Näen tuolla kulkiessani usein sellaisia tapahtumia ja juttuja, että viiden virheen etsiminen ei ole mitenkään vaikeaa. Kyse on erilaisista käyttäytymiseen ja tekemiseen liittyviostä asioista, joihin opettajan sielu iskee välittömästi ja silloin sitä ajattelee, että kylläpä tekisi mieli mennä sanomaan. Hämmästyttävää kylläkin, osaan sen verran käyttäytyä ja itsehillintääkin on tässä tilanteessa huomattavasti enemmän kuin sillä eräällä aikamme kuuluisalla ihmisellä, joka on huomautellut aikuisia ihmisiä siitä, että heillä on vääränlaiset sukat jalassa ja vielä kaiken lisäksi sandaaleissa. 

Olen kyllä sanonut asiasta, jos kyseessä on ollut tilanne, joka voi aiheuttaa vaaraa niin tekijälle itselleen kuin ympäristölle. Palaan siihen vielä tuonnempana.

Joka tapauksessa monen ihmisen käyttäytyminen tuolla turuilla ja toreilla on suorastaan verrattavissa seuraavassa kuvassa näkyvään eläimeen, jos ymmärrätte mitä tarkoitan.

aasi.jpg

Otetaan esimerkiksi tuo liikenne, josta ensin haetaan pitäiskö mennä sanomaan - juttu ihan siitä, että todella menin ystävällisessä mielessä sanomaan. Ei tullut törkyä naamalle vastaan, vaan ihan suorastaan kauhistuneena rouva/neiti-ihminen lupasi muistaa. Kyse oli niin yksinkertaisesta asiasta kuin isolta tieltä vähän pienemmälle kääntymisestä vasemmalle.

Edessäni selvää alinopeutta (kasikympin alueella pahimmillaan alle seitsemääkymmentä) ajanut autoilija oli kerännyt jo kovasti jonoa taakseen ja minä olin ensimmäisenä siinä. Takaa puski muuta liikennettä ihan liian lähellä minua ja kyllähän minäkin olin melkein kiinni siinä edessä ajaneessa. Vastaantulijoita oli paljon eli emme pystyneet ohittamaan. Tämä edessäni ajanut ylivarovainen autoilija halusi kääntyä tuosta kakkostieltä meidän kirkonkylään ja todella tekikin sen, mutta tosi vaarallisesti. Hän nimittäin tempaisi jarrut kiinni noin 200 metriä ennen risteystä ja melkein pysäytti autonsa. Vilkun hän laittoi vasta sitten ja veivasi sitten kulkupelinsä kääntymäkaistalle. Minä jarrutin kovaa, etten ajaisi hänen peräänsä ja yhtä lailla siellä takanani taidettiin jarrutella. Vähänkö oli peräänajo lähellä.

Seurasin sitten tätä ajajaa, joka meni kirkonkylän S-kauppaan ja ystävällisesti hänelle kerroin, että vilkku ensin ja sitten vasta hidastus ja taisinpa sanoa, että autoa ei tarvitse pysäyttää, kun rattia kääntää.

Toinen pitäiskö mennä sanomaan - juttu on heijastimien käyttö. Olen paasannut asiasta koulussa ystävällisesti ja asiallisesti varmaan neljäkymmentä vuotta ja itse asiassa oma kohderyhmäni eli alakoululaiset sen aika hyvin muistavatkin ja toteuttavat, mutta poikkeuksiakin on. Nyt kun ajelen aamuisin vartin yli seitsemän ja puoli yhdeksän välillä töihin, joudun kulkemaan pimeää tietä yli kymmenen kilometriä. Tien päällä on jalankulkijoita ja pyöräilijöitäkin ja kaikki kiitos vanhoille ihmisille, koirien kuljettajille ja alakouluikäisille, joilla on todellakin hyvät heijastimet ja valosysteemit. Se, että pitäisi ihan pysähtyä tien varteen koskee työmatkani varrella bussia odottelevia yläkouluikäisiä ja hieman vanhempiakin opiskelijoita. Heiltä ei meinaa trendikkään mustan asun keskeltä löytyä minkäänlaista merkkiä olemassaolosta, jos ei sitten ihan kohdalla havaittua kännykän loistetta huomioida. Työreissuni tie on kapea ja siinä on molemmin puolin autoliikennettä ja niinpä vastaantulevien autojan ja vielä mahdollisesti  märän tien sokaisemana siellä on vielä mahdottomampi nähdä jalankulkijaa tai tien reunassa seisovaa bussin odottajaa. 

Yksi pitäiskö mennä sanomaan - juttu on autojen parkkeeraaminen kauppakeskusten ja muidenkin julkisten paikkojen parkkipaikoilla. Jokaisen pitäisi pyrkiä ajamaan parkkitilaan niin, että pääsee lähtemään etuperin, koska suuri osa kalliista peltivaurioista tulee silloin, kun ihminen pakittaa ulos ruudusta. Parkkipaikat ovat ahtaita ja peruuttaessa ruudusta ulos, ei ajaja pysty näkemään yhtä aikaa molemmille puolille ja jos vaikka molemmin puolin on joku citymaasturi, ei sieltä näe mihinkään, ennen kuin auto on käytännössä kokonaan ulkona parkista. Ruudusta tuleva on vastuussa siitä, ettei tule törmäystä. Ruutuun voi peruuttaa, jolloin peileistä näkee onko joku tulossa ja sen takaa tulevan täytyy odottaa, koska ei se saa toisen päälle ajaa. Jos ruutujen välin yli voi ajaa, voi tehdä ns. blondiparkin eli menee parkkiruutujen välitilan yli ja päätyy nokka poistumissuuntaan päin. Tästä asiasta joku vakuutusyhtiö lobbasi kuluttajia jokunen vuosi sitten ihan samoilla ajtuksilla, mitä tähän kirjoitin.

No sitten sellainen pitäiskö mennä sanomaan - juttu on tuo autoilu tuolla meidän alueemme ruuhkaisilla teillä. Tiettyihin vuorokaudenaikoihin sinne muodostuu vääjämättä jonoja ja kuten ensimmäisessä esimerkissäni jo kerroin, saattaa olla, että jonon kärjessä kulkeva ajaa huomattavasti virallista nopeusrajoitusta hitaammin. Se on kieltämättä ärsyttävää, mutta toisaalta meillä täällä etelässä on melkoisen lyhyet etäisyydet paikasta toiseen ja niinpä ajallisesti ei ole kovinkaan suurta merkitystä sillä, ajaako vaikka 80 km/h vai 100 km/h. Tosiaan tekisi kuitenkin joskus mieli mennä sanomaan niille, jotka ajavat seitsemääkymppiä kahdeksankympin alueella. Ei sen takia, ettenkä joutaisi köröttelemään siellä, mutta noin alhaiset nopeudet aiheuttavat vääjäämättä vaaratilanteita. Sinne jonoon tulee aina niitä hätähousuja, jotka eivät kestä yhtään ajella jonossa ja sitten alkaa täysin päätön ohittelu. Ei välitetä keltaisista viivoista eikä edes vastaantulijoista, kiilataan väleihin ja sitten näytetään käsimerkkejä, jos ei anneta tilaa. Näillekin teksi mieli mennä sanomaan.

Kyllähän tätä ohjaustoimintaa riittää - enemmän tai vähemmän, mutta ihan aikuisten oikeasti en ole kovin innokas menemään kenen tahansa luokse ohjeistamaan. Siitä ei liene hyötyä ja enimmäkseen taitaa tulla melkoista huutia moisesta, joten pysyttelen vain teorian puolella.