Viime keväänä, tarkkaan ottaen helmikuussa, lauantaina päätimme lähteä syksyllä vielä hieman lämmittelemään ja pois syksyn alkavasta ankeudesta. Vielä, kun tarkennan, niin oli 16. päivä - sama päivä, jolloin Vihdin kirkossa oli huikea urkumaraton parven soittimen päästessä kunnioitettavaan sadan vuoden ikään.

 

Aiemmin oli ollut puhetta Italiasta, mutta päätimme kuitenkin loppujen lopuksi lähteä yllättäen Kreikkaan. Koska minulla oli jo matka Santorinille varattuna kesäkuuhun, emme edes keskustelleet siitä, vaan ehdotin rouvalle Länsi-Kreikassa sijaitsevaa pikkusaarta - Lefkasia, joka sitten määräenemmistöllä hyväksyttiin. Jouduin sitten valitsemaan ajankohdaksi kuun puolivälin, vaikka säiden ja syksyn taittumisen kannalta syys-lokakuun vaihde olisi ollut parempi, mutta silloin on Dohan kisat, joiden seuraaminen olisi ollut lomareissulla hieman vaikeaa.

 

Niinpä lähtöpäiväksi valikoitui lauantai 14. syyskuuta ja vieläpä iltapäivälento eli nukkumisrytmiä ei tarvinnut muuttaa. Viikon reissu Lefkasin saarelle, Nidrin kylään ja hotelli Lefkoon. Helmikuussa en tiennyt tietenkään työtilanteestani mitään, mutta arvelin, että kyllä se varmaan siitä järjestyy, vaikka olisinkin jossain opetushommia vääntämässä. No, olenhan minä sijaisuutta tekemässä, mutta sain toki vapaata ja minulle löytyi hyvin kelpo sijainen. Irmeli säästi lomastaan viikon ja sekin oli sovittu jo keväällä.

 

Yli neljäkymmentä reissua Kreikkaan tehneenä tiedän kyllä mainiosti, mitä pitää ottaa mukaan ja niinpä pakkaaminen sujui helposti. Nostelin tavaroita ruokasalin pöydälle ja sitten kasasin romppeet laukkuun lauantaiaamuna ennen lähtöä. Samalla tavoin Irmelikin pakkasi ja hieman reippaat kymmenkiloiset laukut heitettiin Nissanin perälle. 

 

Pieni jännitysmomentti oli vielä ilmassa ennen lähtöä, kun koulupöpöt tarttuivat kurkkuuni ja huomasin torstain laulutreeneissä, että laulu on kankeaa. Perjantaina kurkku oli kipeä ja nokka vuoti hieman ja eikun Carmolista naamariin. Koulun jälkeen hain apteekista sinkkiä ja nuhatippoja ja aloitin ohjeen mukaisen hoidon. 

 

Lauantai 14.9.

 

Lähdimme yhden maissa ja ajoimme lentokentän lähelle Flyparkiin, missä auton parkkeeraushomma sujui mallikkaasti ja iso taksi vei meidät rakennusalueen hulinan keskelle. Lähtöselvitys sujui vanhaan tapaan, joskin kentällä oli hirveästi ihmisiä. Hki-Vantaahan on Euroopan linkki Aasiaan ja sen kyllä näki. Sujuvasti kaikki kuitenkin kävi eli ei mitään ongelmia. Odottelimme kentällä pari tuntia ja Finnairin koneeseen päästiin ajoissa. Se joutui hieman odottelemaan, mutta lensi liukkaasti Prevezaan ja olimme siellä yhdeksän tietämillä. Hieman flunssainen oloni oli helpottunut, mutta korvat eivät auenneet ja hiukkasen se laskeutuminen tuntui.

