Kamarikuoromme päätti jo talvella tehdä retken kesällä Viroon ja siis ei huviretkeä, vaan ihan esiintymismatkan. Halukkaita kyseltiin uutterasti siinä helmi-maaliskuun kieppeillä ja silloin ajattelin, että tämä on hyvä ajankohta lähteä. Irmelin lomajärjestelyt sitten menivät vähän huonoksi ja jos olisin tiennyt, kuinka höpösti tuo loma sitten lopulta sijoittui, niin olisin jättänyt tämän keikan väliin, mutta kun olin silloin talvella luvannut, niin pitihän siitä pitää kiinni.

Meillä oli ohjelmassa kaksi varsinaista laulukeikkaa. Toinen Tartossa ja toinen Otepäällä.

Lähdimme liikkeelle perjantaina kahdentoista maissa seuriksen pihasta ja poimimme matkalla suurimman osan porukasta. Muutama laulaja tuli suoraan satamaan ja kaksi meistä oli jo varmuuden vuoksi mennyt Viroon päiväkausia aikaisemmin. Menimme Eckerö Linen paatilla, mutta ei aavistustakaan, mikä sen nimi oli - siis varmaan laiva. Meille oli varattu buffetlounas ja vietimme käytännössä koko matkan istuen syömässä ja pulistamassa.

Satamassa meitä odotti varattu punainen bussi ja pitkähkö matka kohti Tartoa alkoi. Vaikka bussissa oli ilmastointi, osoittautui reissu todella kuumaksi, kun aurinko kuitenkin porotti ikkunan läpi. Hyvin se silti sujui, anyway. Linja-autossa oli oikeasti tunnelmaa ja hyvät ja välillä vähän huonommatkin jutut saivat aikaan mm. runsasta naurua. Saavuimme Tartoon joskus yhdeksän aikaan ja asetuimme hotelliin. En muista hotellin nimeä - olkoon vaikka hotelli.  Siitä sitten menimme syömään jonnekin - olkoon nyt sitten nimeltään ravintola. Paikka on muinoin ollut ruutitehdas. Hieno paikka, mutta paikallinen bänsi soitti niin kovaa, että kuului ilmeisesti Vihtiin saakka ja jouduimme aikuisten oikeasti lähtemään ulos koko ravintolasta. Onneksi ulkona oli lämmintä ja ruokailimme rauhassa keskustellen ja samalla hienosta kesäillasta nauttien. Harmillista, että sitä kuunpimennystä eikä verikuuta nähty, kun taivas onneton vetäytyi pilveen.

vir6.jpg

********

Yö sujui hyvin ja ilmeisesti olimme nukkuneet hyvin, koska porukka saapui aamiaiselle hyvin virkeänä ja iloisella mielellä. 

Lauantain aamupäivä sujahti Tarton kiertoajelulla, mihin olimme saaneet mukavan ja taitavan oppaan Otepään suunnalta vihtiläisen Päivi Veikkolaisen suosituksen ansiosta. Sujui mainiosti, vaikka jo aamupäivä enteili rajua hellettä.

Puolen päivän tienoilla suuntasimme sitten kirkkoon, missä hiljalleen aloimme laittaa lauluja kuntoon. Mikähän oli kirkon nimi - en muista, mutta olkoon vaikka kirkko. Paikka oli ihan hyvä laulamista ajatellen, mutta lieneekö helle vaikuttanut vai oliko kirkossa kuiva ilma, mutta aika moni koki laulamisen teknisesti melko vaikeaksi. Itse pystyin kyllä tekemään fortet hyvin, mutta hiljaiset kohdat olivat vaikeita, kun koko ajan tuntui, että kurkkuun sattuu ja lima nousee ylös niin, että ääni juuttuu.

Treenattuamme pari tuntia, kävimme syömässä kaupungilla. Tarto on vanha ja myös hyvin kaunis kaupunki eli se on ihan hyvä turistikohde, jota kyllä kehtaa suositella.

vir7.jpg

Jatkoimme sitten ruokailun jälkeen lauluhommia ja runsaasta vedenjuonnista huolimatta tuntui siltä, että kurkku kuivuu ja itse asiassa koko keho kuivuu paitsi ihon pinta, joka valui noronaan hikeä. 

