Olimme tänään pienellä porukalla laittamassa yhdistyksemme mökkiä, Lipettiä, kuntoon kesää varten. Kevättalkoisiin kuuluu aina mm. ikkunoiden pesu ja muu sisätilojen siivous, vessan tyhjennys, mahdollisesti pihatilojen siivous ja kaikkea sellaista. Yksi talven jälkeen isoimmista tai oikeastaan raskaimmista hommista on laiturin paikoilleen laitto, joskin se ponttoonien varassa kelluvana on kohtuullisen selkeä siinä mielessä, että sen voi periaatteessa laittaa mihin vaan. Ongelmana on se, että se koostuu kahdesta suhteellisen painavasta moduulista ja siksi siihen aina tarvitaan aika monta tekijää. Voin kuitenkin vakuuttaa, että helpommalla pääsee keväisin, kun se laitetaan veteen ~ painovoima auttaa.

Laiturin laskeminen aloitetaan ulomman modulin veteen työntämisellä. Suhteellisen liukkaasti se sinne veteen hupsahti, mutta olihan tuossa monta vahvaa miestä.

talko1.jpg

Seuraavassa vaiheessa sitten kuivan maan puoleinen osa, joka ihan samoin saatiin suhteellisen helposti veteen. Kun molemmat palat olivat vedessä, ne kiinnitettiin metallilevyillä yhteen ja vielä varmistettiin levyjen paikoillaan pysyminen tiukilla sokilla.

talko4.jpg

Lopuksi sitten vielä laiturin rappuset paikoilleen ja siinä se sitten olikin koko homma. Hieman piti ruuveja uusia ja vanhoja ruosteisia täytyi kaivaa laiturista irti, mutta kyllä se nyt on ihan hyvässä tilassa ja kesähommat saavat alkaa.

Järven vesi tuntui hyvin lämpimältä, mutta en nyt viitsinyt uida, kun olin mopolla liikenteessä ja sitten olisi voinut olla melkoisen viileää kotiin ajaessa.

Tämän illan talkoohommiin kuului vielä puiden kantaminen, kun meille tuli viikolla lisää halkoja ja niitä nuo miehet sitten siirtelivät vielä suojaan. Minun talkooiltani oli pääasiassa edustamista ja syömistä, kun en tuon jossain määrin kipeän selän takia uskaltanut kovin mitään nostella. Viikonloppuna pitäisi olla vielä hyväselkäinen - on erinäisiä juttuja.