Käytiin eilen synttärikahveilla. Irmelin sisko täytti vuosia ja vaikka hän ei mitään varsinaisia juhlia pitänytkään, toki hän tarjosi kahvia ja vähän sen kanssa syötävääkin, etenkin kun hän ei mitenkään ollut sitä vastaan, että toimme vähän lahjuksiakin. Kukkia ja pieni matkallaselviämislaukku. 

Ihastelimme hänen uutta tiskikonettaan, mikä ei tietenkään ole sen ihmeellisempi kuin tiskikoneet yleensä, mutta onhan uusi aina uusi. Siinä on sitä paitsi ihan ylhäällä hyvin matala kori, johon voi sijoittaa veitset, haarukat ja lusikat vierekkäin omiin uriin eli hänellä ei nyt ole sellaista perinteistä lusikkalootaa siinä koneessa ollenkaan.

Eilen oli hyvin kaunis ilma. Aurinko paistoi niin, että oli pakko kaivaa mustat lasit päähän. Minulla on autossa sellaiset lasit, jotka laitetaan omien lasien päälle. Ne ovat kätevät, koska esimerkiksi sellaisena puolipilvisenä päivänä, kun ajaessa tarvitsee välillä aurinkolaseja ja välillä ne taas ovat turhat, niin ei tarvitse koko ajan vaihtaa, vaan riittää kun laittaa näkölasien päälle nuo "kakkoslasit".

Emme me kauan olleet siellä Penni-siskon luona, vaan lähdimme sitten ajelemaan Kaapelitehtaalle valokuvanäyttelyyn, mistä sitten stooria lisää, kun saan tämän päivän työn tehdyksi ( = siivoan!)

Tämä kuva on siis eilen otettu sieltä kahvipöydästä. Tasan vuosi sitten aurinko paistoi yhtä upeasti ja oli tavallaan kirkkaampi, koska meillä oli juuri satanutta kirkasta lunta.

 

hesapenni.jpg