Keskiviikko 18.9.

 

Keskiviikko ja puolet lomasta paketissa. Aika rientää aina lomilla, mutta kyllä se työviikoillakin menee hyväistä vauhtia. Minulla on keskiviikkoisin pisin koulupäivä ja kun se on paketoitu, ollaan jo lähellä viikonloppua vallankin kun torstaisin käyn vain koululla kääntymässä - on minulla sentään kolme oppituntia. 

 

Täällä ovat päivät kuluneet aika vauhdikkaasti ja vaikka meillä ei mitään lukujärjestystä olekaan, niin varsin samankaltaisia nämä peruskuviot ovat olleet. Aamulla on nukuttu sen verran kuin on tuntunut eli emme ole laivaretkipäivää lukuun ottamatta ajatelleet nousevamme johonkin aikaan, vaan ihan on menty fiiliksen mukaan. Aamiaista saa kahdeksasta kymmeneen eli siihen haarukkaan on tähdätty ja onnistuttukin.

 

Ruokailu on oikeastaan ainoa asia, jota olemme pyrkineet pitämään suhteellisen säännöllisenä. Niinpä joskus yhden-kahden maissa olemme syöneet pitan, horiatikin tai jotain muuta. Kahvia on keitetty hotellilla viiden - kuuden maissa ja sitten vielä iso ruoka joskus kahdeksan maissa illalla. Näin olemme välttyneet nälän tunteelta ja iltaruokailun kohdalla ylensyönniltä, kun sinne mennessä ei ole ollut mikään ”voisin syödä vaikka ulko-oven”-fiilis.

 

Keskiviikkopäivän ohjelmaan kuului skootteriajelu. Otimme omaa kotimopoamme vahvemmat 75-kuutioiset ajopelit. Irmelin kulkuväline sai kasteessa nimekseen Lumikki ja minun puolestaan Harmo. 15€/mopu ja sitten baanalle. Molemmilla oli hyvä ja tasainen kyyti ja koska ne ovat hieman omaa Mustangiamme isommat ja vahvemmat, oli niillä hyvin vakaata mennä eteenpäin. Täällä on paikoin hyvin mäkistä ja siksi katsoimme viisaammaksi ottaa sen verran kaasua totteleva, että emme jäisi mäkiin töllistelemään.

 

Päätimme ihan ensimmäiseksi mennä katsomaan kuuluisaa vesiputousta, jolla olen käynyt silloin 28 vuotta sitten. Matkaa on tästä kylältä nelisen kilometriä, minkä silloin menneisyydessä kävelin kevyesti. Kai sen nytkin olisi lampsinut, mutta ei kevyesti. Minulla ei ollut mitään mielikuvaa koko putouksesta eikä siitä nytkään mitään sellaista tullut. Koska on ollut kuiva ja kuuma kesä takana, ei putoukseen enää riitä vettä ja korkealta kalliolta litisee pieni surkea puro. Ympäristö on kuitenkin erittäin vehreä ja kaunis.

 

Joimme lähteen baarissa reippaasti ylihinnoiteltua (oma moka) mehua ja  sitten lähdimme kohti saaren eteläosaa reilun kymmenen kilometrin päähän. Kohteena oli ensin Poroksen kylä ja sitten siitä alaspäin kohti Mikros Gialos-rantaa. Porokseen asti oli hyvä tie, mutta sitten päästiin jännän äärelle. Rantaan meni nimittäin jyrkkäpiirteinen serpentiinitie, missä parhaimmillaan tai pahimmillaan oli yli 130 asteen käännöksiä. Hyvin selvisimme lopulta ja päädyimme hyvin kauniille rannalle, joka sijaitsi lahden poukamassa. Löysimme vapaat aurinkotuolit ja sitten asetuimme. 

 

Aika kului lukiessa ja vähän kuvatessa ja toki uidessa. Meressä kimppuuni hyökkäsi peto. Rantavedessä seisoskellessani tunsin yhtäkkiä pohkeessani terävän piston. Pikainen vilkaisu ja toden totta - pohjettani närkki joku kala. Piraija, hai, tappajahauki???? No ei lopultakaan, mutta joku kala halusi vähän maistella. Kai sillä oli sama meininki kuin niillä kaloilla, joita noissa Fish Spa-paikoissa näkee. Kaipa tuo kala jonkun solun siitä pohkeeni pinnalta vei.

