Talous on periaatteessa aika yksinkertaista. Jotta se toimisi, pitää kuluttaa vähemmän kuin tienaa. Velkaa pitäisi olla vähemmän kuin rahaa tai itse asiassa yhteenlaskettua omaisuutta. Sen omaisuuden pitäisi olla jotenkin vaihdettavissa rahaksi, jos jokin tarve eli hätätilanne syntyy. Jos pystyy näin elämään, niin kaikkihan sujuu ihan mukavasti. Se, että jos omaisuus on pelkkä velkainen asunto, niin vaikka hätätapauksessa sen voisi myydä, niin uuttahan ei tilalle saa. On silti hyvä, että on sitten edes se oma tupa, johon voi turvata.

Kunnat ovat taas tavattoman kovilla. Meidän kuntamme tulee jäämään tänä vuonna aika reippaasti miinuksille. Suurimmat rahanreiät ovat lastenhoito, koulutus ja terveydenhoito. Oliko yllätys - no ei ollut. Kunnilla on paljon lakisääteisiä menoja, jotka on pakko hoitaa vaikka mikä olisi. Lapset on hoidettava sen mukaan mitä päivähoitolaki ja -asetukset sanovat, koulua on pidettävä perusopetuslain ja opetussuunnitelman mukaisesti ja huolehdittava siitä, että tilat ovat terveydelle sopivaiset ja ihmisten terveydestä ja ennen kaikkea sairauksista on pidettävä huolta. Kallista touhua ja kun mikään näistä ei varsinaisesti tuota mitään, vaan kuluttaa, niin onpahan verorahoille selkeä suunta.

Yksityiset kuluttajat ovat myös kovilla. Erinäisistä syistä johtuen kulutustarpeet - niin pakolliset kuin vähemmän pakolliset jutut - maksavat koko ajan hieman enemmän. Palkat ja eläkkeet eivät kuitenkaan ihmeesti ole nousseet etenkään alemmissa tuloluokissa ja ihmisten ostovoima heikkenee koko ajan - vähän, mutta tasaisesti.

Minä olen ollut koko varsinaisen työurani keskipalkkainen - välillä mediaanin ja koko työväestön keskiarvopalkkojen alapuolella ja välillä yläpuolella. Niin myös rouva. Koko opeurani aikana palkkani ostovoima on ollut parhaimmillaan 2000-luvun alussa, jolloin sain viimeiset työvuosiin perustuvat lisät ja jolloin myös sain opetustunteja ja muita tehtäviä yli opetusvelvollisuuden. Nuukana eläen pystyimme hoitamaan jokapäiväisen elomme ja saimme myös säästetyksi hiukan erityyppisiin virkistyksiin, joista kaiketi kesälomamatkat veivät suurimman osan. Muuten emme kyllä silloinkaan kuluttaneet ns. jonninjoutaviin kohteisiin ja harkitsimme tosi tarkkaan rahan käyttökohteet. Eläkettä varten yritettiin säästää, mutta eiväthän ne mitään kummoisia rahakasoja olleet.

Kun lapset kasvoivat ulos täältä lapsuudenkodistaan ja siirtyivät vähitellen omaan työelämäänsä, oli meillä toki elämä väljempää, mutta edelleenkään ei pakollisten kulujen jälkeen meille jäänyt mitään suuren suuria säästösummia. Kehitimme oman versiomme Pirkka-tuotteista eli pyrimme tekemään kaikki hankinnat mahdollisimman halvalla. Auto on meillä aina ollut vähintään muutaman vuoden vanha ja mahdollisimman halpa, mutta kuitenkin luotettava. Mitkään saksalais- tai vaikkapa ranskalaisvalmisteiset hyvät autot eivät tulleet kuuloonkaan, koska niiden lähtöhinta käytettynäkin oli aina liian iso meille.  Onneksi löysimme Nissanin, joka on edullinen ja hyvä ja niitä saa aina jonkin verran käytettynä eivätkä ne meille sopivat pienet mallit ole koskaan kovin kalliita. Olemme viime vuosina vaihtaneet kohtuullisen usein autoa, koska näin olemme saaneet kohtuudella vaihtorahaa vaihtaessamme seuraavaan Nissaniin. Vähänkin parempiin tai arvostetuimpiin malleihin eivät rahkeet ole millään riittäneet eivätkä tule riittämäänkään, koska noin 15000 €:n kieppeillä liikkuva hinta on jo meille paha. Näistä vanhoista käytetyistähän saamme kohtuudella vaihtorahaa ja niinpä se kaupalle maksettava käteinen ei ihan maata kaada. Harmi, kun niitä laatikko-Ladoja ei enää ole olemassakaan. Meillähän oli niitä kolme aikoinaan - siis ei yhtä aikaa, vaan yksi 1980-luvulla ja kaksi sitten peräkkäin 1990-luvulla.

