Kevät tässä yrittää tulla, mutta aikakirjoihin on kuitenkin kirjattava, että lämpimän loppuhuhtikuun jälkeen tuli tavattoman kylmä yllättävä jakso, joka toi tullessaan melkoisen lumimyräkän Keski-Suomeen ja siitä osittain ylöspäin. Meillä täällä Etelä-Suomessa ei ole ihan lunta satanut ~ räntää kylläkin, ja lämpötilat ovat maksimissaankin jääneet viiden asteen tienoille. Kylmintä taisi olla toissa päivänä eli perjantaina, mutta eipä se hääviä ollut eilenkään, kun kävimme Kotkassa viemässä kukkia Irmelin isovanhempien ja vanhempien haudalle. Meillä oli kyydissä myös Irmelin sisko, joka haettiin mennessä Helsingistä ja kyllä palautettiinkin kotiin, ettei hänen tarvinnut jäädä yksin kurjaan kylmään maailmaan. Palatessamme Kotkasta oli melkoinen räntämyräkkä Porvoon ja pääkaupungin välissä ja tuuli kävi luihin ja ytimyksiin.

Tuolla samaisella reissulla kävimme sitten tapaamassa Irmelin ja Helenan Kotkassa asuvia tätejä, joista vanhempi täyttää ensi kuussa 90. Kovin ovat tädit vielä virkeitä siinä määrin kuin noinkin korkeassa iässä voi olla. Toki kaikenlaista vaivaa voi olla ja onkin, mutta onhan se selvää, kun kuitenkin kyse on hyvinkin iäkkäistä ihmisistä.

Tässä kuvasta näkee Irmelin vaatetuksesta, että kylmä on. Viikko sitten pärjäsi mainiosti t-paidalla ja shortseilla ja nyt oli melkein syytä laittaa talvivarustus ylle, vaikka plusasteita olikin. Tuuli oli nimittäin vallan ikävä.

kotkassa.jpg

********

Nyt, kun kevät on hiljalleen hiippaillut kohti kesää, jouduin minäkin kovan paikan eteen. Minulla ei nimittäin ole ollut sellaista välikausitakkia, jota pitäisin, kun kuitenkin jonkinlainen riepu on näinä puoliviileinä ja tuulisina päivinä oltava ja kun kohdakkoin alan kulkea töissä skootterilla. Ostin loppusyksystä sellaisen hyvän syksy-kevätpalttoon, jota pystyin pitämään talvellakin, kun lämpötilat keikkuivat plussan puolella, mutta kun tuo kevätaurinko oikein alkaa kollottaa, niin jotain sellaista tähän aikaan sopivaa piti löytää.

Löytyihän se ja itse asiassa helposti. Palasin nuoruuteeni ja ostin farkkutakin. Jopa tuli nuorekas fiilis. Sitä voi käyttää kesälläkin vaikkapa viileinä iltoina ja kelpoisana matkatakkina. Se on myös sen verran paksu, että suurin osa hyttysistä haukkaa pelkkää kangasta ja lisäksi siinä on sen verran taskuja, että kaikki oleellinen mahtuu matkaan.

farkkutakki.jpg