Olemme olleet rouvan kanssa naimisissa 38 vuotta. Hääpäivä on helmikuun 7. päivänä ja sitä on ollut tapana jotenkin viettää. Joskus vähän reilummin ja joskus ei juuri mitenkään - se on niin riippunut monesta tekijästä. Tasavuosia, siis nollaan tai viitosen päättyviä, on vietetty ainakin kerran ihan hotellireissulla, joka tehtiin Jyväskylään ~ olisikohan ollut vuonna 2006, mutta enpä ole varma. Helsingissäkin on oltu, mutta ulkomailla ei kylläkään ole oltu. Siinä ei oikein ole ollut lomaa juuri just kohdalla ja ylimääräiset vapaapäivät juuri ennen hiihtolomaa olisivat kyllä olleet vähän paljon kalliita.

Tilasin jo marraskuun 18. päivänä liput Helsingin Kaupunginteatterin esitykseen "Kaasua, komisario Palmu" ja sain kohtuullisen hyvät paikat juuri tuohon lauantaiksi. Kovin suosittu tuo esitys on ollut, koska vapaita paikkoja ei ihan pilvin pimein ollut. Silloin kun kaupunginteatterin rakennus oli remontissa, kävimme katsomassa "Komisario Palmun erehdyksen" jossain varapaikassa. Hesarin arvostelu ei ollut ihan mairitteleva tälle kaasuepisodille, mutta meidän oma arvostelumme oli vähintäänkin hyvä, hyvä. Kari Väänänen Palmuna oli hyvä, muutkin näyttelijät täyttivät tehtävänsä kiitettävästi ehkä yhtä lukuun ottamatta. Jätän kertomatta roolin ja esittäjän, koska hän varmasti teki parhaansa ja ammattinäyttelijä oli varmasti myös ohjeistettu toimimaan niin kuin hän nyt sitten teki. Musiikki, tehosteet, lavastus ~ kaikki oli ihan hyvää ja jaksoimme mainiosti seurata koko tarinan, joka melkoisen uskollisesti seurasi sekä Mika Waltarin kirjaa että Matti Kassilan vanhaa elokuvaa. Erikoisen mieleenpainuvaksi jäi takaumien kertominen videotykillä lavasteisiin heijastettuna. Pidin siitä paljon.

(Tämä kuva on otettu HKT:n sivuilta ja siinä luki että median käyttöön vapaasti - tämähän on sosiaalista mediaa)

kaasua-palmu5-360x240.jpg

***********

Ennen teatterireissua kävimme syömässä Forumin rakennuksessa sijaitsevassa Kaarna-ravintolassa. Erinomaisen hyvä palvelu, viihtyisä paikka, hillittömän hyvää ruokaa, mutta minun mieleeni jäi liian pienet annokset - se on subjektiivista, mutta kun maksaa hieman tavallista ruokailua enemmän, kun menee syömään, niin sitä odottaa kuitenkin pääsevänsä nälästä eroon.

Tässä nämä ruokamme - ensin Irmelin alku- ja loppuruoka.

sapu4.jpgsapu2.jpg

********

Ja sitten minun alku- ja loppuruokani.

sapu1.jpgsapu3.jpg

*******

Illan pimeydessä, kevyessä tihkusateessa ajelimme sitten teatteripätkäyksen jälkeen kotiin ja se reissu oli sitten siinä.