Syksyn musiikillisin viikko tai itse asiassa kahdeksan päivää on nyt takana. Lauluääni on saanut enemmän kuin työtä ja välillä oli jopa sellainen tunne, että olin joutunut "ylikuntoon". No ei oikeasti. Kyse on rakkaimmasta harrastuksestani ja on oikeastaan aika vaikea kuvitella tätä elämää ilman jonkinlaista laulukuviota.

Toissa viikon torstaina tämä aktiiviviikko sitten alkoi kuta kuinkin neljän tunnin Requiem-treenillä. Rankka juttu, mutta saimme homman pakettiin yhdessä Lohjan Laurentius-kuoron kanssa ja viimeisetkin epävarmuuden hetket laitettiin romukoppaan.

Lauantaina lauluyhtye Thromos piti laululeirinsä ja treenasimme koko tulevaan jäähyväiskeikkaan tulevan ohjelmistomme jokseenkin lopulliseen kuntoon. Se, mitä tässä vielä on tehtävissä ennen 16. päivän keikkaa on aika vähäistä, joten nyt vaan herkistellään. Lauloimme osapuilleen neljä tuntia putkeen ja pidimme vain lyhyen kahvitauon. Rankkaa se oli, mutta antoisaa.

Samana iltana kävin vielä Pekan kanssa tekemässä säestyskeikan yksissä juhlissa. Minä siis soitin pianoa ja Pekka lauloi. Se oli mukavaa, vaikka veikin lauantai-illasta ison palasen, mutta ihan hyvin sujui.

Sunnuntaina lauloin kotona itsekseni jonkin aikaa uusimpia Oldman-biisejä ja äänittelinkin vähän, mutta se oli tosi vähäistä.

Maanantai-iltana pääsimme sitten tosissaan treenaamaan Lohjan orkesterin kanssa Mozartin Requiemia. Siinä väännettiin kolme tuntia pienen tauon kanssa ja joskin se oli tehokasta, niin olihan tuo rankkaa.

Tiistaina meillä oli sitten Tammisaaren kirkossa Requiemin esitys ihan täydelle kirkolle. Meni hyvin ja olimme tyytyväisiä kapellimestaria myöten.

Keskiviikkona minulla piti olla ylimääräinen treeni, kun lupasin mennä laulamaan kirkkokuoron konserttiin. Erinäköisten kiireiden takia en kuitenkaan ehtinyt enkä kai loppujen lopuksi olisi jaksanutkaan - hiukan taas yöunet meni häiriön puolelle. 

Torstai-iltana keräännyimme sitten PiiRiin luokse treenaamaan Thromoksen jäähyväiskeikan lauluja. Väänsimme hankalimmat biisit ja muutaman "varman" tapauksen ja sitten vielä ne, joissa tarvitsemme kitaroita ja ukulelea. Piia-Riikka soittaa ukulelea ja minä kitaraa.

Perjantai-illan juttu oli sitten Mozartin Requiem, jonka saimme laulaa aivan supertäpötäydelle kirkolle. Kuulijoita taisi olla reippaasti yli 700, mikä on minun mielikuvissani suurin yleisömäärä, jonka olen kirkossamme nähnyt. Konsertti sujui kerrassaan mainiosti ja kyllähän niitä kehuja tuli. Olisi niitä varmasti tullut ilman minun panostakin, koska yhtenä laulajana 60-70 laulajan kuorossa ei paljon ihmeitä tee, mutta ajatellen lopputulosta, niin toki pienistä puroista kasvoi suuri virta. Kehuja saivat solistit, kapellimestari, orkesteri ja kuorot. 

requ.jpg

Lauantaina oltiin Kotkassa haudoilla ja tapaamassa Irmelin kahta tätiä. Meidän lisäksemme myös Irmelin sisko oli matkassa. Varsinaista musisointia ei siis lauantain ohjelmaan tullut.

Sunnuntaina oli viimeinen puserrus, kun olin siinä jo mainitsemassani Kirkkokuoron tilaisuudessa hieman miesvahvuutta kannattamassa. Kaunis, pyhäinpäivän aiheeseen hienosti sopinut konsertti, joka laulettiin ehkä noin sadalle kuulijalle, mutta jotka olivat ylen tyytyväisen oloisia. Laulujen lisäksi Kaisa-Leena soitti jokusen hienon urkusoolon.

Tästä eteenpäin onkin sitten kuta kuinkin normaalia laulumeininkiä parin viikon ajan. Thromoksen jäähyväiskeikan jälkeen loppuu sekin treenaus eli minulle tulee yksi vapaailta lisää. En ainakaan heti piakkoin täytä sitä yhtään millään, vaan yritän olla aktiivisempi muilla tärkeillä alueilla. Katsotaan sitä sitten.