Näin tässä käy joka vuosi ja sitten taas siirrytään harmaaseen arkeen. Aika harmaata tämä arki onkin ollut noin säiden puolesta, mutta eilen oli kyllä hieno ilma, mutta siihen palaan myöhemmin.

Paavo lähti kotiinsa jo joulupäivänä, mutta Kerttu jäi vielä juhlistamaan kanssamme joulua ja ikään kuin laskeutumaan pehmoisasti pois siitä. Kepoisasti vietimme kuitenkin tuota päivää ja iltaa ja vielä saunoimme ja pelasimme yhden kevyen erän Trivial Pursuitia. 

Tapaninpäivän iltapäivällä sitten lähdimme Helsinkiin ja veimme Kertun kotiin. Emme edes käyneet sisällä, vaan jätimme hänet pihaan kaikkien viemisten kanssa ja jatkoimme matkaamme.

Ajoimme kaupungin keskustaan ja pysähdyimme hetkeksi Espan puistoon, missä on todella kivan näköistä valomaailmaa, kuten kuvista voi nähdä.

espa2.jpgespa1.jpg

*******

Espalta ajoimme sitten Espoon puolelle ja käväisimme pikaisesti Isossa Omenassa, mistä ostimme pari tarpeellista tuotetta. Oli myös vähän sellainen retken tapainen.

Siihen se sitten joulun viettäminen loppui näin vuoden 2019 merkeissä. Kevyen sutjakkaastihan tuo joulu meni ilman mitään erikoisempaa hässäkkää. Jouluruuatkin alkoivat olla aika finaalissa, kun niitä tuli annetuksi lapsille ja toki söimme itsekin, mitä nyt sattui jäämään. Tänä vuonna ei ainakaan liioiteltu jouluruokien kanssa.

*********