Suomi täytti jälleen kerran vuosia. Tällä kertaa niitä napsahti mittariin 101, kuten kaikki tietävätkin. Juhliminen oli toki hillittömän paljon laimeampaa kuin viime vuonna, mutta toisaalta varmaan kansakunnalle jäi jonkinlainen väsymys koko viime vuoden kestäneestä hypettämisestä.

Minä vietin ensimmäistä itsenäisyyspäivääni kahdeksan kuukauden ikäisenä, jolloin Suomi täytti vaatimattomat neljäkymmentä. Sodan päättymisestä oli hieman reipas kymmenen vuotta eli ensimmäiset askeleeni ovat olleet käsittämättömän lähellä sota-aikaa. Toisaalta kaukana, koska minun ikäpolveni ei enää millään lailla joutunut kuitenkaan konkreettisesti siitä kärsimään.

Elämäni ensimmäiset kaksikymmentä vuotta olivat hiljaiseloa pienillä paikkakunnilla enkä ensimmäisten viidentoista vuoden aikana juuri kovinkaan kauas noilta kotitantereilta päässyt/joutunut. Lukio, armeija ja opiskeluaikakin olivat hyvin pienten ympyröiden sisällä ~ Saarijärvi, Keuruu, Jyväskylä. Helsingissä kävin eka kertaa eläessäni joskus vajaan kahdenkymmenen ikäisenä maaottelumatkalla. 

Suomen rajojen ulkopuolelle pääsin ensimmäisen kerran vuonna 1982 ollessani 25-vuotias. Silloin kävin kaksi kertaa saman kesän aikana Ruotsissa. Lensin ulkomaille vasta 32-vuotiaana, kun Essin ja äitini kanssa kävin Kreetalla.

Kun olin lapsi, Suomi oli minulle tärkeä ennen kaikkea urheilun kautta. Jos/kun suomalaisurheilijat pärjäsivät maailmalla, pidin sitä kaikkein tärkeimpänä asiana. Taiteen arvostus tuli paljon myöhemmin puhumattakaan teollisuuden menestyksestä.

Lapsena ja vähän vanhempanakin tuli seurattua jossain määrin Linnan juhlia. Nykyään ei enää käytännössä ollenkaan, kun ei kiinnosta millään muotoa. Jossain vaiheessa yritin bongailla kättelijöiden joukosta tuttujani, joita ei siellä koskaan kovinkaan monta ole ollut. Tänä vuonna siellä kaiketi oli tuttavuuksistani vain vihtiläinen kansanedustaja, Eerikki Viljanen. Ketään muuta henkilökohtaista tuttavuuttani en kyllä tiedä olleen kutsuttujen joukossa.

Itsenäisyyspäivän traditio on ollut myös se vanha Tuntematon sotilas-leffa. Enpä jaksa sitäkään enää katsella, joskin eilen seurasin viimeiset puoli tuntia. Olen lukenut kirjan monta kertaa ja myös nähnyt leffan usein enkä vaan enää viitsi sitä seurata.

Eilen minulla oli siinä mielessä erilainen itsenäisyyspäivä, että olin laulamassa yksissä itsenäisyysjuhlissa. Tilaisuuden järjestäjä pyysi minua jo joskus syyskuussa ja pyysi isänmaallista musiikkia. Eipä tuo ohjelmiston valinta mitenkään vaikeaa ollut, koska Oldman's old music löysi helposti 60- ja 70-luvulta sopivaa laulettavaa juhlapäivän tilaisuuteen. Lauloin Hietanen-Wesslin yhteistyön hedelmistä Eino Leinon kirjoittaman Nocturnen ja Kaj Chydenouksen kaksi sävellystä. Toinen oli Aulikki Oksasen sanoittama syvähenkinen Sinua sinua rakastan ja toinen Aleksis Kiven runo Seitsemästä veljeksestä, Makeasti oravainen. Laulut sujuivat hyvin.

oldman.jpg