On kulunut klisee, mutta monessa asiassa niin tosi. On lottovoitto syntyä Suomeen. Tässä maassa aika moni on äkkirikastunut tuolla pelillä, mutta oikeasti lähes kaikki suomalaiset tarpovat tämän elämänsä läpi tekemällä työtä ja ansaitsemalla pientä palkkaa ja maksamalla suuria veroja. Sittenkin me voimme sanoa, että Suomeen syntyminen ja Suomessa eläminen on hyvin paljon tuon yllättävän rahapelin suurienkin voittojen arvoista jopa ilman sitä rahakasan voittamista.

Ajatellaanpas elämäämme ihan alusta alkaen. Jo äitinsä kohdussa lapsesta pidetään neuvolajärjestelmän ansiosta hyvää huolta. Syntymän jälkeen sama seuranta jatkuu. Pieni lapsi saa tarpeelliset rokotukset ja hänen kehitystään seurataan säännöllisin tarkastuksin. Näistäkin palveluista huolimatta on ihmisiä, jotka jättävät lapsensa rokottamatta ja tavallaan ratsastavat toisten siivellä onnistuessaan välttämään vakavat taudit, jotka pahimmassa tapauksessa ovat hyvin vaarallisia lähinnä jälkiseuraamusten takia. Tuhkarokon leviäminen lienee pahin esimerkki. Ihan elämän alusta alkaen lapsi pääsee ansaitsemaan, kun hän saa vaatimattoman, mutta sittenkin tarpeellisen lapsilisän

Pieni lapsi saa lakiin perustuvan subjektiivisen päivähoito-oikeuden ja pääsee jo pienestä pitäen korkeasti koulutettujen päiväkotityöntekijöiden hellään hoitoon. Erityislastentarhanopettajat ovat taitavia löytämään lapsen oppimista hankaloittavia asioita, kuten luki-häiriöitä ja erilaisia kirjainyhdistelmiä, kuten adhd:ta. Varhainen puuttuminen kaikissa näissä elämää vaikeuttavissa jutuissa vaikuttaa kuntoutumiseen ja selviämiseen tällä elon karikkoisella polulla. Päiväkodissa lapsi oppii säännöllisyyttä ja tottuu suurissa joukoissa toimimiseen, mutta kuitenkin sangen vapaasti eikä niin kuin Kiinassa, missä päiväkoditkin muistuttavat armeijan osastoja. Päivähoito on halpaa ja sen avulla on perheen aikuisten tai aikuisen mahdollista käydä työssä ja olla huolettomana, koska lapsella on hyvä paikka päivänviettoon. Ei tarvitse kuin mennä Saksaan, niin siellä perheet ovat lastenhoidon kanssa oikeasti kovilla, koska yleistä päivähoitotoimintaa ei ole organisoitu niin hyvin kuin Suomessa. Monissa muissakin korkean sivistyksen maissa päivähoito on hankalaa ja kallista, kuten Yhdysvalloissa.

Suomessa on mahtava peruskoulu ja sen jälkeinen toiseen asteen koulutus on järjestetty hyvin. Meillä on maailman korkeimmin koulutetut opettajat ja koulujen toimintaa suunnitellaan ja päivitetään koko ajan vastaamaan nykypäivän yhteiskunnan vaatimuksia. Koululaisilla on mielettömän hyvät mahdollisuudet päästä elämässä eteenpäin, vaikka eivät olisi sattuneetkaan syntymään varakkaaseen tai tosi rikkaaseen perheeseen. Miten minä olisin pystynyt kouluttautumaan Yhdysvalloissa? Siellähän täytyy lapselle perustaa collegerahasto jo ennen syntymää ja vanhempien on säästettävä hurjasti, koska opiskelumaksut ovat tavattoman suuria. Isäni kuoli minun ollessa ihan nappulaikäinen ja ei äidillä ollut mitään mahdollisuutta säästää pienestä valtiolta saamastaan palkasta. Onhan siellä toki stipendijärjestelmä, mutta olisinko ollut tarpeeksi hyvä saadakseni sellaisen? Amerikkalaiseen tapaan toteutettuna, minä istuisin varmaan nytkin Kivijärvellä Matkabaarin edessä juomassa aamukahvia ja lukemassa Keskisuomalaista ja kuolemaa odotellen. Köyhyydestämme huolimatta onnistuin käymään niin paljon kouluja, että olen pärjännyt elämässäni, kasvattanut ja saattanut elämän poluille kolme hyvin omissa piireissään pärjäävää lasta. Olen saanut vakaan, keskituloisen elämäni ansiosta toteuttaa lapsuuteni kaksi suurinta haavetta ja paljon muutakin ihmeellistä on sattunut. 

