Eihän se studiohomma minun työtäni ole. Huvikseni laulelen ja sitten aina niitä äänittelen ja ystäväni Gilbertin kanssa sitten miksataan niitä mahdollisimman hyvään muotoon.

Tein jo pari vuotta laulun, joka vaan tuli. Siinä ei ole omalta osaltani mitään omakohtaista juttua, koska siinä kerrotaan ihmisestä, joka katuu sitä, että jätti toisen itkemään, vaikka elämän matkassa olikin paljon hyviä muistoja. Toisaalta laulaja suree sitä, että se toinen katosi tuuleen kuin tuhka nuotion, suli käsistä kuin lumi keväinen ~ siis katosi jonnekin.

Pidän siitä biisistä, vaikka se niin surullinen onkin. Se on hyvin tavallinen hiljainen balladi, joka kuitenkin kasvaa loppua kohti ja miksauksen avulla se saadaan lopussa kuulostamaan isolta kuorolta, vaikka meitä oikeasti on vain viisi laulajaa. Päällekkäisäänityksiä ja hieman tekniikkaa, niin sillä tavallahan se kuulostaa hieman jyhkeämmältä. 

Aloittelin äänityksiä joskus viime vuoden keväällä, jolloin soitin lähinnä pianon ja kitaran ja varmaankin basson sekä jonkinlaisen rumpurytmin nauhalle. Siis ei ole mitään nauhaa, vaan ihan digitaalisesti tieokoneella olevan äänitysohjelman kautta hommat muistiin. Seuraavaksi sitten kirjoitin laulutaustat sekakuorolle ja pyytelin Thromosta apuun. Koko bändi ei ehtinyt  sitten lopultakaan käymään äänityksissä, mutta on meillä kaikki äänet siellä, kun käyttelin hieman tekniikkaa apuna ja lauloin bassotkin. Seuraavaksi sitten sovitin biisiin jousiorkesterin, jonka sitten soitin kohtuullisen hyvällä digitaalisoittimella jokainen stemma erikseen. Näin syntyi aika uskottava soundi.

Jossain välissä ennen näitä kuorolaulu- ja jousiorkkahommia ohjelmoimme Gilbertin kanssa erään ohjelman avulla taustabändin ja lopulta sieltä otimme matkaan rummut, pianon ja basson ja hylkäsimme minun soittamat jutut. Omista soitteloistani jätimme jäljelle 12-kielisen kitaran ja nokkahuilun ja joitakin kolistimia.

Teimme joskus joulun jälkeen sitten taustan lopullista karsintaa ja siinä sitä hommaa riittikin, koska olin äänittänyt yli 50 raitaa. Useamman tunnin me ahersimme ja lopputulos syntyi joskus tammikuisen illan jo pimennyttyä säkkipimeään tilaan. Paljon karsimme, mutta jäi sinne silti tekemistä. Kun koko säestys taustalauluineen oli valmis, alkoi minun lauluhomma. En joutunut laulamaan mitenkään kauan ja saimme silloin tammikuussa väsätyksi kutakuinkin kohtuullisen version, joka oli kuitenkin ihan keskeneräinen, koska miksaushomma puuttui.

laulaja.jpg 

*********

Tänään sitten pääsimme taas jatkamaan juttua ja suhtellisen nopeasti  saimme kasatuksi ja järjestellyksi ja korjatuksi pienet mokat ja puutteet ja vaikka lauloinkin muutaman kerran biisin läpi, emme ottaneet uusia äänityksiä mukaan, vaan talvella lauletuista raidoista valitsimme parhaat lopulliseen työhön.

Kuuntelimme biisiä moneen kertaan ja vähitellen saimme sieltä kaivetuksi heikkoja kohtia pois ja myös saimme päätetyksi balanssin ja varsinaisen soolaulun suhteen säestykseen ja taustalauluihin. 

Lopuksi vielä haettiin hieman kaikua ja muuta mukavaa värittämään lopullista työtä ja nyt sitten jätimme homman hautumaan ja lopulliset kommervenkit tehdään sitten loppukesästä ja viimeistään syksyn koittaessa biisi on Spotifyssä.

Sitäpä odotellessa.

nitt%C3%A4j%C3%A4.jpg