Olemme sellaista ikäluokkaa, siis vaimoni ja minä, että pääasiassa saamme isoja juhlakutsuja rippijuhliin, ylioppilasjuhliin, vanhojen ihmisten synttäreille ja hautajaisiin. Ihan pienten lasten synttärikutsuja ei enää tule ihan siitä syystä, että meillä ei ole ihan pieniä lapsia ympärillämme kovinkaan paljon. Essin lapsista nuorin on jo seitsemän ja Irmelin puolen suvussa on pari alle kouluikäistä ja siinä ne sitten ovat.

Siispä oli erittäin kivaa saada kutsu häihin. Veljeni nuorin lapsi, lähes kolmikymppinen hänkin, oli jo pitkään seurustellut ja nyt he sitten päättivät vaihtaa siviilisäätyä ja mennä naimisiin.

Tapahtumapaikkana oli Jyväskylän Taulumäen kirkko ja sinne kirkon pihalle alkoikin hääväkeä kasaantua puoli tuntia ennen vihkitilaisuutta. Tapasimme heti siinä kirkon pihassa mukavan pariskunnan, jota minä en heti muistanut, mutta olimmehan me heidät useinkin tavanneet joskus muinaisuudessa.

Vihkimisseremoniat ovat aina kauniit ja erityistä huomiota haluan osoittaa hyvin valitulle häämusiikille sekä erinomaisen selkeälle ja tormakkaalle papille. Muutenhan nämä tilaisuudet ovat hyvin samankaltaisia aina. Sisääntulomarssin soitti sellisti urkujen säestyksellä ja sieltä parvelta sulhasen veli lauloi jonkun laulun  ja ulosmarssi oli sitten ihan urkujuttu. Laulettiin Soi kunniaksi Luojan yhdessä ja koko homma oli ohi noin puolessa tunnissa. Hääpari oli luonnollisesti onnellisen säteilevä.

h%C3%A4%C3%A4t3.jpg

***

Juhlapaikka oli lähellä kirkkoa. Se oli sopivan suuri noin sadalle häävieraalle. Tarjolla oli ruokaa, kahvia, kakkua jne. ja tarjottavat olivat todella hyvät ja riittävät.

h%C3%A4%C3%A4t1.jpg

**********

Näissä häissä oli paljon ohjelmaa. Musiikkia tosi paljon, mutta myös juttuja ja veljeni kehittämä videoesitys, jonka minä kylläkin toteutin kasaamalla hänen lähettämänsä videoklipit. Minun tehtäväni oli säestää pari laulua, olla laulamassa eilen perustetussa yllätyslauluryhmässä - Männikkömetsät ja sitten vielä soittaa ja laulaa "Männikkömetsät ja rantojen raidat."

Muutama tunti tuossa juhlassa kului ja lopulta me lähdimme sitten hieman ennen päätöstä suihkimaan kotia kohti, koska halusimme ehtiä näille seuduille ennen pimeän tuloa. Rauhaisassa ja lämpimässä kesäillassa ajelimme melkoisen hiljaisella nelostiellä ja tulimme kotiin hieman yli yhdentoista. Näin se vaan näppärästi kävi.

h%C3%A4%C3%A4t4.jpg