Olemme tässä viettäneet perjantaista alkaen isovanhemmuutta parhaimmillaan. Lapsenlapset ovat olleet meillä koko- tai osa-aikaisesti ja onhan se jännä huomata, että kasvua tapahtuu koko ajan ja vanhimmasta päästä aletaan itsenäistyä ja pärjätään jo yksin aivan mainiosti. 

Kaksi nuorinta tuli perjantai-iltana ja siinä sitten vaan tohellettiin perjantaitouhujen kanssa. Minä katselin osin Dohan kisoja ja lapset touhusivat omiaan. Toki söimme yhdessä, mutta eism. saunaa emme lämmittäneet, koska meillä oli suunnitelmia lauantaille. Vanhin, Lauri, oli sukelluskoulussaan ja sitten meni kotiin nukkumaan ja kakkonen, Artturi, oli kaverin luona yökylässä.

Lauantaina nukuimme (kuka nukkui, kuka ei) pitkään eli muut pääsivät kahdeksan ohi, jopa yhdeksään. Minä puolestani heräsin kuin työaamuna joskus puoli seitsemän maissa. Pimeeää oli. Ehdinpä katsoa yhden leffan loppuun ja lukea Hesarin, ennen kuin elämää ilmeni.

Artturi tuli ennen puolta päivää ja Lauri sitten joskus vähän myöhemmin. Ettei olisi tullut liian hiljaista, myös PAavo-Pekka, Kerttu ja Miksa ilmestyivät meille. Niinpä tein kaksi isoa makaronilaatikkoa - jauhelihaa oli puolitoista kiloa, pastaa kuta kuinkin saman verran. Irmeli kävi elokuvissa ihastelemassa Daameja - oli kuulemma huippuleffa, minkä voi uskoa, kun katsoo näyttelijälistaa. Siinä oli pääosissa Bond-leffoista tuttu M:nä esiintynyt rouva (neiti?), Doc Martinista tuttu näyttelijä (Docin täti), joku kolmas ja sitten se vanha rouva (neiti?), joka oli mm. Potterissa ja Downton Abbeyssa.

Minä tietty huhkin hiki hatussa keittiössä ja tämä näky olikin sitten todella tuttu lauantaina aikana.

pizza5.jpg 

*********

Lämmitimme iltapäivällä saunankin ja kaikki muut paitsi PP saunoivat. Hänellä taisi olla kiire mennä katsomaan F1:n aika-ajoja. Meillä ei CMore näy, kun sieltä ei saa lätkän SM-liigaa näkyviin, en ole välittänyt hankkia koko palvelua.

Me kaikki paikalla olleet saunoimme ja söimme ja rupattelimme ja siinähän tuo iltapäivä mukavasti meni.

*********

Illaksi oli sovittu pizzalauantai. Tarkoitus ja aie ei ollut mennä lähimpään pitseriaan ja hakea sieltä valmista, vaan ihan olivat Irmeli ja lapset suunnitelleet tekemisen jalon homman. Niinpä erinäinen määrä tarvikkeita käytiin hakemassa.

pizza4.jpgpizza1.jpg

*******

Kyllähän siinä sitten aikaa hurahti ja keittiössä oli lämmin fiilis, mutta lopputuloksena meillä oli neljä pellillistä pitsaa - kalajuttuja, kinkkua, ananasta (joka ei meidän mielestä kuulu pitsaan, mutta joidenkin mielestä kuuluu), sipulia, valkosipulia, tomaattijuttua ja siis vaikka mitä. Kyllähän tuollainen eväspolitiikka vei orastavan nälän hiiperin kuuseen ja tilalle taisi tulla ähky.

pizza3.jpgpizza2.jpg