Matkustan mielelläni yksin, vaikka viihdynkin hyvin ihmisten kanssa. Olen sosiaalinen luonne ja pidän asioista, joista suomalaiset yleensä ~ urheilusta, kirjallisuudesta, musiikista, elokuvista, matkaamisesta, ruuanlaitosta ja lisäksi luen paljon lehtiä ja seuraan uutisia, joten aina löytyy mahdollisuus rupatella jostakin aiheesta. Melko visusti kieltäydyn kuitenkin ottamasta kantaa uskonnollisiin ja poliittisiin aiheisiin, ellen sitten huomaa ihmisen olevan ehdottomasti samaa mieltä kanssani.

Olen viimeksi kuluneen viidentoista vuoden aikana käynyt paljon itsekseni Kreikassa ja nimenomaan Santorinilla. Majoitun aina johonkin pieneen ja vaatimattomaan hotelliin ja niinpä niissä tulee ihmisten kasvot tosi äkkiä tutuksi. Joukossa on aina ollut sellaisia, joko itsekseen matkaavia tai pariskuntia tai perheitä, joiden kanssa tulee ensin rupatelluksi niitä ja näitä ja hetken päästä vähän enemmänkin. Viime vuosien hotellini on sellainen, missä on aamiainen ja se syödään aika pienessä puutarhassa ja siinä väkisinkin on sen verran lähellä muita matkaajia, että tervehtiminen on ihan suorastaan pakollista, vaikka ei muuta puhuisikaan. Kyllä sitä aika äkkiä huomaa, kuka tai ketkä haluavat olla ihan omissa oloissaan ja ketkä taas ovat seurallisempia. Monet ihmiset valittelevat sitä, että on kurjaa kun ei ole ketään, jonka kanssa juttelisi. Ei se ole ongelma - aina on löytynyt sellaisia, jotka löytävät jutun juurta vaikka lähimmästä muurahaisesta.

Eilen juttelin yhden tuttavani kanssa ja hän kertoi yleensä välttävänsä paikkoja, missä on muita suomalaisia. Sehän on toki ihan hänen henkilökohtainen juttunsa ja vapaasti valittavissa. Minä en ole niin tarkka ollenkaan. Eivät suomalaiset ole koskaan minua häirinneet muuten kuin ylenkatsomalla vanhaa miestä, mutta se on sitten heidän häpeänsä. Jos on metelöivä ryyppyjengi, niin siinähän on. Toki haittaa, mutta en minä lomalla oikein jaksa pahastuakaan. Suomalaisista kyllä voi todeta, että me olemme aika heikkoja "smalltalkkaajia", mutta se on jokaisen oikeus ja sitä täytyy kunnioittaa.

Yksi kaverini kertoi, että hän ei millään keksisi tekemistä yksin ollessaan. Minulla kuvio on kyllä ihan päinvastainen. Kun olet itseksesi, niin et joudu yhtään odottamaan ketään etkä pätkän vertaa neuvottelemaan, minne mennään, mihin aikaan syödään ja mihin tavernaan mennään, mitä tehdään, noustaanko aikaisin ja niin edelleen. Itsekseen ollessaan voi aktivoida itsensä koko ajan touhuamaan aamusta iltaan eikä sellaisia seisahtuneita hetkiä välttämättä tule lainkaan. Lukemattomat ovat ne kerrat, kun olen hypännyt skootterin päälle ja ajanut rantaan ihan hetken mielijohteesta, uinut ja tullut takaisin varttitunnin päästä. Yhtä lailla olen muutaman sekunnin harkinnan jälkeen päättänyt mennä bussilla lähikaupunkiin, syödä siellä jätskin ja palata takaisin. Kun olen itsekseni, luen jopa enemmän kuin muulloin eikä minua silloin kukaan keskeytä. 

Kun tuo työni on sitä koko ajan toistuvaa ja jatkuvaa interaktiota, niin tarve olla hiljaa itsekseen on jopa minulla ihan olemassa. Ei sitä kauan kestä, mutta sen verran kuitenkin, että yksin reissaamiselle on riittänyt tilausta. Tässä on taas sellainen edessä parin viikon päästä. Se on ihan oma juttunsa ja olen havainnut, että se sopii minulle. Tosin viikko on hieman liian pitkä, mutta on hankala sovittaa reissuja esimerkiksi kolmeksi tai neljäksi päiväksi varsinkin kun kohteena on Kreikka. Jos Santorinille menisi muutamaksi päiväksi, kuluisi koko reissusta mennen tullen kokonainen päivä erilaisine jatko- ja liityntälentoineen. Niinpä se viikon suhaus on ihan passeli.

alone.jpg