 

Uimarannan kohdalla oli tosi kiva taverna, missä kävimme ennen Nidriin paluuta syömässä saganakin ja horiatikin. Oli tosi hyvää ja paikka sai täydet pisteet etenkin henkilökunnan ystävällisyyden ansiosta, mutta toki siis ruuan laadunkin puolesta.

 

Paluumatka alkoi sitten tietenkin yli kolmen kilometrin mittaisella ylämäkiosuudella. Siinä kohtaa tajusimme viimeistään olleemme fiksuja, kun otimme vähän tormakkaamman ajopelin, koska mikä tahansa nuhapumppu ei olisi sitä mäkeä tullut ylös. Toki paikoin oli melko lieviä nousuja, mutta parhaimmillaan mentiin aika nohevia töyssyjä.

 

Kello oli kuta kuinkin viisi, kun saavuimme Nidriin ja menimmekin heti kopukat palautettuamme hotellille ja keitimme kahvia. Irmeliä hieman väsytti ja hän kävi levolle, mutta minua ei ja niinpä suuntasin rantaan lääräämään paikallisessa meressä. Kävelin aika pitkälle pohjoisen suuntaan, mutta totesin, että tiistain rantapaikkamme oli kyllä todella löytö. 

 

Illalla sitten menimme jälleen tuohon rantaan syömään ja tällä kertaa Panoramaan. Siisti paikka ja hyvä ruoka ja tietysti myös palvelu kunnossa.

 

Iltatoimet voisi oikeastaan kopioida edellisten iltojen kohdalta. Väsymys napsahti ennen puolta yötä ja taas tuli nukutuksi ihan hyvin.

 

Torstai 19.9.

 

Aamulla näkyi itäisellä taivaalla paksuja pilviä ja niistä melkein uskalsi päätellä, että sääennusteen mukaiset ukkoset olisivat tulossa. Vaan eikä mitä. Kun aurinko nousi oli taivaan väri pääasiassa sininen ja ukkosista ei havaintoa.

 

Aamiaisen jälkeen kävimme hakemassa huoneesta jo aiemmin pakkaamamme reppuset ja sitten suunta kohti samaa moto-vuokraamoa kuin keskiviikkonakin. Nyt kuitenkin vaihdoimme kulkuvälinettä ja otimme nelipyöräisen auton. Saimme Opel Corsan - auto.... no joo. Opelimme sai kasteessa nimen Sinikka ja sitten siitä paperit ja neuvonpito sekä Sinikan tsekkaus ja sitten oltiinkin valmiita lähtöön.

 

Eka kohteemme oli aika lailla keskellä saarta ja sen saavuttaaksemme meidän piti ajella kohti korkeuksia. Kylä sijaitsee tuolla meidän kylämme takana olevien vuorten siimeksessä ja kyllähän siinä nokka oli koko ajan kohti yläilmoja. Hyvin Sinikka jaksoi ja huolimatta lyhyestä etäisyydestä aikaa meni vähintään puoli tuntia sekä ylämäkiosuuden että jyrkkien ja hitaiden serpentiinimutkien takia. Ensimmäinen kohteemme oli Karian kylä. Ihan kiva, mutta ei mikään maailman ihme. Kävelimme keskustassa ja joimme isossa puistomaisessa kahvilassa kupposet. Tutustuimme paikalliseen apteekkiin, mistä matkaan lähti joitain ainetuotteita - en tiedä mitä.

 

Matka jatkui ja ajatuksena oli päästä luoteisnurkkaan, koska kartan mukaan siellä oli hyviä uimarantoja. Loppujen lopuksi ajoin varmaan tärkeän risteyksen ohi, joskaan en mitään kylttiä havainnut ja niinpä ennen pitkää huomasimme ajavamme etelään päin. Etsiskelimme hyvää uimarantaa ja lopulta löysimme sellaisen vahingossa. Paikan nimi oli kaiketi Apollonioi, missä oli ihan pieni ranta ja vain melko vähän ihmisiä. Disco- eikä muutakaan metelimusiikkia kuulunut, joten siinäkin mielessä hyvä mesta. Parasta kaikessa oli se, että vesi oli mahtavan kirkasta ja kuten muutenkin tällä viikolla valttilämmintä.

 

Emme olleet siellä kovin kauan ja lähdimmekin etsimään välipalaruokailupaikkaa. Paria pientä kylää ajettiin vilkaisemaan ja sitten ihan pysähdyimme Poroksen kylään, jonka ohi ajettiin mopilla keskiviikkona. Sieltä kyllä löytyi kivan näköinen mesta, mutta taisi olla kokki ja tarjoilija siestalla.

