Minut tuntevat ihmiset tietävät tasan justiinsa, että olin ihan pieni poika, kun isäni kuoli. Olin paria kuukautta vaille kahdeksanvuotias ekaluokkalainen, kun isän sydän petti tutkimuksissa Kuopion keskusairaalassa. Hän oli kahta kuukautta vaille 36-vuotias eli kuten jossain lehdessä sanottiin "mies parhaassa iässään."

Isän syntymästä tuli viime lauantaina kuluneeksi hulppeat 90 vuotta. Nykypäivänä entistä useampi viettää noinkin korkeaa syntymäpäiväjuhlaa eli teoriassa olisi toki voinut olla mahdollista, että hän olisi saanut viettää tuota juhlapäivää, mutta toisin kävi.

Isä syntyi ja asui elämänsä alkuvuodet Vimpelissä, Pohjanmaalla, mutta jossain välissä hän myös asui Karjalan puolella, mutta siitä minä en oikein osaa sanoa tarkempaa tietoa ja toisaalta ei ole enää oikein ketään, jolta kysyisi. Joka tapauksessa sodan aikana - kaiketi lähempänä sen loppumista, heidän perheensä muutti takaisin Vimpeliin. Vimpelistä käsin hän kävi armeijan, mutta enpä minä siitäkään osaa sanoa muuta, kuin sen, että hän oli alikersantti päästessään sieltä pois.

Isä kävi sitten Turun kirkkomusiikkiopiston ja valmistui joskus 1950-luvun alussa kanttori-urkuriksi. Hän oli vähän aikaa kaiketi sijaisena Sallassa, mistä hän sitten Jussi-veljensä houkuttelemana hakeutui Kivijärvelle ehkä 1951 tai -52. Sieltä sitten löytyi vaimo eli siis äitini. Syntyi Jarmo 1954 ja minä 1957. Sitten muutimme Vesannolle, Savon puolelle vuonna 1958. Mikä isää houkutti Vesannossa - ei harmainta aavistusta, mutta eräänlaisen legendaarisen maineen hän siellä saavutti.

Isä oli työssään taitava. Hänen todistuksensa Turun kirkkomusiikkikoulusta oli lähes täydellinen ja sen vähän aikaa, mitä hän ehti Vesannolla vaikuttaa, oli hänen johtamiensa kuorojen kukoistuksen aikaa. Tietenkin kirkkokuoro ja sitten mieskuoro. Nykyaikaan verrattuna ihmiset harrastivat tuohon maailman aikaan enemmän ja kyllähän ne kuvat Vesannon mieskuorosta kertovat laajasta harrastajajoukosta. 

Isä oli ahkera. Kanttorin työn lisäksi, hän opetti keskikoulussa musiikkia ja puutöitä. Oli kuulemma myös hyvin ankara ja tiukka, mutta myös huumorintajuinen. Hauska tarinankertoja, kuulemma.

Oli hän isänäkin ankara. Ihan varmaan ajan hengen ja oman kasvatuksensa mukaisesti. Mukava toki myös, mutta minä en ihmeesti laajoja kokonaisuuksia  muista. Mielessä on satunnaisia välähdyksiä kuin sarjakuvaa katsoisi, mutta aikajanalle en moniakaan asioita pysty laittamaan. En muista hänen puhe- ja lauluääntäänkään, eikä yhtään ainoaa taltiointia ole koskaan löytynyt eli ei kai niitä sitten olekaan.

Tosiaankin kylmänä talvisena päivänä, helmikuussa 1965 hän menehtyi tutkimuksissa ja näin jälkikäteenkin ajatellen mieletön menetys. Miten noin tosi pitkällä tähtäimellä hänen kuolemansa ja poissaolonsa vaikuttikaan minun ja veljeni elämään, ammatinvalintaan, asuinpaikkaan ja niin edelleen? Ihan varmasti elämäni olisi toisenlaista, jos hän olisi elänyt vaikkapa minun aikuisuuteeni saakka. Vaan turhapa tuota on spekuloida ~ näin kävi ja sillä sipuli.

is%C3%A4.jpg