Enpä olisi 21½ vuotta sitten arvannut Thromosta ihan sattumalta perustaessani, että kestää näin pitkään, ennen kuin sanon yhtyeen jäähyväissanat. On se hurjan pitkä matka ollut ja mitä kaikkea siinä ajassa onkaan elämän aikajanaan tarttunut. Ehkä tässä vielä olisin kyennyt tuota yhtyettämme johtamaan ja ylläpitämään, mutta kuulovaikeudet olivat lopullinen triggeri jo muutenkin ajatuksissa kyteneelle lopettamisajatukselle. Ikääntyminen on alkanut olla minulle aikamoinen rasite kaikkine vaivoineen. Kuulon kanssa painiminen on ollut aika haastavaa ja nimenomaan tässä yhtyeessämme se yksin yhden äänen kanssa pelaaminen on ollut vaikeaa, kun entistä huonommin kuulen ympärilläni olevia. Laulan toki edelleen Kamarikuorossa, mutta siellä minulla on ympärilläni muita tenoreita, joista saan apua, kun en jostain syystä saa aivan selvää kulloisestakin soundista. Hieman on alkanut olla vaikeuksia kuulla kuoronjohtajan antamia ääniä. Laulan myös Oldmanina eli kitara kourassa ja taustanauha säestämässä selviän vielä hyvin, kun olen yksin. Uskoisin selviäväni myös stemmoista pienessä ryhmässä vallankin, jos on säestys.

Uusien sovitusten tekeminen on ollut tämän harrastuksen helmi. Koska minulla ei ole siihen hommaan mitään koulutusta, olen vaan "arvaamalla" laittanut soundeja paikoilleen. Kyllähän minä sointumaailman ymmärrän, mutta kaikki äänenkuljetukset ja sellaiset teoreettiset hienoudet ovat ihan oma lukunsa. Osa sovituksistani on mennyt ihan pieleen, osa on ollut toteuttamiskelvottomia, mutta onneksi on aika monta kelvollistakin.

Yhtyeen harjoituttaminen on sitten ollut se oma kuvionsa. Lähdimme liikkeelle aikoinaan hyvin helposta ja olemme kyllä kehittyneet a cappellan laulamisessa tässä vajaan kymmenen vuoden aikana. Alussa hillittömän vaikeilta tuntuneet biisit, kuten Taivas vain tietää  tai vaikkapa Hauki ovat nykyään ihan kakunpaloja. Olemme pystyneet laulamaan sekä Rajattoman että Club for Fiven sovituksia, joten onhan tässä jotain tapahtunut.

thromeli.jpg

Olen kyllä nauttinut tästä tekemisestä "ihan simona". Samalla kun olemme treenanneet, olemme kehittäneet oman sisäisen Thromos-huumorin ja ystävyyden, jota kyllä tulee ikävä. Kun joskus joku biisi on mennyt esityksessä kuta kuinkin susille, niin olemme loppujen lopuksi nauraneet koko jutulle, koska eihän tämän todellakaan pitänyt olla vakavaa. Tosissaan me toki tätä teimme, mutta annoimme omille töpperöinneille tilaa. A cappella-laulu on oikeasti hillittömän vaikeaa ja kun porukassa oli parhaimmillaan 11 laulajaa, niin kylllähän siinä piti puhtauden ja rytmiikan kanssa keksiä kaikenlaista. Onneksi Thromoksen laulajat ovat aina olleet kekseliäitä ja yhdessä neuvotellen olemme aina päässeet eteenpäin.

Viime lauantaina keräsimme vielä kerran kaikki romppeet kasaan, kutsuimme Ossin miksaamaan ja ison kasan kaverieta kuuntelemaan ja sitten laulaa luikautimme kaikki hittibiisimme ja vanhaan tapaan ujutimme sekaan yhden ennenkuulemattomankin biisin. Se oli vallan erikoinen sovitus Hectorin Lumi teki enkelin eteiseen-teoksesta.

Yleisöä oli Siirilässä paljon ja uskoakseni he nauttivat musastamme. Aplodeja tuli ja encorekin laulettiin ~ Hauki. Lahjoja ja muistamisia annettiin ja vähän pidettiin kiitospuheitakin. Jäimme vielä iltaa istumaan ja lällätettiin blaablaablaata ja kun sitten sunnuntaina iltapäivällä käytiin siivoamassa jäljet, saatoimme vain todeta, että olemme tulleet tien päähän (Thromos on kreikkaa ja tarkoittaa tietä).

thr1611.jpg
                                                                                                kuva Pauliina Ruokokoski