Ihan ensimmäiseksi ilmoitan, että en ole mitenkään erikoisen vakavasti traumaantunut tämän kertomuksen tapahtumista, mutta aika leikilläni olen kuitenkin näyttänyt vakavaa naamaa ja toiminut, kuten tässä jutussa lopulta ilmenee.

*********

Oikeastaan kaikki alkoi viime syksynä, kun pienen painostuksen jälkeen lupauduin ottamaan myös roolin Pappilanpellon koulun kevätnäytelmässä "Heinähattu ja Vilttitossu". Kun taideyhdistys alkoi tehdä ja suunnitella tätä juttua, ilmoitin yksikantaisesti haluavani soittaa ja sovittaa näytelmän musiikin. Asia toki hyväksyttiin, mutta sitten ilmeni, että yksi merkittävä miesroolin tekijä puuttui eikä kukaan koulumme opettajista ehtinyt ottaa roolia. Pienen painostuksen jälkeen ja luettuani kässärin, tulin siiihen tulokseen, että kyllähän tuosta selviän. Siinä ei kovin paljon repliikkejä ollutkaan eli eihän se siinä mielessä mikään kovin kummallinen juttu ollutkaan. Osananihan oli olla pahamainen rosvo ja vankikarkuri Viila-Voutilainen. Jossain vaiheessa minulle selvisi kuitenkin sellainen kauhun paikka, että minun piti kesken esityksen heittää mantteli nurkkaan ja pukeutua NAISEKSI!!!!! Juu, eihän siinä mitään, mutta koska rosvokaverini, jonka mekkoon minun piti heittäytyä, ajoi partansa, niin minunkin sitten piti.

Olen pitänyt partaa todella kauan - enemmän tai vähemmän pitkänä, osapartana, kokopartana, mutta joka tapauksessa parraksi kutsuttavana osana naamavärkkiäni. Ei edes vanhin lapsenlapsistani, Lauri, joka sentään on 15-vuotias, muistanut minua ilman naamakarvoja puhumattakaan muista lapsukaisista. Artturi oli jopa parranajoni jälkeen ihmetellyt, kuka oudon näköinen mies ajaa vaarin mopolla heille nähtyään minut ikkunasta mennessäni heille.

Itse koin parrattoman itseni todella omituiseksi. Peilistä minua katsoi ihan vieras ihminen. Irmeli oli yhtälailla ihmeissään, mutta se oli aika erikoista, että koulussa oppilaat eivät mitenkään kommentoineet.

Joka tapauksessa minusta tuntui niin omaituiselta, että aloin uskoa ihan tosissani, että minulla oli peräti "trauma" tästä parrattomuudesta. En sentään kokenut unettomia öitä eikä persoonallisuutenikaan pahasti muuttunut, mutta hieman minulla oli down-olo. Tässä kuvassa minä (edessä) taistelin ryöstösaaliista kanssanäyttelijäni, Timon, kanssa. Hänen roolihenkilönsä oli niin ikään paha rosvo ja vankikarkuri Sorkkarauta-Salonen. Minulla piti olla otsassa syylä ja sen tein värittämällä rakkolaastariin ison musta luomen ja kiinnittämällä sen otsaani. Hyvin näkyi.

sorkviila.jpg

**********

Välittömästi näytelmän esitysten päätyttyä alkoi parran kasvatus. Viikossa aloin jo olla aika lailla itseni näköinen, mutta vastoin pitkäaikaista tapaani leikata poskipartaa pois, en koskenut naamakarvoihini käytännössä ollenkaan vähään aikaan. Niinpä jo koulun loppuessa minulla oli kokonainen naamaparta. Aika paljon harmaata, mutta ihan näkyvä karvanaama.

v%C3%A4lkkis.jpg

*****

Sitten kävin Kivijärvellä, Jyväskylässä, Santorinilla, Tallinnassa, taas Kivijärvellä ja sitten Ahvenanmaalla ja koko aikana en itse asiassa ajanut partaa kuin juuri sen verran, että siivoilin pismmät karvat suun ympäriltä, ettei osa naamasta ajautunut syödessä suuhun. Muuten en ajanut sitä enkä kyllä hirveästi kotityösuojelullisista syistä johtuen katsonut peiliin. Hieman tuli noottia lähiympäristöstä, mutta minun oli saatava pitää partani, koska traumani oli niin syvällinen.

palpart.jpg

******

Kun nyt sitten tein sopimuksen, että touhuan koulussa tulevan lukuvuoden, ajattelin, että heti lukuvuoden alkaessa ajelen naamani siistimpään järjestykseen, etteivät minulle tuntemattomat lapset ihan hirveästi säikähtäisi. No, eivät he ihmeesti kai säikähtäneet, mutta lopputulokseksi tänään kouluun ajeli hieman siivomman näköinen, joskin aivan sama ihminen kuin eilen.

partsa.jpg