Ihmiset viettävät synttäreitään joka vuosi. Lapsille ne ovat erikoisen tärkeitä, nuoruudessa etenkin 18-vuotis- ja 20-vuotispäivä ovat isoja asioita, koska silloin aukeavat ovet moniin paikkoihin, saa luvan äänestää, saa ajokortin halutessaan ja niin edelleen.

Nollaan päättyvät ikävuodet ovat perinteisesti isoja juhlien aiheita. Entisaikaan nämä olivat 50- ja 60-vuotisjuhlia ja siitä vielä hieman ylöspäin. Itse pidin isot bileet, kun täytin 50 eikä nuo kuusikymppisetkään menneet täysin ohi, vaikka en halunnutkaan niitä juhlia. Kävi vain niin, että olimme keikalla samana päivänä ja siellä tuli sentään yhteislaulua. Sillä keikalla minulla oli kutsuttuna soittajavieraana pianisti Seppo Kantonen, joka on siis yksi suomalaisen jazz-musan huipuista. Sen verran siis juhlaa silloinkin.

Kesällä meillä oli mukavana yllätyksenä enon 85-vuotisjuhla, jonka hän järjesti läheisimmilleen eli käytännössä omat lapset perheineen ja sitten veljeni, hänen vaimonsa, Irmeli ja minä. Pieni, mutta hieno tapaaminen.

Viime viikolla, tarkkaan ottaen Aleksis Kiven päivänä perheemme ystävä, Paavo, täytti 90 vuotta. Kesällä hän sanoi minulle, että ei hän mitään juhlia järjestä, mutta jos joku tulee ovesta, niin kahvit tarjotaan. Tuossa syyskuussa jolloinkin sanoin veljelleni, että mitäpä, jos tehtäisiin pikaretki Kivijärvelle ja sehän veljelleni sopi mainiosti. Koska me molemmat olimme varsinaisena juhlapäivänä töissä, niin sijoitimme tämän reissun viikonloppuun.

Lähdin ajamaan kohti Jyväskylää kuta kuinkin aamuseitsemältä viime lauantaina. Liikenne oli vallan hiljaista ja yhden pysähdyksen taktiikalla hurruuttelin menemään veljelleni. Sieltä sitten lähdimme melkein saman tien ajelemaan kohti Kivijärveä veljeni autolla. Pysähdyimme Saarijärvellä syömään soppaa ja kävimme kukkakaupassa ja siitä sitten hurruutimme Kivijärvelle, missä olimme hyvinkin yhden maissa.

Paavo tarjosi toki kahvit asiaankuuluvine tilpehööreineen, mutta tärkeintä oli ennen kaikkea mukava jutustelu. Otettiin kuviakin ja oikein asettauduttiin niitä varten. 

p.jpg

Toki tiedetään, että vanhenevilla ihmisillä alkaa muistin kanssa olla yhtä sun toista, mutta tällä 90-vuotiaalla ei ole ongelmaa sen suhteen. Vanhoista valokuvista ja keskusteluissa esiin tulleista asioista kuulee, että Paavilla on teräksinen muisti. Siihen nähden, että ikää on melkoisesti, on hän fyysisestikin hyvässä kunnossa. Hän asuu itsekseen ja huolehtii kaupassa käynnit, ruokapuolen ja huushollin pidon ihan kokonaan. Aika kuluu mukavasti lukiessa, ulkoillessa, Kivijärven tapahtumia seuratessa ja telkkaria katsoessa ja tietenkin yhteydenpidossa sukulaisiin. Hänellä on edelleen monta sisarusta elossa ja vaikka tapaamiset ovat vähentyneet, on hän tietokoneen ja puhelimen välityksellä paljon yhteydessä heihin. 

Paavon luona viivyimme kolme tuntia, kävimme sitten vielä enomme ja hänen vaimonsa luona ja ajelimme illan jo pimennyttyä Jyväskylään yöksi. Kävin sunnuntaina tapaamassa puolen päivän tienoissa Aria ja Annukkaa ja sitten posotinkin kotiin kaikessa rauhassa hiljaista nelostietä pitkin ja siinä se reissu.

Olipa hieno homma...