Keksikoulun ekalla tai tokalla, mikä vastaa nykypäivän peruskoulun viitosta ja kuutosta, meidän piti kirjoittaa koulussa aine elämän suurista haaveista. Leila Palonen, äidinkielen opettajamme, luki tarinani, jossa kerroin haluavani käydä Eiffelin tornissa ja yhtä lailla toivoin pääseväni Lontooseen kaksikerroksiseen bussiin. Minulle naurettiin. Eihän silloin kukaan käynyt ulkomailla, hyvä jos Karstulassa. Eihän elämää voinut ennustaa, mutta minulla oli lapsena vakaa aikomus opiskella paljon ja rikastua. En minä mitenkään hirveästi opiskellut ja rikastuminen on edelleen kesken, mutta niin paljon olen pystynyt keräämään, säästämään ja sitä myöten reissaamaan, että olen viettänyt elämästäni yhteensä reilusti yli vuoden jossain päin Suomen ulkopuolella noin viikon pätkissä. Ei sitä nykyään kukaan ihmettele, mutta viisikymmentä vuotta sitten se oli toinen juttu. Mielelläni matkustaisin Suomessakin, mutta maamme lomakohteiden kalleus vie kyllä rankasti pohjaa niiltä haaveilta. Pitkät etäisyydet ja kalliit hotellit ja ruokailut ja kohteet tekevät Suomessa reissaamisesta todella arvokasta. 

On irvokasta, miten monet pilalle hemmotellut ja helppoon tottuneet nuoret eivät arvosta hienoa järjestelmäämme. Siis on paljon lapsia, jotka tajuavat tämän, mutta yhteisiä paikkoja hajottavat ja sotkevat nuoret näkyvät ja kuuluvat. Maamme vaurastuminen on siinä mielessä muuttunut negatiiviseksi, että nykylapset ja jo melkein edellinen sukupolvikin ovat saaneet ennen ponnisteluja vaatineita asioita hyvin helpolla. Minun korvaani särähti jo kauan sitten sellaiset jutut, kuten se, että lapsella on oma televisio ja stereot ja että hän sai aina uusia vaatteita sitä mukaa, kun muoti muuttui. Vanhemmat alkoivat seurata mainosmiesten oikkuja ja monet luulivat, että lapsen voi ostaa. Kasvatuskuri heikkeni ja kaikki tämä, mistä mainitsin alkoi näkyä koulumaailmassa. Liian helppoon elämään tottuneet lapset eivät ymmärtäneeet enää, että saavuttaakseen jotain, piti oikeasti ponnistella. Jotta oppii uimaan tai ajamaan polkupyörällä, on treenattava. Jotta oppii tekemään työtä, on treenattava ja totuttava, ettei se oman elämän suuri vaatimus tule vastaan liian rankkana, kun ikää tulee tarpeeksi. Entistä enemmän kuulee koulussa sitä, että lapsi sanoo "en halua, en viitsi, ei kiinnosta, tee itse". Miten tällainen lapsi saa elämäänsä tarpeeksi hyvät eväät - se voi olla kova tie.

Tämä lottovoittoajatus tuli taas mieleeni, kun luin netistä, kuinka eräs herrasmies oli joutunut sydänleikkaukseen, selvinnyt upeasti, saanut loistavaa hoitoa ennen ja jälkeen operaatiota ja lopulta selvinnyt koko tästä lystistä 391 €:lla. Monissa maissa joudut maksamaan vastaavasta leikkauksesta kymmeniä ellei peräti satoja tuhansia euroja tai sitten omalla vakuutuksellasi, josta maksat tuhansia ja tuhansia euroja vuosittain. Julkinen sairaanhoitomme on äärimmäisen korkeatasoista ja toki siinä rinnalla on yksityinen puoli niille, joilla siihen on varaa.

Meillä on Suomessa mahtava luonto ja paljon kaunista nähtävää. Toki teollisuus ja siihen liittyvät kaivaukset ja ympäristön muutokset ovat särkeneet tätä idylliä, mutta eivät kuitenkaan kokonaisuutta ajatellen niin paljon. Osa järvistämme on rehevöitynyt pahasti ja ravinteiden kyllästämät vesistöt kukkivat sinilevästä vihreinä joka kesä, mutta sekään tilanne ei ole toivoton. Kauneutta ja avaraa, puhdasta luontoa on meillä todella paljon. Me saamme mennä metsiin vaeltamaan, uimaan pienissä lammissa ja poimimaan marjoja ja sieniä. Englannissa metsät ovat paljolti yksityisiä ja niin ollen myös suljettuja alueita, joita vartioidaan ja pahimmassa tapauksessa sinua ammutaan tai ainakin uhataan rangaistuksella.

luonto.jpg

********

Meillä on mahtava, vapaa yhteiskunta, jossa on turvallista liikkua ja elää. Totta kai poikkeuksia on ja aina on ollut pahuutta Härmän häijyistä ja Köylion Lallista alkaen, mutta suurin osa meistä suomalaisista saa elää rauhassa. Vauras yhteiskuntamme kykenee auttamaan hädässä olevia, vaikka toki joukossamme on niitäkin, jotka eivät hyväksy maahanmuuttajien auttamista, mutta maassamme on vapaus olla asioista eri mieltä. Meillä on sananvapaus ja kokoontumisen vapaus, mikä ei ole laisinkaan selvää kaikkialla - ei edes Euroopassa. Meillä on oikeus olla eri mieltä toisen kanssa tarvitsematta pelätä sitä, että yöllä tulee konekiväärein aseistautunut joukko tappamaan koko perheen. On uskonnovapaus, joka ei ole laisinkaan selvää monissa maissa. 

Onneksi synnyin Suomeen.