 

Matka jatkui ja viimein selvisimme Geni-nimiseen kylään, joka sijaitsee tässä Nidrin lahden rannalla aika hyvinkin meidän kylää vastapääätä. Ihan randomilla menimme kohti kylän rantaa mistä sitten löytyi kiva taverna, Elena. Kyseinen paikka on tavallaan meren päällä, sillä sen lattia rajoittuu mereen. Istuimme aivan reunalla ja näimme kaloja ja ennen kaikkea kuulimme niiden polskivan. Päivän salaatti siinä hyppäsi kitusiin.

 

Kello alkoi lähestyä puoli viittä ja sen verran alkoi väsy hiipiä, että päätimme viedä Sinikan kotiinsa ja siirtää tämän retken moottoriurheilut historiaan. Paljon kivoja ja hienoja paikkoja ehdittiin nähdä. Sinikka jätettiin liikkeen eteen, mutta avaimet jäivät vielä minulle, koska liikkeen popula piti ilmeisesti siestaa.

 

Menimme siis hotellille ja teimme unpackingin, Irmeli kävi lepuuttamaan jalkojaan ja päätä, mutta minun teki mieli mennä uimaan. Kun olemme matkustelleet syksyllä - tämä on siis neljäs etelän reissu syys-lokakuun aikana - on minulle uiminen merkittävässä roolissa. Kesäreissuilla ei ole niin väliksikään, koska Suomessakin voi läträtä vesissä, mutta tähän aikaan ei enää voi. Niinpä käyn pulahtamassa niin usein kuin vain mahdollista on. Onneksi rantaan on vain satakunta metriä.

 

Iltaruokailu oli sitten meidän ja naapurihotellin yhteinen tapaus tuossa naapurin allaspihalla. Siellä oli tarjolla BBQ-ilta eli ruokaa ja ihmisten seuraa. Lisäksi paikallinen trubaduuri metelöi kreikkalaista musiikkia. Ruoka oli katettu seisovaksi pöydäksi ja tarjolla oli souvlakivartaita, moussakaa, pastitsiota, dolmadeseja, leipää, papuja ja varmasti jotain muutakin, mitä en muista. Ihan hyvät sapuskat.

 

Istuimme mukavasti juttelevaisen suomalaispariskunnan kanssa ja kohta jo sitten selvisi, että he olivat viime kuussa Kivijärvellä, Hannunkivessä. He olivat pyörineet kylällä joka paikassa mm. hautausmailla, missä olivat tavanneet kovin puheliaan rouvan. Hauska sattuma. Mies on soittanut koko ikänsä vaskipuhaltimia, ensin pasuunaa ja sitten käyrätorvea ja kyllä näitä jutun aiheita löytyikin. 

 

Loppuillan toiminta olikin edellisen illan kertausta.

 

 

Perjantai 20.9.

 

Yöllä oli (kuulemma) ukkonen. Minä saatoin kuulla jyrinää, mutta en nähnyt salamoita. Irmeli oli havainnoinut tuon luonnonilmiön, mutta minun uneni läpi se ei sitten juurikaan päässyt. Tänne oli luvattu koko perjantaiksi ukkoskuuroja, mutta loppujen lopuksi niitä ei tullut. Aamulla täällä satoi kovaa tuossa yhdeksän ja kymmenen välillä, mutta siihen se sitten jäi. Jonkin verran pilviä tuossa taivaalla näkyi, mutta vähitellen ne kaikki kuta kuinkin haihtuivat.

 

Koko viikon ajan tässä on puhuttu, että voisimme käväistä saaren pääkaupungissa, Lefkadassa. Siispä hyppäsimme bussiin ja suuntasimme sinne. Ihan heti sinne ei hypätty, vaan tuossa tien päällä piti odotella joltisenkin ajan, kun bussi oli hieman myöhässä.

 

Lefkada oli pettymys. Se on suurehko kaupunki, jonka keskusta ja ranta-alue ovat aika tylsät. Hetken siinä katselimme ja kyllästyimme ja niinpä hyppäsimme taksiin, joka oli sikäli mukava kokemus, että maksoi vain parikymppiä ja kuski innostui juttelemaan. Tällä reissulla olen puhunut kreikkaa enemmän kuin millään muulla matkallani koskaan. Täällä ihmiset ovat jotenkin rennompia ja vähemmän kiireisiä ja malttavat kuunnella hidasta, joskin ymmärrettävää kreikkaani. Aika hyvin ymmärränkin asioita, joita he selittävät. Ei ole sitten tuo vuosien ravaaminen ensin Nummelassa ja sitten Lohjalla mennyt ihan hukkaan.

