Minä olen vain lämpimien vesien uimari. Ajatuskin avantoon menosta puistattaa, vaikka tiedänkin sen positiivisista vaikutuksista (jotka tosin eivät minun tapauksessa ihan oikeasti toteutuisi). Onneksi en siis voi edes ajatella moista hommaa ja niinpä ei tarvitse harmitella. Yleensä en kevään tullen kiirehdi uimahommiin, koska huolimatta jäiden lähdöstä ja ilmojen lämpenemisestä, ne vedet eivät kuitenkaan niin juhlavalla vauhdilla muutu uimakelpoisiksi. Näin siis yleensä.

Vuosien varrella olen usein päässyt uimaan toukokuun puolella, koska lämpimät ilmat ovat nostaneet ainakin pintavesien lämmöt lähelle kahtakymmentä ja se on ihan riittävä astemäärä meikäläiselle, jos olot muuten ovat suotuisat. En kaipaa kovaa tuulta ja sadetta, koska nekin vievät uinti-innon.

Saunasta voin kyllä mennä kylmähköön veteen eli noin 10-15-asteiseen, mutta en kyllä yhtään sen kylmempään. Siinä alkaa sitten minun ikäisellä ja minun geeneillä varustetulla äijällä olla kohtauksen vaara. On muistettava, että en todellakaan ole mikään nuorukainen, vaan 61-vuotias käppyrä. 

Meillä on nyt ollut lämmintä täällä Etelä-Suomessa. Itse asiassa ihan kunnollista hellettä ja kun tänään ajoin mopolla t-paita ja sortimot ylläni, niin yhtään ei paleltanut. Ihan kuin olisi Kreikassa körötellyt. Nämä lämmöt ovat nostaneet järvien ja lampien pintavesien astemääriä ihan kunnolla ja niinpä pääsimme turkin kasteluun ja poisheittoon ihan sääntöjen mukaan. Säännöt ovat yksinkertaiset. 1) Ei saunaa 2) Pitää kastella kokonaan ja mielellään sukeltaa. 

uima1.jpg

Suuntasimme Penikkalammelle ja siellä erään laiturin päässä on vesilämpömittari, joka näytti komeaa 18 asteen lämpötilaa. Niinpä ei muuta kuin veteen rohkeasti. Ihan se kyllä tuntui kylmältä, mutta muutaman vedon jälkeen se touhu  alkoi tuntua ihan kelvolliselta. En minä silti siellä kovin kauan olisi kyennyt olemaan ja niinpä käännyin aika äkkiä takaisin laiturin turvalliseen tilaan. Saunaa ei ollut eli ehto nb 1 toteutui ja kuten seuraavasta kuvasta näkyy myös ehto nb2 toteutui, joten virallisesti turkki on heitetty ja ihan ensi hätään en muista, olenko koskaan kyennyt siihen näin aikaisin.

uima2.jpg