Kun katsoo urheilijoita, ei voi kuin ihmetellä, miten helpon näköistä se touhu on. Seiväshyppääjät ottavat pitkän taipuisan kepin ja sen varassa riekkuvat viiden-kuuden metrin korkeuteen, keihäänheittäjät paiskovat välinettään korkealle ja kauas, moukarinheittäjät pyörivät akselinsa ympäri vinhaa vauhtia ja saavat kuulapallon lentämään kauas. Kaikki näyttää helpolta ja vaivattomalta. Uimahyppääjät, telinevoimistelijat, jääkiekkoilijat, jalkapalloilijat - ihan sama juttu. Helppoa kuin se kuuluisa heinänteko.

Miten sitten taidemaalarit? Ajatellaanpa vanhan ajan taiteilijoita, jotka tekivät valokuvan tarkkaa moniulotteista työtä - tuosta vaan. Nykypäivänäkin näkee piirtäjiä, jotka hetkessä suhistavat kynällä tai vaikka hiilellä tarkan muotokuvan ihmisestä. Helpolta näyttää. Entäpä puu-, metalli-, kangas-, lanka - ja muut taiturit, jotka muutamaa hassua työkalua käyttäen tekevät ihmeitä?

Minä otan esimerkiksi vielä musiikin, kun se on minulle kaikkein läheisintä. Katsopa soittajaa, kun hän pistelee parastaan. Instrumentin hallinta on täydellistä. Sormet juoksevat koskettimilla tai kielillä tai nappuloilla, urkurit ja rumpalit tarvitsevat kaikkia neljää raajaa ja hyvällä soittajalla kaikki on niin vaivatonta ja helpon näköistä, vaikka eihän se sitä oikeasti ole. Sen lisäksi, että soittaa teknisesti taidokkaasti, saa hyvä soittaja siitä instrumentistään hengen ja sielun liikeelle. Pianisti soittaa kyllä ihan alkuvaiheessa niitä kappaleitaan teknisesti ihan oikein, mutta ennen kuin se kuulostaa sielukkaalta ja kauniilta, tarvitaan rankasti treeniä.

Laulaminen on yhtä lailla instrumentin hallintaa. Tarvitaan ripaus musikaalisuutta, kykyä kuulla sävelet oikein ja muodostaa oikea sävel niin, että se kuulostaa hyvältä. Sitten vielä pitää osata puhaltaa siihen sävelteokseen henki ja sielu - se on huima juttu.

Suhtaudun iskelmä- ja tanssimusiikkin joltisellakin varauksella. Se ei ole minun genreäni. Minä pidän vanhasta taidemusiikista kuten barokista, wieniläisklassisesta ja romantiikasta. Toisaalta 60-70-lukujen suomalaisesta ja ulkomaisesta sekä 2000-luvun kotimaisesta poppirokista ja rajummastakin rokista. Olen arvostanut, siis en arvostellut, joitakin iskelmälaulajia lähinnä loistavan laulutaidon takia. Otan esimerkiksi Suvi Teräsniskan ja Anne Mattilan - kuinka kaunista ja tarkkaa. Itse musiikki ei kolahda.

Nyt minulle avautui tilaisuus tässä viime viikolla päästä kuulemaan yhtä suomalaisen tanssi-iskelmän supertähteä. Ei tarvinnut mennä kauas, kun ajoin polkupyörällä reippaa kilometrin. Kyseessä oli Jari Sillanpää. Ikävillä asioilla ryvettynyt Jari on toki ihan omasta syystään pudonnut hierarkiassa ja vain aika näyttää, tuleeko hän sieltä nousemaan. Uskoakseni yritystä on. Perjantai-illan keikka Vihdin teatterin kesäareenalla Kirkkoniemen koulun takana kyllä todisti sen, että vaikka Jarilla on mennyt huonosti, niin laulu- ja esiintymistaito ovat kyllä ihan superia.

En tiedä, kuka tilasi keikan, mutta iski ihan hyvään saumaan. Teatteri oli aivan täynnä ihmisiä ja yllätys, yllätys ~ pääosin keski-ikäisiä ja vähän vanhempia naisia, mutta toki miehiä myös. Lapset ja ihan nuoret kyllä loistivat poissaolollaan. Jari lauloi yhtä soittoa tunnin ja vartin, ääni kesti ja keikka oli silkkaa superia.

jartsa1.jpg

Kolmesta soittajasta koostunut bändi hallitsi hommansa tosi hyvin ja mikä tietysti vaikutti, oli loistava äänentoisto.

En nyt ala kertomaan biiseistä luettelomaisesti ~ tuttuja suurin osa jopa minulle, vaikka en Jarin hommia olekaan seurannut. Se, että sitä Malaga-renkutusta ei tullut, oli hyvä juttu. Satulinna toimi loistavana yhteislauluna ja kyllähän siellä ihmisten huulet liikkuivat biisissä kuin biisissä. 

Se, mikä laittaa minut arvostamaan Jaria suurella numerolla, on kyky kommunikoida yleisön kanssa - niin sanotusti se, miten artisti ottaa yleisönsä. Jari vaan juttelee ja heittelee hassuja ja yleisö lähtee mukaan. Aivan mahtavaa.

Kuten sanoin, en sen enempää pura biisilistaa, mutta on tuotava yksi biisi esiin. Kyse on laulusta, joka kuuluu olennaisena osana ruotsalaiseen elokuvaan Så som i himmelen.  Laulu tunnetaan nimellä Gabriellas sång, mutta kai myös jollain muullakin nimellä. Liitän tähän nuo biisin sanat, niin voitte lukea ne. Se, miten herkästi ja kauniisti Jari lauloi tämän laulun sai todellakin kylmät väreet kulkemaan pitkin selkää. 

Huolimatta alitajuisesta ennakkokuvitelmastani iskelmämusan keikasta, voin kyllä taata ja allekirjoittaa, että olipa huikea juttu.

 

Det är nu som livet är mitt
Jag har fått en stund här på jorden
Och min längtan har fört mig hit
Det jag saknat och det jag fått

Det är ändå vägen jag valt
Min förtröstan långt bortom orden
Som har visat en liten bit
Av den himmel jag aldrig nått

Jag vill känna att jag lever
All den tid jag har ska jag leva som jag vill
Jag vill känna att jag lever
Veta att jag räcker till
(Oh, oh, oh...)

Jag har aldrig glömt vem jag var
Jag har bara låtit det sova
Kanske hade jag inget val
Bara viljan att finnas kvar

Jag vill leva lycklig
För att jag är jag
Kunna vara stark och fri
Se hur natten går mot dag

jartsa2.jpg