 

Hotellilla keitin sitten kahvia ja lueskelin partsilla. Irmeli luki sisällä, kun häntä hieman ”palelsi”. Partsille ei iltapäivällä enää aurinko paista ja tänään on tuullut aika lailla, joten olihan siinä hieman viileää.

 

Joskus sitten kahden aikaan menimme tuonne tutulle rannalle. Minulla oli kirja ja Irmelillä sanaristikkolehti, jonka kanssa hän on tämän viikon ajan askarrellut aina kun on ollut sopivaa aikaa, kuten rannalla ollessa. Me emme ikinä ole lomillamme rantailleet näin paljon. Ikä tekee tehtävänsä eli aktiivinen tekeminen on vähentynyt siitä, kun aloimme kahdestaan reissailla, mutta siltikin teemme enemmän retkiä ja tutustumme ympäristöön laajemmin kuin monet muut. Pelkkä auringossa makaaminen ei millään sovi meidän kuvioihin.

 

Rannassa olimme kuuteen asti ja sitten kun olimme peseytyneet ja löytäneet sopivat leningit, menimme syömään satamaan. Palasimme ensimmäisen iltamme tavernaan eli Apolloniin ja ihan samoin kuin sunnuntaina, saimme taas mielipuolisen hyvää ruokaa. Ja vähän liikaa - huh!

 

Ilta jatkui ja päättyi parvekkeella. Sama juttu kuin aina näillä reissuilla, kun tässä alkaa miettiä. Olemme maan tapaan käyneet syömässä suhteellisen myöhään ja vaikka olisi kuinka ollut väsyolo kämpille tullessa, niin olemme kuitenkin ainakin hetken istuneet partsilla iltajuomaa nauttien, mahdollisesti pelaten vaikka korttia tai jatsia tai sitten vaan jutellen. Toki olemme selailleet kuvia sen jälkeen, kun digikamerat tulivat käyttöön ja sittemmin vielä nuo kännykät ovat alkaneet olla kuvavarastoja. Illat ovat aina olleet sen verran lämpimiä, että partsilla istuminen on ollut käytännössä aina mahdollista. Joskus on tuullut niin hirveästi, että kahvikupit ja lasit ovat liukuneet pitkin pöytiä ja on pitänyt pitää kiinni niistä etteivät sitten lentele pitkin parvekkeen lattiaa. Toisaalta ovatpahan märät uimavaatteet kuivuneet hyvää vauhtia, kun tuuli on niitä liehutellut. Kortinpeluu on usein ollut täysin mahdotonta, mutta emmepä ole aikoihin muutenkaan pelanneet.

 

Lauantai 21.9.

 

Nukuimme pitkään, lähes yhdeksään, mikä minulle on melkoinen suoritus, mutta kylläkin sitten erittäin miellyttävä juttu. Kävimme aamiaisella, jonka jälkeen aloimme hiljalleen pakkailla. Siinä piti miettiä tarkkaan, mitä pakkaa laukkuun, mitä reppuun ja mitä laittaa päälleen. Kesällä selviää helposti, kun käytännössä samoilla kuteilla selviää kohteesta kotiin, mutta nyt on ollut surkeita kelejä kotimaassa ja pitäisi olla melkein pipo ja villakalsarit. No, farkkutakki ja pitkät farkut on - meitä tulee Flyparkin kuljetus hakemaan, joten selviämme aika varmasti, vaikka vaatetus on kevyehkö.

 

Pakkaaminen onnistuu kohteessa aina helpommin kuin kotona, koska sehän riittää, että tyhjentää kaapit ja lootat ja heittää romppeet laukun pohjalle. Ei tarvitse pahemmin varoa silityksiä ja muita juttuja, kun kuta kuinkin kaikki matkalla olleet vaatteet on kuitenkin pestävä. Saimme laukut noin 95%:sti valmiiksi ja sitten lähdimme rannalle. 

 

Rannalla pääsimme  ”vakiopaikallemme” eli parin oliivipuun alle sopivasti varjoon ja sopivasti viiden metrin päähän rannasta. Loistava paikka. Irmeli kuunteli radiota ja minä luin, välillä juttelimme keskenämme ja ehdin siinä puhua myös veljeni, Paavo-Pekan ja Arin kanssa. Neljän tienoilla sitten oli aika pulahtaa viimeisen kerran Joonianmeren lämpimään syleilyyn ja sitten pitikin kiirehtiä suihkuun ja pukemaan matkavaatteet ylle. 

