä kunnolla. Aksu on innokas filmaaja ja hän videoikin tipusia oikein hartaasti.

lintukuvaaja.jpg

Minulla oli kamera mukana, mutta kyllähän minä tarvitsisin huokeasti pidemmän putken saadakseni minkäänlaisia lintukuvia. Putket vaan ovat järkyttävän kalliita eikä minulla ole todellista käyttöä sellaiselle.

Poislähtiessämme teimme pienen källin paikalliselle peipolle. Se nimittäin lauleskeli iloisesti puun latvassa ja minä ajattelin sitten kokeilla, miten tipu reagoi kännykästä tulevaan peipon lauluun. Kaivoin luontoportti.com:n esiin ja sieltä sitten peippo esiin ja sitten laitoin sen ääninäytteen soimaan ja hitto, kun se oikea tirppa suuttui. Ihan rinta rottingilla se alkoi kilpalaulannan ja halusi täten kertoa minun kännykälle, että painu suolle siitä vikisemään tai tulee isän kädestä. Huvittavaa.

Hieman tosiaan kuvailin melko kaukana olleita joutsenia, mutta eihän minun kameralla juurikaan kuvaa saa - tai siis saa, mutta siinä pitää melkein kertoa, mitä ne valkoiset pisteet siellä kaukana ovat.

nipuja1.jpg

nipuja.jpg