Minulta on aina silloin tällöin kysytty, että tulisinko johonkin tilaisuuteen hieman pimputtamaan pianoa taustalle, hieman viihdykkeeksi ja ihmisten iloksi. Joskus nuorempana alennuin tähän, mutta en enää.

Lähtökohtana on ensinnäkin se, että yksikään pianisti ei pimputa soitintaan. Jokainen, joka kehtaa mennä julkisesti esiintymään pianon ääreen soittaa sitä. Pimputtamisesta tulee mieleen ihan muuta. Tuollainen kutsu kertoo soittajan taidon aliarvioimisesta, mihin valitettavan usein ammatikseen soittotyötä tekevät joutuvat alentumaan. Oli kyse sitten ammattilaisesta tai harrastajasta, on tämä takuulla tehnyt työtä taitonsa eteen. Tätä työn tekemistä on syytä arvostaa. Voisin verrata tällaista soittajan kohtaloa vaikkapa siihen, että pyydettäisiin taidemaalari juhliin ja vietäisiin hänet perimmäiseen nurkkaan tai huoneeseen, missä hän hieman piirtelisi ja esittäisi tekeleitään niille, jotka haluavat tulla katsomaan. Yhtä lailla voitaisiin ajatella, että kutsutaan lääkäri juhliin ja viedään hänet kellariin, missä hän vähän katselisi ihmisten korviin ja mittaisi verenpainetta samalla, kun muut juhlivat. Hammaslääkäri voisi katsella ihan pikkuisen juhlijoiden suuhun. Ihan samanlaista suurella työllä hankittujen taitojen aliarvioimista.

Ihmistä, joka on jonkun alan asiantuntija ~ vaikkapa historian tai kirjallisuuden tai psykologian tai elementtirakentamisen tai ihan minkä tahansa taitaja, ei koskaan pyydetä pitämään esitelmää samaan aikaan, kun muut puhuvat ja juoruavat ja kohottavat maljoja. Tilaisuuteen järjestetään tälle asiantuntijalle selkeä hetki, jolloin hän puhuu kuulijajoukolle. Hyviin tapoihin kuuluu kuunnella esitys, vaikka ei ymmärtäisi tuon taivaallista esittäjän puheista. Näin kävi opettajaystävälleni  kauan sitten eräässä rannikkokunnassa, missä hän oli suomenkielisen koulun rehtorina. Sattui olemaan tilaisuus, missä puhuja kertoi tärkeät asiansa ruotsiksi. Ystäväparka ei ymmärtänyt juuri mitään, mutta fiksuna ja hyvätapaisena hän seurasi naapurikoulun ruotsinkielistä rehtoria ~ nauroi yhtä aikaa kuin se toinen, oli vakava niin ikään yhtä aikaa ja lopulta kiitti Luojaansa, että puhe ei ollut kovin pitkä.

Kun soittaja tai laulaja, ylipäätään muusikko kutsutaan juhliin esiintymään, on järjestäjän vastuulla hoitaa tarvittava esiintymispaikka ja toimia sen mukaan, mitä sovitaan. Ei ole pitkäkään aika, kun olin sovitusti esiintymässä paikassa, missä piti olla piano ja äänentoistolaitteet niin, että esiintyminen oli periaatteessa mahdollista. Lopputulos oli kuitenkin kaikkea muuta, joten esitin noin puolet valmistamastani ohjelmistosta, koska esiintymispaikkani oli nurkassa, mistä minua ei näkynyt minnekään ja äänentoisto oli sen verran surkea, että kovalla äänellä laulaen olisin kuulunut paremmin ja sitten tilaisuuden järjestäjä laittoi paikalla olevan yleisön hakemaan kahvia samaan aikaan, kun minä esiinnyin. Se tunne, kun saa todeta olevansa täysin turhaan paikalla ja ennen kaikkea se, että on tavallaan tehnyt turhaa työtä valmistaessaan esityksensä. 

Ihan hiljakkoin olin opiskeluporukkamme juhlissa ja lauloin siellä pari laulua - toinen tosin yhteislauluna, ja soitin sitten yhden biisin. Se oli hieno juttu ja ihmiset pääasiassa kuuntelivat sen pienen hetken ja keskittyivät tuohon tavallaan hyvinkin nostalgiseen hetkeen. Toki kuulijat kuta kuinkin tiesivät, mitä odottaa ja se helpotti kuulemisen kokemusta, mutta vaikka kaikki eivät olekaan musiikin ystäviä, niin käyttäytymisen koodit olivat pääosin erinomaisesti hallussa. Täytyy toki huomioida sekin asia, että joukossa oli varmasti sellaisia, jotka eivät pitäneet laulutavastani tai lauluäänestäni tai biiseistä. Tästäkin huolimatta paikalla olleet ymmärsivät korrektit tavat. Olenhan minä ollut monta kertaa kuuntelemassa sellaisia musiikkitilaisuuksia, joissa esitetty musiikki on aika pahasti särähtänyt korvaani, mutta en minä silti ole alkanut kälättää naapurin kanssa tai häiritä esittäjää. Näissäkin tapauksissa olivat esittäjät tehneet taatusti rankasti työtä soittamisensa eteen ja ihan kaiken käytännön keskellä he olivat varmasti joutuneet kokemaan esiintymisjännityksen paineet.

Suomalaiset eivät osaa luontaisesti käyttäytyä esiintymistilanteissa yleisönä, jos sitä ei erikseen sanota. En osaa sanoa ulkomaalaisista - en ole ollut sellaisissa tilaisuuksissa. Tämä on nyt paha yleistys, mutta näin tapahtuu aina silloin tällöin. Jos on painettu ohjelma, missä on selvästi sanottu ja nimetty esitys, niin sitä vaivoin kuunnellaan, mutta jos tarjolla on ilmaisia ämpäreitä tai kahvia, niin kiusaus olla keskittymättä itse esitykseen on kyllä perisuomalaiselle tosi vaikeaa. 

Kapakassa esiintyminen on kyllä hieman eri kategoriassa. Siellä saa varautua siihen, että porukka heittää omaa legendaa kesken esityksen, mutta toisaalta kapakassa voi kääntää ämyriin lisää voluumia - onnistuu mainiosti.  

Juuri tällä elämän hetkellä olen ihan aikuisten oikeasti laatimassa omaa esitysjuttuani (Old man's old music). Vaikka se ehkä näyttää yksinkertaiselta ja vaatimattomalta, joudun tekemään sen eteen melkoisesti hommaa ja siksi tietenkin toivon, että mihin ikinä menenkin esiintymään, se juttu sujuisi kaikin puolin mahdollisimman hyvin. 

piano.jpg