 

Laukut hihnalta ja kohti Nidriä. Musta bussi, jota ajoi Manolas (muistaakseni) kuskasi meidät noin tunnissa lomakohteeseemme. Lefkossa kaikki sujui nopeasti ja pääsimme huoneeseemme, kunhan ensin kävin vaihtamassa avaimen, kun eka avain ei toiminut. Täällä on siis tuollainen signaalilla toimiva korttiavain. Hotellihuone olikin melkoinen yllätys. Ehkä olin katsonut keväällä, millainen tämä huone on tai sitten en. Yleensä enemmän kuin se, millainen majoitus meillä on, meitä kiinnostaa sen sijainti. Meille kun kelpaa yleensä pieni huone, jossa on vessa ja suihku ja sellaisen yleensä otamme. No, tämä on ensinnäkin kahden huoneen ja kylppärin lukaali. Sitten tämä on tosi siisti ja suhteellisen uusi. Käytön jälkiä ei näy. Eihän siinä mitään muuta kuin tyytyväisenä asetuimme taloksi. Ryntäsimme vielä ulos ja kävimme rannassa syömässä Tomin tavernassa. Hyvää oli ja hotellille päästyämme uni nappasi kyllä aika ripeästi.

 

Sunnuntai 15.9.

 

Kirkko on tuossa ihan lähellä ja sen kyllä kuuli, kun kellot alkoivat raikaamisen joskus ihan aikaisin. Lähdimme varhaiselle aamukävelylle, kun ei oikein nukuttanut ja tutustuimme lähinnä rannan alueeseen. Uimarantaa ja satama, siinähän se. Sataman edustalla vieri vieressä hyviä ruokapaikkoja. Uimarannat ovat pieniä ja useimmat ihan rantahotellien pihassa. Kiivaimpaan kesäaikaan varmaan aika ahtaita. Rannoille on jätetty puita ja niinpä varjoa kaipaava voi asettua myös niiden suojaan. Siitä enemmän tuonnempana.

 

Meidän matkaamme kuuluu aamiainen, joka on samankaltainen kuin Santorinilla suosimassani Hippocampuksessa. Leipää, leikkeleitä, tomaattia, kurkkua, pekonia, makkaraa, jogurttia, viinirypäleitä, mehua, kahvia, teetä ja monenlaista. Kasasimme sapuskat pöytään ja nautimme lämpimässä aamuauringossa aamuruokamme. Naapuripöydässä istui suomalaisporukka, jossa on kolme pientä lasta. Nuorin, lähellä kolmevuotias poika pääsi syöttötuoliin ja nautti ilmiselvästi olostaan siinä. Ennen kuin hän sai ruokaa, laittoi äiti pojan käsiin reippaan annoksen käsidesiä. Poika nosti kädet suun ja nenän eteen ja totesi: ”Onpas pahanhajuista käsienpesuvettä.”

 

Kun olimme syöneet, pakkasimme rantaromppeet reppuun ja suuntasimme rantsuun, koska olimme suunnitelleet lepäävämme ensimmäisen päivän aikana matkarasitukset unholaan. Rantaan on kuta kuinkin sata metriä eli hetkessähän me siellä olimme. Otimme rantatuolit, joista ei sitten kukaan missään vaiheessa tullut rahaa anelemaan. Liekö into näin sesongin lopussa haihtunut? Päivä kului lukien, uiden, torkkuen, välillä syömässä ja kahvilla käyden ja yllättäen kello oli lähes viisi kun tulimme hotellille. Rannassa kulki yksi setä mainostamassa meriretkeä ja kun hän loppujen lopuksi lupasi maanantaille retken, johon sisältyi lounas 25€:lla/nenä, otimme sen, koska sen kohteet olivat ihan mielenkiintoiset.

 

Illalla kävimme syömässä rannassa Apollon-nimisessä tavernassa. Mielettömän hyvä ruoka ja palvelu. Hotellilla istuimme sitten partsilla, joka on oikeastaan ainoa miinus tässä paikassa, koska alla on melkoisen ruma parkkipaikka. Kestämme sen.

 

Maanantai 16.9.