Konserttimme alkoi seitsemältä ja ihan mukavasti sinne tuli ihmisiä kuuntelemaan - kaiketi nelisenkymmentä, mutta siellä oli sellainen jännä fiilis, että liikettä sisään ja ulos oli koko ajan. Niin tai näin, niin ihan asiallinen konsertti ja vielä kerran mainitakseni - kuumuudesta huolimatta. Upea oli tuo esiintymispaikka, kuten kuvasta näkyy.

vir3.jpg

Heti konsertin jälkeen porukka vaihtoi leninkiä kevyempään ja sitten bussin nokka suunnattiin kohti Otepäätä, minne päästiin tunnissa. Sijoituimme siellä mukavaan pieneen hotelliin, jonka nimen muistan. Se oli hotelli Lille. Pieni ja söpönen, jossa oli hyvät huoneet, mutta ei ilmastointia eli aika kuuma fiilis, mutta kun ikkunan jätti auki, niin kyllä siellä ihan hyvin lopulta pystyi nukkumaan. Välittömästi asetuttuamme huoneisiin, menimme syömään Otepään keskustaan, mutta en muista ravintolan nimeä - olkoon nyt vaikka ravintola. Oli tavattoman hyvä fiilis ja vihtiläinen Päivi Veikkolainen oli seuranamme ja kertoili hyviä juttuja.

vir1.jpg

*********

Sunnuntaiaamuna sitten hetimmiten aamiaisen jälkeen pyyhälsimme kirkkoon, missä pikatreenin jälkeen valmistauduimme laulamaan jumiksessa. Otepään kirkossa oli, päinvastoin kuin Tartossa, erinomaisen hyvä laulaa. Itse sain sekä ylä- että alaäänet tulemaan helposti ja jäi sellainen tunne, että kailotin parhaimmillaan/pahimmillaan varmaan liiankin kovaa. Jumiksen jäkeen vihtiläinen Hellevi Lohikari kertoi, että olimme kuulostaneet tosi hyvältä ja samaa sanoivat myös paikalliset ihmiset, jotka kävivät kovasti kiittelemässä. Jumiksen virsilaulua säesti upea orkesteri, joka sitten esiintyi vielä pian palveluksen jälkeen tilaisuudessa, jossa mekin saimme laulaa kolme laulua. Oli muuten taitava puhallinorkesteri kaikkine lyömäsoittimineen.

Tässä kohtaa alkoi tilanne olla sellainen, että kuoro varmaankin näytti edelleen hyvältä, mutta alkoi haista (varsinkin miehet :) ) pahalle, kun kuumuudessa hiki virtasi ja pelkästään pitkät housut olivat ihan liikaa vallankin kun ne olivat mustat.

vir2.jpg

Laulujen jälkeen menimme läheiseen seurakuntakeskukseen syömään Otepään seurakunnan tarjomaa lounasta. Siitä sitten lähdimme kohti Tallinnaa, missä toivotimme muutamalle kuorolaiselle hyvät kotimatkat, koska heitä jo työmaa odotti maanantaiaamuna.

Me Tallinnaan jääneet majoituimme muutaman kilometrin päähän keskustasta ja tällä kertaa emme hotelliin, vaan luostariin. Enhän minä senkään nimeä muista tähän aikaan yöstä, mutta olkoon sitten vaikka luostari.

 

Pikaisen lepotauon jälkeen pyyhälsimme sitten keskustaan kuuntelemaan Estonian chamber choiria, johonkin kirkkoon, jonka nimeä en muista, mutta ihan siinä Vanhan kaulungin kupeessa se oli. Meitä oli kolme, jotka emme olleet etukäteen lippua varanneet ja vähän jännitti, pääsisimmekö sisään, mutta niin vaan pääsimme ja olihan se upea juttu. Tosi vaikeita teoksia ja suurella taidolla laulettu. Kirkko ihan täynnä ihmisiä ja vaikka osa lähti kesken pois, niin kyllä sinne jäi sakkia antamaan loppuaplodeja. Huima kuoro.

