Tämän kesän lomakuviot alkoivat sillä, että tuo ilmasto jäähtyi kerta heitolla reippaan kymmenen astetta. Kun vielä lauantaina hikoiltiin koulun päättäjäisissä ja sunnuntainakin vielä vähillä vaatteilla pompittiin tuolla tantereilla, niin eikös sitten maanantain ja vallankin tiistain aikana siirrytty kerrassaan arktisiin olosuhteisiin. Eilen tuo mittari jaksoi kivuta juuri ja juuri kymmeneen asteeseen ja se oli melkoista hytinätä se.

Tänään on ollut hieman lämpimämpää ja etenkin, kun aurinko on loistellut, niin mopollakin on päässyt liikkeelle kuitenkaan ihan täysin kalikaksi jäätymättä. Pitkiä housuja on kyllä tarvittu, mutta ei sentään pitkiä kalsareita.

Nämä alkuviikon päivät ovat sujuneet rennosti ensinnäkin luokkaa siivotessa. Koska olin viime viikon pois koulusta ja sijaisella oli ihan riittämiin tekemistä oppilaiden kanssa, niin suurin osa luokasta jäi siivoamatta. Eihän sijainen millään voinut tietää, mihin kirjat ja vihkot ja sen sellaiset piti viedä. Meillä on sellainen perusohje, että kaikki tasot pitää olla vapaana ylimääräisestä roinasta, jotta siivoojat pääsevät putsaamaan ne kunnolla ja siinähän minulla riitti alkukesän puhdetta. Luokassa oli monenlaisia välineitä, joita oppilaat olisivat voineet hoitaa paikoilleen viimeisellä viikolla, mutta ne jutut olisi pitänyt tietää.

Luokkani on myös toiminut tänä vuonna eräänlaisena musiikkikeskuksena ja siinäkin piisasi tekemistä, kun vein kaikki soittimet ja helistimet ja kilistimet ja kolistimet pois. Luokkahuoneeni varsinainen funktio koulussamme on ollut alusta pitäen ollut tesktiilityöluokka ja aina, kun minä en siellä ollut jonkun ryhmän kanssa, oli siellä joku tekstiiliryhmä. Heidän jäljiltään oli jäänyt runsaasti kaikenlaisia neuloja ja lankoja ja koukkuja ja kankaanpalasia ja siis vaikka mitä yltympäriinsä ja siinä minulla riitti jos jonkunkin hetken puuhaa, että löysin kaikille omat paikat.

Tänä aamuna sain sitten lopulta kaiken paikoilleen ja luokka tuli tyhjäksi ja autioksi. Selvennän tässä nyt kuitenkin, että en yhtenäkään päivänä sentään tehnyt noita siivoushommia kahta tuntia enempää eli olisihan tuo koko paketti tullut kerta seisomalta kuntoon, jos olisin halunnut hoitaa sen yhdellä kertaa. Vaan eipä tässä mikään hullun kiire ollut.

 luokka.jpg

*******

Thromos treenasi maanantai-iltana kevätkauden viimeisen rupeaman ja ajatukset kohti syksyä ovat sitten jossain vaiheessa ajankohtaisia. Muutama uusi biisi saatiin tässä huhti-keäskuun aikan järjestykseen ja varsinainen työ alkaa sitten elokuussa, kun alamme treenailla 20-vuotisjuhlakonserttia varten.

Pihahommia ei oikein ole nyt ollut, kun on niin hirveän kuivaa ja nurmikkokin on ihan röpelöllään ja keltaisena eli eihän se siinä kasva. Viime kesänä se kasvoi huonosti, kun oli niin kylmä ja nyt se kasvaa huonosti, kun on niin kuumaa ja kuivaa, Ikinä ei ole hyvä.

Vähän on kyllä grillattu - sehän toimii vaikka olisi pakkasta. Pyykkiä olen pessyt ja hieman valmistellut pakkasujuttuja Kreikkaa varten, mutta ennen sitä reissua käyn vielä Keski-Suomessa muistelemassa OKL-elämää, mutta siitä sitten joskus enemmän.

**********

Pikku harakat ovat alkoittaneet lentotunnit. Ihan nuo lentoradat ja laskeutumiskulmat eivät ole olleet kohdallaan. Katsoin eilen, kun yksi pikkuinen laskeutui. Kyllä se alas pääsi ihan kunnialla, mutta teki sitten kunnon kuperkeikan. Tuossa pianoa paukutellessani yhtenä iltapäivänä, kuului hirveä jysäys, joka johtui siitä, että yksi harakkalapsi lensi suoraan olkkarin ikkunaa päin. Hetken se siinä ikkunan alla puisteli päätään ja levitteli siipiään ja sitten se hyppäsi ikkunalaudalle ihmettelemään, että mitä tapahtui. Siinä se minua pällisteli, eikä ymmärtänyt lähteä, vaikka vähän heiluttelinkin sille.

haragga.jpg