Yksi harrastuksistani on jo lukiovuosista alkaen ollut valokuvaaminen. Kuvien ottaminen on hauskaa ja itse asiassa koko homma lähti käyntiin, kun joku innosti minut kuvien ottamisen lisäksi kehittämään niitä. Ostin lukiossa ollessani vanhan Petri-kameran, joka palveli minua ja meitä uskollisesti yli kymmenen vuotta. Meillä on albumeissamme paljon hyviä kuvia, jotka otin tuolla sinänsä vaatimattomalla täysin manuaalisella laitteella. Ostaessani tuon japanilaisen kuvausmasiinan, sain samaan pakettiin kolme vakio-objektiivia, 50mm:n, 35 mm:n ja 135 mm:n putket. Niissä oli ihan hyvä optiikka, mutta valovoima oli aika heikko ja siksipä ne ovat osittain hieman epätasaisia. Siis piirto-optiikka ei ollut kovin huikea.

Joka tapauksessa tuon kameran kanssa opin valokuvauksen perusteet. Otin valtavasti kuvia, koska sain yhdeltä Matilta hillittömästi saksalaista mustavalkofilmiä ja sitten tein ne kuvat itse. Opin hyvin tajuamaan valon ja varjon merkitystä, lähi- ja kaukokuvausta ja ennen kaikkea kuvan sommittelua ja rajausta jo kuvanottohetkellä. Editointimahdollisuudet olivat aika vaivaiset tuohon maailman aikaan. Irrallista salamaa ja katon tai seinän kautta heijastustakin harjoittelin.

Toinen kamerani oli sitten jo parempaa sorttia - Pentax P30, jossa koko kameran lukuteho oli parempi. Kuvat olivat terävämpiä ja väritkin erottuivat paremmin.

petri.jpg

*************

Ensimmäinen digini oli ihan pieni Fuji, jolla sai ihan asiallisia peruskuvia ja mikä tietenkin parasta - se kulki helposti mukana. Seuraava hyvä kamera oli Lumixin kiinteäobjektiivinen laite ja sekin erittäin hyvä, mutta olihan siinäkin puutteensa - se kun oli täysin automaattinen.

Kerttu pääsi ylioppilaaksi 2007 ja koska hänellä oli selkeästi intoa kuvaamiseen, ostimme hänelle Nikonin D40-järkän yo-lahjaksi. Hän kuvailee edelleen satunnaisesti ja nyt hän kuulemma aikoo hiemän verestää kuvaustaitojaan. Minä hieman sitä kameraa lainailin ja testailin ja ostin sitten itselleni samanlaisen vuonna 2008. Sen jälkeen hankin Nikonin D3200-kameran eli minulla on kaksi järkkäriä - toisessa 15-50 mm:n ja toisessa 50-200 mm:n putki. 

********

Essin pojat ovat taitavia piirtäjiä ja niinpä uskoisin, että he saisivat irti valokuvaamisestakin jotain. Niinpä nappasin eilen Aleksanterin kyytiin ja lähdimme katselemaan hieman ympäristöämme sillä silmällä, että jos vaikka saisimme hienoja kuvia. Käytännössähän kaikki ihmiset ottavat nykyään hirveästi kuvia kännyköillään, mutta erittäin usein niistä näkee, että ne ovat aika suunnittelemattomia ja huitaisten tehtyjä, mutta harvoinpa kännykkäkamerakuvia on ikuiseksi tarkoitettu. Minä otan kännykällä kuvia, mutta eivät ne vertaansa vedä oikealla kameralla otettuihin kuviin.

Kerroin Aksulle joitakin perusasioita esimerkiksi rajaamisesta, kohteen valinnasta, kameran asennosta ja ylipäätään sellaisista pikku asioista, joita kannattaa ottaa huomioon, kun kuvailee. Otimme kuvia purettavasta yläkoulusta, minusta tankkaamassa autoa, pellosta, järvestä ja osmankäämistä.

