Minä en ole ihmeemmin niin sanottu automies. On minulla tai siis meillä ollut henkilöauto jatkuvasti vuodesta 1982 alkaen ja välillä oli kaksikin, mutta pääasiallisesti olemme tulleet toimeen yhdellä. Ihan ensimmäinen kaaramme oli Mini, josta on ollutkin puhetta tässä blogissa (kuten kaikista autoistamme). Sitten tuli Lada, kaksi Opelia, kaksi Ladaa, kaksi Mazdaa ja niiden perään kuusi Nissania ja tämä nykyinen, joka on seitsemäs Nissan. 

Emme ole suosineet uusia autoja ja siksi niitä on vaihdettu aika tiuhaan, koska kilometrimäärien ylittäessä 200 000 rajan alkaa se vaihtohinta muuttua melkoiseksi. Mitä tuoreempana auton saa vaihtoon, sitä paremmin siitä saa. Ihan selväähän se on. 

Melko tarkkaan vuosi sitten menin Karkkilaan jotain asiaa varten. Siis ihan oikeasti minulla oli jotain järjellistä asiaa sinne, mutta sitten ajattelin piipahtaa Auto-Kehällä katsomassa autoja. Ihan vaan huvikseni. No, sitten sattui vahinko. Ihmisillehän sattuu vahinkoja. Se on ihan inhimillistä. Siellä seisoi rivissä valkoisia Nissaneita, jotka suorastaan kiljuivat kilpaa, että tule ja ota minut pois. Sitten minä ihan vaan vähän ostin auton.

Nyt Venla on ollut meillä vuoden. Siis Notemme ristittiin tai kastettiin, ihan miten vaan, Venlaksi. Se on osoittautunut hyväksi ja mukavaksi autoksi ja koska ostimme sen melkein uutena, emme ole vaihtamassa sitä vielä aikoihin pois.

En koskaan ole ollut mikään auton hinkkaaja ja vaikka niitä olen pessyt ja vahaillutkin, niin en todellakaan ole jaksanut innostua siitä touhusta. Usein olen sanonutkin, että jos aiot asua autossasi, pese se. Ei sillä muuten ole väliä. Nyt kuitenkin vein sen Karkkilaan yhteen firmaan, missä se pestiin erikoisaineilla ja käsiteltiin pinnalta jollain ihme kuumavahauksella sekä sitten sen sisätilat puunattiin huolella ja nyt se taas on kuin uusi. Koska todellakin aiomme pitää tätä autoa useamman vuoden, niin siksi sitä kannattaa nyt puunata ja pitää vähän aiempia autojamme huolellisemmin.

nissan.jpg