Konsertista menimme sitten syömään ravintolaan ja tällä kertaa muistan sen nimen - Scheeli. Hyvä ruoka ja kiva paikka ja ystävällinen palvelu. Sen lisäksi, että nautimme hyvästä ateriasta, oli meillä myös todella mukavaa. Sen voi päätellä siitä mahtavasta naurun remakasta, joka aina välillä humpsahti ilmoille.

Kevyehkö nauru ja iloinen elo jatkui vielä myöhemmin majapaikassamme huoneessa numero 25

**************

Maanantaiaamuna luostariaamiaisen jälkeen suuntasimme taas kaupungille, missä itse kullakin oli aikaa kuljeskella ja vaikka käydä ostoksilla. Iltapäivällä olimme suomalaisen kuoropedagogi Merzi Rajalan apuna, sellaisena tukikuorona, kun hän piti workshoppia Raatihuoneen torilla. Paikalle pölähti monta sataa laulajaa ja ihan uskomattoman hauska fiilis siellä oli. Tämä Merzi on tavattoman innostava ja taitava kuorojen ja ryhmien vetäjä. Se, että laulajia tuli paikalle niin paljon johtui siitä, että Tallinassa on tällä hetkellä isot laulujuhlat ja joka paikassa on konsertteja ja laulajia monista eri maista. Tapasin siellä humussa myös kurssikaverini, nykyään musiikinopena toimivan ja hyvin innokkaan kuoroihmisen, Maaria Mannerin, jonka kanssa sitten istuin kahvilla ja rupattamassa mukavan viileässä pienessä kohvikissa.

vir4.jpg

*******

Viiden maissa kokoonnuimme sitten satamaan ja laiva lähti puoli seitsemältä kohti Helsinkiä. Me suuntasimme buffettiin syömään ja  siinä ruokailun yhteydessä tuli sitten taas keskustelluksi monista merkittävistä asioista, kuten kuperkeikkaöljystä.

***********

Kuorolle tälläiset reissut ovat sosiaalisessa mielessä erittäin arvokkaita. Yhteenkuuluvuuden henki kasvaa vääjäämättä, kun opitaan tuntemaan toisia paremmin, jutellaan ihan muusta kuin kuoroasioista ja vietetään intensiivisesti aikaa yhdessä. Laulaahan me voimme harjoituksissa ja keikoilla periaatteessa milloin vaan, mutta tällaista yhteistoimintaa ei pelkästään viikkotreeneissä ja pikaisesti tapahtuvissa esiintymisissä pääse tulemaan.

Tästä kaikesta on kiittäminen tietenkin meidän johtajia. Jorma Hannikainen on useimmiten siellä kuoron edessä antamassa tempot ja  äänet ja merkit ja mitä nyt kuoro tarvitseekaan. Kaisa-Leena Hannikainen laulaa mukana, mutta on aina sitten säestämässä, kun sitä puolta tarvitaan. Tällainen matka ei olisi millään voinut onnistua ilman huolellista etukäteistyötä kaikkine varauksineen ja sellaisineen ja siitä taas piti hyvää huolta sopraanomme Sara Kirla ja kai siinä järjestelyssä ainakin henkisenä tukena Lasse Leppänen oli mukana. Sekä Suomen päässä että Virossa oli tietenkin logistiikka tärkeää eli ilman hyviä bussikuskeja ei kuoro liiku näin paljon paikasta toiseen. Veikkolaisen Päivi auttoi meitä Otepään puolella. Vielä on todettava, että kaikesta huolimatta ja vaikka kuinka olisi hyvä ja taitava kuoronjohtaja, niin ilman laulajia se huitominen näyttäisi hieman koomiselta. Siispä iso ansio myös meille laulajille.

Siis lopputulos - ihan huippureissu.