 

Kello soi puoli kahdeksalta, koska meidän piti ehtiä meriretkelle yhdeksäksi. Tavarat oli pakattu sunnuntai-iltana ja heti sitten aamiaisen jälkeen rasvasimme itsemme umpitehokkaasti, koska aika lujaa tuo mollikka täällä paistaa. Lämpötila nousee päivisin parhaimmillaan kolmenkymmenen hujakoille.

 

Paatin nimi oli (tai on edelleenkin) Makedonia Palace ja päivän ohjelman nimi oli ”Seven Island Cruise” tai jotain sellaista. Kolmikerroksinen ja aika moderni purtilo. Lähdimme liikkeelle puoli kymmeneltä ja seilasimme ensin tämän saaren länsipuolelle, missä pysähdyimme tunniksi uimaan ja lekottelemaan Egremnin rannalle. Ranta on pieni ja rajoittuu pystysuoriin kallioseinämiin. Sinne pääsisi maita pitkin jotenkin jotain polkua pitkin, mutta rankka  taival ja etenkin takaisin ylös, joten hyvillä mielin suhtaudun tähän laivavalintaan. Egremnistä ajelimme viereiselle, kuuluisalle Porto Katsikin rannalle, mihin emme pysähtyneet kuin katselemaan ja kuvaamaan rantaa. Sen verran siinä ennätti, että halukkaat saattoivat pulahtaa uimaan laivasta. Lounas tarjoiltiin Egremnistä lahdettäessä. Kaksi souvlakivarrasta ja reippaasti salaattia ja leipää. Ihan sillä pärjäsi.

 

Seuraavaksi seilasimme Kefaloniaan yhteen pikku kylään, Fiskardoon, missä kävimme kahvilla. Ensimmäisessä paikassa emme saaneet palvelua, joten vaihdoimme toiseen. Siellä saimme tosi hyvää kahvia ja minä söin myös jäden.

 

Jatkoimme matkaa ja seilasimme Odysseuksen jälkiä hänen saareensa, Ithakaan. Siellä pysähdyimme hetkeksi aikaa uimaan. Eipä aikaakaan, kun matka jatkui ja nyt kohteena oli Meganisi-saari ja siellä  Papanikolisin luola. Paatti oikeasti ajoi tuollaiseen luolaan, jonne ehkä puolet siitä mahtui ja taisi pohja raapaista johonkin, koska melkoinen ääni kuului sieltä alta. Matka jatkui joka tapauksessa ilman ihmeitä ja ennen kuin huomasimmekaan, olimme Onassiksen suvun Scorpios-saarella. Sielläkin sai yhdellä rannalla uida ja sitten kapteeni kertoi, että tällä rannalla oli bongattu rouva Jacquilene uimassa ilman rihman kiertämää. Menimme sitten Aristoteleen ja Jacquilenen vihkikirkon ohi - vähän näkyi kattoa.

 

Reissu päättyi puoli seitsemän maissa ja kun olimme hieman levänneet ja toki peseytyneet, niin lähdimme syömään. Löysimme netissäkin kehutun Roots-ravintolan ja saimmekin odotusarvon mukaista palvelua ja ruokaa. Sitten vielä partsilla juttelua ja kas kun taas väsymys iski.

 

Tiistai 17.9.

 

Päätimme taas viettää rauhallisen lepopäivän. Niinpä menimme rantaan ja ohjelma oli hyvinkin samanlainen kuin sunnuntaina. Uintia, lepoa, lukemista, torkkumista, syömistä ja oleilua. Käyttäisinkö sanontaa - passiiviloma. Mukavaa.

Illalla menimme sitten taas syömään kylälle. Tällä kertaa ihan randomina menimme pieneen tavernaan, jonka nimeä en edes muista. Irmelin mielestä se ei ollut kaunis paikka, mutta siellä oli taivaallisen hyvä ruoka, mikä toki kruunasi koko homman.

 

Kämpällä sitten taas perinteinen parvekeloma eli ouzoa ja minun olutta ja juttelua. Uni saavutti taas hyvinkin helposti. Päivä oli mukava ja rento ja siitä sitten taas uutta kohti.