Minä käyn mielelläni kuuntelemassa erityyppisiä musiikkitilaisuuksia. Ne voivat olla melkein mitä tahansa genreä, joskin jossain määrin se vanha tanssimusiikki ja esimerkiksi tangomarkkinoiden tyyppiset tilaisuudet eivät innosta lainkaan. Örinähevi ja räppi ovat myös aika lailla, jos ei nyt vastenmielisiä, niin aika lähellä sellaisia musiikin osa-alueita. Täysin atonaalinen (=  musiikki, jolla ei ole selkeää sävellajeihin perustuvaa musiikillista sisältöä - vaikea selittää, katsokaa googlesta) musiikki on myös hyvin kaukana minun musiikillisesta mukavuusalueestani.

Eilen illalla lähdimme Lohjalle kuuntelemaan kansanmusiikkia. Entisen Nummi-Pusulan alueella, lähellä Saukkolaa, on paikka, joka on vähän sellainen seurojentalon tai työväentalon tyyppinen mesta. Talon ulko-oven vieressä on ihan puusta veistetty nimikyltti -Yhteistupa. En tiedä, mihin yhteisöön tai yhteisyyteen tämä viittaa, mutta hauska nimi joka tapauksessa.

yhteistupa.jpg

*******

Menimme tuonne, koska yksi Irmelin työpaikalla työskentelevä rouva soittaa Hiiden Pelimanneissa, joilla oli merkittävä osa eilisessä konsertissa. Siellä oli muitakin esiintyjiä ja myös tanhuryhmä, mutta lähdimme nimenomaan kuuntelemaan näitä pelimanneja. Loppujen lopuksi siinä yhtyeessä soitti muitakin meille tuttuja ihmisiä, mikä tavallaan selvisi vasta, kun tulimme paikalle. Lisäksi tapasin noin 25 vuotta sitten meidän koululla töissä olleen opettajan, joka kyllä muisti minutkin. Vaihdettiin noin kaksi sanaa.

Minä olen aloittanut yhteisösoittajan urani pelimannina noin 15-vuotiaana. En juurikaan tuntenut nuotteja eli korvakuulolla aika paljon paineltiin ja kun instrumenttini oli viulu, johon en ole saanut oikeastaan minkäänlaista opetusta, niin olihan se varmaan kauheaa vingutusta, mutta joukossa se meni ja hupsahti. Innostuin pelimannimusasta, kun meidät pakotettiin noin vuonna 1971 Kaustiselle ja sen reissun jälkeen aloin haluta viulua. Sain sellaisen kiinalaisen kitisijän 15-vuotislahjaksi ja kun en siitä mitään ymmärtänyt, niin katsoin tietosanakirjasta, miten se viritetään ja sitten pianon avulla väänsin kielet suurinpiirtein vireeseen ja sitten vaan soittamaan. Sama metodi kuin pianonsoitossakin eli soitin aluksi virsiä, koska suurin osa niistä oli (ja on edelleen) helppoja soittaa ja melodian lukeminen on myös helppoa. Sitä paitsi tunsin paljon virsiä eli sekin helpotti soittamista, kun tajusin aina soittaneeni väärin, kun virheitä tuli enemmän kuin laki sallii.

Opin kohtuulisesti soittamaan muutamassa kuukaudessa ja niinpä syksyllä 1972 aloitin Kivijärven Pelimanneissa. Sitä ennen olin käynyt Kaustisella musiikkileirillä, missä soittaminen jäi paljon vähemmälle, mutta mm. legendaarinen tiskivuoroni erään Matin kanssa jäi ilmeisesti historiaan. Sen verran paljastan, että meille tuli nopea häätö keittiöstä.

Siinä se talvi pyörittiin varmaankin kerran viikossa harjoitellessamme ja kai me jossain välissä esiinnyttiinkin. Into oli aika kova ja uskoisin, että kehityin paljon, koska soitin ihan takuulla joka päivä ja kun serkkuni Markku soitti niin ikään samoja biisejä viululla, niin olihan meillä oma homma siinä.

Lisäintoa kävin hakemassa vielä seuraavana kesänä samaiselta leiriltä, missä soittamisen ohella pidettiin legendaarisen hauskaa. Ei mitään alkoholijuttuja eikä sellaista (olin vain 16), mutta porukka oli muuten ihan mielettömän hauskaa. Soitimme ja pelleilimme paljon, teimme sketsejä, pelasimme, kiipesimme yöllä Kaustisen hyppyrimäen päälle, valvottiin, uitiin jossain puron pahasessa ja vaikka mitä hölmöä. Ehkä yksi nuoruusvuosieni parhaista viikoista ikinä. Leirin perään kävimme vielä pelimannien kanssa Kaustisen festareilla keikalla.

Menin syksyllä 1973 lukioon ja pelimannihommat jäivät, mutta kävin minä parilla keikalla ja soittamassa myös Keski-Suomen alueradion studiossa Yleisradion nauhalle kivijärveläistä kansanmusiikkia. Siihen se pelimannijuttu sitten jäi. Kun sitten aloitin yliopistossa opiskelun Jyväskylässä, tapasin monta Kaustisen musiikkileiriläistä, jotka olivat aloittaneet musiikitieteen opiskelut. Heillä oli paljon projekteja kansanmusiikin parissa ja kyllä he pyytelivät minua mukaan, mutta OKL:n ensimmäisen vuoden opiskelurytmi oli niin kiivas, että ei ollut oikein mitään mahdollisuutta osallistua edes pikku juttuihin.

Tässä siis taustaa sille, että kävimme oikein kuuntelemassa Hiiden Pelimanneja. Heillä on hyvä meininki ja he soittavat omassa genressään hyvin ja ennen kaikkea viihdyytävästi. Ohjelmisto on aika vaativan kuuloinen ja toki siellä täytyy olla paljon taitoa matkassa, kun perinteisten kansanmusiikkisoittimien lisäksi yhtyeessä on mm. saksofoni, huiluja ja klarinetti. Paljon musiikkia ja myös vaativaa taiteellista musiikkia kuunteleva saattaisi helposti tuhahdella tällaiselle harrastajaporukalle, mutta se on typerää. Kansanmusiikki ja pelimanniyhtyeet ovat ihan oma musiikillinen saarekkeensa ja se toiminta perustuu ihan kokonaan harrasteluun ja vapaaseen soittoon - ei orjalliseen rytmiin ja ilmaisuun, vaan ihan omaan kansan henkeen.

pelimanni.jpg