 

Meillä oli hyvin aikaa ja teimme siinä pakkaukset ja valmistelut kunnolla ja sitten lähdimmekin syömään. Maanantaina olimme syöneet Roots-nimisessä paikassa ja koska muistimme, että se oli hyvä paikka, menimme sinne uudestaan. Irmeli söi meren elävistä kasatun pastaruuan ja minä pastitsion. 

 

Kello alkoikin olla jo kuusi ja meidän oli aika luovuttaa huone. Normaalistihan se olisi pitänyt antaa pois jo kahdeltatoista, mutta välttääksemme kuuden tunnin odotusta matkavaatteissa jossain tavernan nurkassa, ostimme lisäaikaa, mikä ei edes ollut kovin kallis paukku. Paljon mukavampi oli lötköillä rannassa hikoilematta kuin istua tylsänä jossain kylällä. 

 

Kaksikymmentä vailla seitsemän meidän bussimme sitten saapui ja pääsimme aloittamaan vajaan tunnin reissun Prevezan lentokentälle. Sekin sujui lopulta hyvin ja sekä lähtöselvitys että turvatarkastus sujuivat suhteellisen hiljaisella kentällä varsin näppäräisesti. Ehkä hieman yli tunnin odottelimme, kunnes pääsimme koneeseen. Siinä ajassa ehti vessaan ja pikku ostoksille ja vähän relaamaan. Varsinainen koneeseen pääsy oli myös tosi nopea juttu ja varmaan pääsimme melko lailla aikataulussa liikkeelle.

 

Yötä vasten matkaaminen on siitä kätevää, että on helppo nukkua, kun vuorokausirytmi sanelee elämää mukavasti. Kone nousi jotakuinkin 21.50 ja kun olin saanut kahvin, mustikkamehun ja leivän, käynyt veskissä ja Irmeli samoin, niin siitä sitten unten maille. Heräsin, kun kapteeni sanoi: ”Cabin crew, landing in ten minutes.” Matkatavarat saatiin hihnalta aika nopsasti. Sitten tilasin Flyparkin bussin hakemaan ja siellähän se odotti T1:n tienoilla. Autoa ei meinannut löytyä, kun kuski sanoi väärän rivin, mutta kun aloin heilua avaimen kanssa, löysin sen lopulta. Kotimatka sujahti hiljaisessa yössä nopsasti ja eihän siinä keskellä yötä mitään tavaroita aleta purkaa, vaan saman tien koisimaan ja se matka oli siinä.

 

Summa summarum. Kävin Lefkasilla 28 vuotta sitten, mutta enpä muistanut paikkoja juuri ollenkaan. Kylä oli kyllä pienempi ja hiljaisempi, mutta toki muistan ne kivat rannat. Kävin silloin myös putouksilla ja sieltä tuli vettä huomattavasti reippaammin kuin nyt. Ihmiset olivat hyvin ystävällisiä yhtä leipomoakkaa lukuun ottamatta. Lefkasilaiset eivät yrittäneet vaihtaa kieltä englantiin, kun huomasivat minun puhuvan kreikkaa. Enimmäkseen he olivat ilahtuneita ja usein myös hämmästyneitä. Mopo- ja autoretket olivat antoisia, kuten myös laivapäivä. Lefkadan kaupunki oli meille pettymys, mutta se oli nyt sellainen pintapuolinen vilkaisu. Voihan se olla oikeasti tosikin kiva.

 

Silloin 28 vuotta sitten sanoin Irmelille, että hän pitäisi tuosta saaresta ja niinhän siinä kävi. Myös hän oli tyytyväinen matkan antiin. Kehuimme käytännössä joka ilta ne ruuat, joita eteemme kannettiin.  Oliko tämä nyt Kreikkaan päin kumartelua, mene ja tiedä, mutta ei meillä ole tapana kehua jotain, jos emme asiasta pidä. Kreikkalainen ruoka on erinomaisen hyvää perusruokaa ja totesimme senkin monta kertaa matkan aikana. Hotellimme oli hyvä, aamiainen mainio ja  henkilökunta mitä mukavin. Eipä siinä muuta miekkonen kaipaa. Leppoisana lepolomakohteena Lefkas on erittäin suositeltava, kuten myös sellaiselle ihmiselle, joka menee Kreikkaan elämänsä ensimmäisen kerran.