Yksi perusjuttu ulkona kuvaamisessa silloin kun oikeasti halutaan ottaa kuvia on horisontti. Koska se on tuolla luonnossakin vaakasuorassa eli vatupassissa, niin on tärkeää katsoa, että se on myös kuvassa niin. Kaikki muu luonnossa asettuu sen mukaan. Vinossa oleva horisontti esimerkiksi vesistöjä kuvatessa näyttää hassulta. Tässä on Aksun ottama kuva, joskin alkuperäisessä horisontti on kuta kuinkin suorassa, mutta ihan esimerkin vuoksi fotosoppasin tämän vinoon. Ensin se vino ja sitten se suora - eron huomaa kyllä. 

vinohori.jpgkohde.jpg

*******

Kuvien digitaalinen käsittely eli fotosoppaus on tietenkin erinomaisen hieno juttu ja näin saadaan ihan taidetta, mutta jos/kun halutaan ihan vaan faktatietoutta kuvaan, ei sitä saa eikä tarvitse käsitellä sen enempää kuin tuossa yllä oli eli laitetaan vaikka horisontti suoraksi.

*********

Ihmistä kuvatessa pitää huomioida muutamia asioita. Otetaan joko lähikuva (kasvokuva) tai kokovartalokuva tai siltä väliltä.  Joka tapauksessa niin, että se ihminen on pääasiallinen kohde. Jos hänellä on jotain muuta käsissään tai jaloissaan tai katsojan pitää kiinnittää huomiotaan johonkin muuhun, on sitä kuvaamista mietittävä erikseen.

Yksi paha virhe on sellainen, että kuvattava kohde on joko ihan yläreunassa tai alareunassa. Sillä ei niinkään ole väliä, onko hän oikeassa tai vasemmassa reunassa, mutta se missä pää on, on tärkeä kuvan asettelussa.

Tämä seuraava kuva on aika perinteinen tapa henkilökuvaa otettaessa. Jostain syystä kuvan ottaja siirtää kohteen pään ihan tähtäimen alareunaan ja siitähän syntyy koominen kuva (siis jos tarkoitus on kuvata ihmistä).

yl%C3%A4ukko.jpg

Jos kuvattavasta otetaan kasvokuva, on nenä ja silmät sijoitettava kuvan vaakasuorassa sijaitsevan keskiviivan yläpuolelle, mutta kuitenkin niin, että pään ja kuvan yläreunan väliin jää tilaa. Sekin on hassun näköistä, jos pää osuu kuvan yläreunaan. Tässä kuvassa minun pitäisi olla hieman ylempänä eli toisin sanoen kuvan yläreunasta pitäisi leikata hieman.

v%C3%A4%C3%A4r%C3%A4sakke.jpg

Tässä on Aksun alkuperäinen kuva. Sanoin hänelle, että minut täytyy näkyä kokonaan varpaista päälakeen saakka. Hyvin nuori herra rajasi. Ehkä hieman kameraa alaspäin eli varpaiden ja alareunan väliin lisätilaa, jolloin yläreunan ja pään väliin jää vähemmän epätarkoituksenomaista taustaa. Tässä kohtaa etsittiin myös mahdollisimman pimeää taustaa, ettei vastavalo pääsisi haittaamaan.

vaari.jpg

*******

Aksu etsi hyvin rauhallisesti kuvauskohteita ja kuunteli tarkoin antamiani ohjeita. Tässä hän juuri ottaa tuossa vähän ylempänä näkyvää järvikuvaa.

aksu1.jpg

*****

Harjoittelimme myös objektiivin vaihtoa, koska järjestelmäkamerassa on sekin mahdollisuus. Pitkällä putkella saa usein hyviä otoksia, kun katsoo, että tausta on kaukana ja varsinainen kohde terävänä. Tämä osmankäämi oli eilisen kuvaussessiomme helmi.

osma.jpg