Kun tällainen juuri ja juuri keskituloinen jää sitten eläkkeelle, on syytä tietää, että eläke on sitten pieni ja verotuskin on ihan reipas. Tulot putoavat melkoisesti ja siksi on hyvä, jos on saanut säästetyksi eläkeaikaa varten vähintäänkin kohtuullisesti ja senkin lisäksi on vielä pidettävä pakollisia menoja ajatellen aika reimaa puskurirahastoa, josta voi ottaa minä hetkenä hyvänsä oikeaan tarpeeseen. Jäätyäni eläkkeelle viime vuoden elokuussa olin kyllä varautunut "eläkepommiin" ja olisimmehan tuosta toki selvinneet helposti, vaikka en olisi ottanut vastaan osapäivätyötä, josta tienasin vähän. Se, mitä vaimoni ansaitsi työstään ja minä sain eläkettä, riitti tosiaankin päivittäiseen elämään ja siitä jopa jäi joka kuukausi pieni summa säästettäväksi, mutta jos olisimme joutuneet yhtäkkiä hankkimaan vaikkapa pesukoneen, hellan, jääkaapin tai vaikkapa uudet talvirenkaat, niin siinäpä olisi joutunut laittamaan mietintämyssyn päähän. Säästöpossulle oli pakko mennä, kun jouduin hankkimaan uudet silmälasit. Ensin silmälääkärin vastaanotto ja sitten uudet pokaset ja linssit, niin sinnepä humpsahti 1000€. Kehykset otin alennushyllystä, mutta kaksitehot minun taittovialla ja miinuksilla olivat yllättävän hinnakkaat. Heti perään talomme ilmanvaihtolaitteesta särkyi joku vekotin ja kun putkisto piti puhdistaa ja kone korjata, niin sinnepä meni toinen tonni. No, siitähän selvittiin, mutta seuraavat kuukaudet piti olla nuukemmin, koska "hätäpossuun" oli saatava lisäarvoa.

Nyt kun en ole malttanut pysyä pois työmaailmasta, saan toki säästetyksi ihan asiallisesti, mutta ideana on kyllä pyrkiä pitämään tuota pientä tuloa siellä tulevien aikojen vara- ja hätärahastona. En tavallaan uskalla toteuttaa suurimpia mielihalujani tällä hetkellä, koska juuri näiden äsken kertomieni esimerkkien takia minun on pidettävä tyynyn alla jonkinlaista varantoa. Kovin tässä on tehnyt mieli Genelecin kaiuttimia ja toisaalta yhden harrastukseni eli videoinnin avuksi dronea, mutta ne menevät sinne kerskakulutuksen puolelle ja vaikka olenkin saanut säästetyksi molempia varten jo useammankin kerran, on pakko ajatella, että minulla on oltava vähintään tuplaten noiden höpötavaroiden hinta, ennen kuin voin hankkia ne. Siellä kaikkein ylimääräisimmässä hankintalaatikossa ei tällä hetkellä ole niin väljää. Jos ei nyt tule pahoja yllätyksiä, niin jouluksi saatan pystyä hankkimaan toisen näistä mielihaluista.

Olemme ennen eläkkeelle jäämistäni olleet melkoisen höveleitä matkustamaan eikä tuo mielihalu ole vielä minnekään kadonnut. Ihan sillä tavoin kuin ennen emme enää kuitenkaan reissaile eli kahden päivän varoitusajalla emme lähde Pariisiin (kuten on tehty) eikä niin kuten kerran Kreikan ja Skotlannin matkan väliin jäi vain viikko. Nyt on yksi kenkälaatikko apposen ammollaan seuraavan reissun rahoitusta varten, mutta siihen taitaa kulua joltinenkin aika, ennen kuin pohja peittyy ja edes uskaltaa moista suunnitella. Tavallaan on hyvä, että minä olen sen verran raihanainen, että samalla tavalla kuin ennen ei edes tee mieli lähteä. Ei kai ole tavoitteena lähteä matkalle ja tulla "kippeenä kottiin". Pakko tässä on myös todeta, että jos tulee isoja taloudellisia yllätyksiä, niin matkakassastahan se otettava ensimmäiseksi, koska se ei millään muotoa ole pakollinen osa elämää.

 Näillä mennään...ja urheilukielellä sanoisin, että katsotaan mihin se riittää.