Me täällä Etelä-Suomessa asuvat, autoilevat ihmiset joudumme jatkuvasti olemaan kyttäperkan kovassa syleilyssä. Kauaksi ei täällä missään tarvitse mennä, kun kohtaa tien varressa kottaraispöntön, joka ikävällä silmällä tuijottaa tiellä kulkevia ja jos hiukankin lipsahtaa väärälle puolelle noiden rajoitusten suhteen, niin toinen paha silmä vilkkaa ja sitten kohta tuleekin kotiin kirje.

Kyse on siis autoilunopeuden valvonnasta. Tämä asia on ikävällä tavalla kiristyttänyt autoilijoiden hampaita siitä siunaaman hetkestä alkaen, kun nopeusrajoitukset asetettiin ja keksittiin autojen nopeutta mittaavat laitteet eli siis tutkat.

Kyllähän se armottomasti mieltä raastaa, kun alla on auto, jolla pääsisi helposti yli 150 km/h tai jopa 200 km/h, mutta kun tien vieressä on keltapohjainen punaisella ympyrällä koristettu ympyrämerkki, jonka sisällä ovat tylsät lukemat ~ 50, 60, 80, 100 tai maksimissaan 120. Että siinä on sitten maksiminopeus, jota ei pitäisi ylittää. Ajattelematonta toimintaa tieliikennettä määrittelevältä instanssilta. Vai onko sittenkään?

Suomessa on määritelty selkeät nopeusrajoitukset käytännössä kaikille teille. Valtateillä perusnopeus on lämpimään aikaan pääosin 100 km/h ja talviaikaan 80 km/h. Hieman pienemmillä, kantateiksi niitä kai kutsutaan, rajoitus on ympäri vuoden 80 km/h ja sitten on vielä poikkeustilanteet, kuten tien kunnostus- ja rakennus- ja päällystämistyöt, joiden kohdalla nopeuksia pitäisi pudottaa vielä reilummin. Moottoriteillä saa ajaa touko-lokakuussa ilman poikkeustapauksia noin 120 km/h ja muuna aikana sitten 100 km/h.

Näihin nopeusrajoituksiin on selkeät syyt. Kun suomalaisten varallisuus alkoi kasvaa 1960-70-luvuilla, yhä useampi maamme kansalainen hankki auton. Niillä ei päässyt keskimäärin ottaen kovin kovaa, mutta kun tiet olivat huonokuntoisia eikä nopeusrajoituksia ollut, tapahtui tosi paljon onnettomuuksia, joissa ei vältytty pahoilta seuraamuksilta. Ns. kattonopeutta alettiin Suomessa kokeilla eri paikoissa ja tilanteissa jo 1960-luvun alussa, mutta vasta vuonna 1978 otettiin nopeusrajoitukset Suomen teillä virallisesti käyttöön. Se oli myös sitä aikaa, kun vasta ajokortin saaneiden piti pitää takaikkunassa 80 lätkää, joka siis oli tuoreella kuljettajalla pakollinen ja sen mukaan maksiminopeus oli kaikissa tilanteissa 80 km/h huolimatta tiekohtaisista rajoituksista.

Kun rajoitukset tulivat, sai poliisi erinomaisen perusteen alkaa sakottaa ylinopeutta ajavia. Toki vaarallista ajotapaa harrastaneita oli sakoteltu jo kauan aiemmin, mutta selkeästi merkittyjen rajoitusten rikkominen oli hyvä peruste. Koska maamme kansalaiset eivät tykänneet nopeusvalvonnasta, alkoivat useat autoilijat käyttää tutkanpaljastinta, joka tietenkin hyvin äkkiä määriteltiin laittomaksi, mutta siitä huolimatta niitä alkoi olla enenevässä määrin.  

Niinpä niiltä ajoilta alkaen täällä kotomaassamme on liikennenopeuksia valvottu ja tutkatoimintaa kehitetty. Nykyään poliisi ei niinkään kyttää tuolla puskissa, vaan liikenteen etenemistä ja vauhteja seuraavat tien reunoille asetetut "kottaraispöntöt". Niiden avulla valtio saa runsaasti vuosittain rahaa (viime vuonna huikeat lähes 60 miljoonaa euroa) ja ihmisiä potuttaa. Jos vuoden sisällä saa kolme kertaa ylinopeussakon, pääsee hetkeksi eroon ajokortistaan, mikä ei sitten tietenkään ole mukavaa.

Tämä kameravalvonta on herättänyt tunteita suurissa määrin. Tämän päivän Hesarissa oli oikein iso artikkeli tästä aiheesta, missä kameravalvonnalle ei annettu mitenkään myönteistä palautetta. Suomen tihein kameravalvontatieosuus on Kehä I, missä on 24 kilometrin matkalla 42 tolppaa. Usein tiellä ajavat tietävät tolppien sijainnin ja sitä paitsi navigaattoreista näkee, missä ne pöntöt luuraavat. Hyvin monet autoilijat kiihdyttävät heti tolpan ohitettuaan ja jarruttavat sitten hetimmiten lähestyessään tolppaa. On sanomattakin selvää, että tämä aiheuttaa melkoista jojottelua ahtaalla kehätiellä ja sen lisäksi, että se ärsyttää, se aiheuttaa myös vaaratilanteita. 

Ollaan nyt mitä mieltä hyvänsä tästä asiasta, niin taitaa tämä juttu olla ja jäädä ikuisuuskysymykseksi. Meissä autoilijoissa on paljon sellaisia, jotka noudattavat rajoituksia ja haluavat pitää kiinni niistä ja ymmärtävät, miksi niitä on. Sitten on heitä, joiden mielestä saa ajaa niin kuin itseä huvittaa ja lopuksi sellaisia, jotka ajavat jotenkin siltä väliltä.

Olen tästä usein sanaillut ja annan taas paukkua. Pahinta, mitä tuolla liikenteessä näkee ja kokee ovat selkeästi liian hitaasti ajavat autoilijat. Jos ja kun ajetaan 80:n alueella 60-70 km/h, provosoi se väkisin ajamaan ohi, koska muuten taakse muodostuu järjettömiä jonoja. On äärimmäisen harvinaista, että keli on sellainen, että tiellä ei voi pitää sallittua nopeutta. Ajajien joukossa on sellaisia ihmisiä, jotka katsovat mittariin ja toteavat, että 80 on hyvä nopeus. Onhan se 80:n alueella, mutta jokaisen tulisi huomioida, että kaikissa autoissa on mittarivirhe. Jokaisen autoilijan velvollisuus on ottaa selvää, kuinka suuri virhe on ja sitten opetella suhteuttamaan nopeutensa sen mukaan. Melkein kaikissa uusissa autoissa on vakionopeussäädin ja sen käyttö tulisi opetella ja sitä pitäisi käyttää aina kun vaan mahdollista. 

Oli asioiden laita nyt sitten miten tahansa, niin minusta sekä nopeusrajoitukset että nopeusvalvonta ovat hyviä asioita. Edelliseen kappaleeseen viitaten haluaisin asettaa myös miniminopeuden ja lisäksi velvoittaa jonojen aiheuttajat antamaan säännöllisesti tilaa rajoituksia noudattaville ja nopeammin kulkeville autoille. Ylinopeussakkoja pidän oikeutettuina, koska ihan yksiselitteisesti siinä kohtaa on rikottu lakia. Se on hyvin yksinkertaista.

hesari.jpg