Vuosi 2018. Talviolympialaiset Etelä-Koreassa ja Suomi saavutti kuusi mitalia, joista Iivo Niskasen 50 km:n kultamitali oli kirkaain, Krista Pärmäkoski hiihteli kolme mitalia, Enni Rukajärvi sai lumilautailusta pronssia kuten myös naisten jääkiekkojoukkue. Paralympialaisissa suomalaisurheilijat saavuttivat yhden kullan ja kaksi pronssia. Jääkiekon MM-kisoissa Tanskassa miehet sijoittuivat viidensiksi vallan ailahtelevien otteiden jälkeen. Naiset eivät olympiavuonna pelaa MM-kisoja. Euroviisuissa tuli perinteiseen tapaan melko lailla huolella turpaan, vaikka Saara Aalto olikin suuren kohun myötä valittu jo hyvissä ajoin ja biisintekijätkin olivat ruotsalaisia. Yleiurheilun EM-kisoissa Berliinissä saavutettiin kaikkien aikojen huonoin menestys, kun suomalaisurheilijat eivat saaneet ensimmäistäkään mitalia ja pistesijojakin vain kolme. Lohtua huonolle menestykselle toi kuitenkin Suomi-Ruotsi maaottelussa  miesten maajoukkueen loistava taistelu, joka huipentui viimeisessä lajissa suomalaisten voitonjuhlaksi.

Vuosi alkoi vähälumisesti ja koulussa touhuttiin perinteiseen malliin ihan vanhalla kunnon koulunkäynnillä, kun oli lopulta päästy eroon v. 2017 juhlahumusta. Opettajakuntamme alkoi innolla valmistella kevään teatterinäytöstä - "Heinähattu ja Vilttitossu".  Minun osuuteni oli hoitaa homman musiikki, mikä oli kohtuullisen vaikeaa, koska se oli Iiro Rantalan säveltämää. Ihan hyvä siitä tuli, mutta aikaa kului. Kamarikuoro treenasi kovaa, kävin kreikan tunneilla, mutta Thromos laitettiin kiireiden takia tauolle.

Niin lapset kuin Irmeli ja minäkin jatkoimme työelämässä ihan normaaliin tapaan. Muiden harrastusten ohella kävin hieman lenkillä, hiihtelemässä ja katselemassa jääkiekkoa Hesassa. Seurasin myös olympiakisoja, minkä pystyin. Etelä-Korean ja Suomen aikataulut eivät ihan ihanteellisesti kohdanneet. Tammikuussa tein päätöksen jäädä eläkkeelle elokuussa ja lopullisen eroanomuksen jätin helmikuussa ja työkavereita sivistin sitten maaliskuussa. Maalis- huhtikuu sujui sitten pääasiassa näytelmän ja Kamarikuoron treenihommissa ja oihan siinä pääsiäinenkin, jolloin koko perhelaumamme tuli käymään yhtä aikaa.

Toukokuussa juhlimme ystäviemme 50-vuotispäivät ja veljeni nuorimman tyttären häitä. Teimme vanhaan tapaan hurjasti pihatöitä ja äkillisen säätilamuutoksen takia pääsimme nauttimaan kesäkeleistä heti vapun jälkeen ja talviturkkikin upposi jo 12. toukokuuta. Minulle pidettiin eläkkeellelähtöjuhla koululla ja vielä pahimmoikseen loukkasin jalkani viimeisellä viikolla ja jouduin olemaan pari päivää pois koulusta.

Kesäkuu alkoi auton supervahauksella yhdessä erikoisliikkeessä ja sitten Keski-Suomen reissulla Kivijärvellä ja vielä OKL:n aloittamisen muisteloissa Jyväskylässä. Vietin viikon Santorinilla, jonka jälkeen juhannusta odotellessa kävin ostamassa Martinin kitaran eläkelahjaksi. Juhannuksena oli kurja sää. Kamarikuoron pieni ryhmä lauloi juhannusaattona kirkossa ja soitin siellä myös duona Kaisa-Leenan kanssa Myrskyluodon Maijan - Kaisis soitti tietty urkuja, minä flyygeliä. 

Irmelin loma aloitettiin Kotkan reissulla ja sitten kävimme Tallinnassa ja Kivijärvellä Sulo-enon juhlissa. Irmelin piti sitten olla kaksi viikkoa töissä keskellä heinäkuuta ja sinä aikana minä perustin yhden miehen bändini - Oldman's old music. Tein taustoja pianolla, rumpukoneella jne. ja hiljalleen kehittelin ohjelmistoa. Kun Irmeli sitten taas pääsi lomalle, lähdimme Ahvenanmaalle ja sieltä tultuamme lähdin Kamarikuoron kanssa Viroon. Ihan kuun lopussa Jyväskylän kaverit tulivat kanssamme Lipettiin, missä siirryin virallisesti eläkkeelle ja saman tien työhön. Aloin nimittäin resurssiopettajaksi Haimoon koululle koko lukuvuodeksi. Työmäärä oli kuitenkin pieni ~ vain 16 h/vko. Elokuun alussa piipahdin taasen Kivijärvellä. Tällä kertaa Paavo-Pekan kanssa. Retkeilin sitten Irmelin kanssa päivän Hesassa ja sitten alkoikin työ. Perinteiseen tapaan Thromos oli keikalla Helsingissä Kuoro goes kapakka-yössä. Thromos aloitti treenit marraskuista juhlakonserttia varten. Ostin digipianon ja kävin vielä studiossa rumpaliystäväni kanssa äänittelemässä.

Syksyn alkua juhlistin Tampereella Suomi-Ruotsi yu-maaottelussa. Kävimme Irmelin kanssa Hesassa katsomassa musikaalia ja sitten olin Pappiksen porukan kanssa Tallinnassa. Hankin uudet silmälasit, olimme CFF:n Kirka-konsertissa ja sitten kuun lopussa matkustimme Kreikkaan, Kreetalle ja siellä Paleohora-nimiseen pikkukylään.

Lokakuussa treenattiin konsertteihin ja minä kävin Kivijärvellä Paavon 90-vuotisjuhlissa. Irmelin kanssa katosttiin "Kiviä taskussa"-esitys ja käytiin myös Kertun synttäreillä. Kuun lopussa Thromos juhli 20-vuotistaivaltaan konsertoimalla Nummelassa.

Marraskuun alussa Kamarikuoro keikkaili Vihdin kirkossa ja esiintyi myös jumiksissa sekä pyhäinpäivänä että adventtina. Markun kanssa kävimme Järvenpäässä kuuntelemassa Mersey Beatlesia ja Irmelin kanssa Lahdessa Juha Vainion musiikista ja sanoituksista tehdyssä konsertissa. Syksyn kuvioihin kuului tietysti haravointi ja me sekä Aksu haravoimme 25 isoa säkillistä lehtiä ja veimme ne jäteasemalle. Oldman keikkasi kevyesti.

Joulukuu sujui koulutyön päättöhommissa ja konserttiin valmistautumisessa. Jonkin verran oli studiohommia ja päästiinpä myös naapuriin yo-juhliin. Olin laulamassa yksillä itsenäisyysjuhlilla ja myös soittamassa Kauneimmissa Joululauluissa. Kävimme Tapiolassa kuuntelemassa CFF:n joulukonsertin. Joulun pyhät ja loma vietettiin kotona ja minä käväisin Hesassa katsomassa HIFK:n voittoisan pelin. Uutta vuotta vietimme yhdessä ystävien kanssa.