No ei tätä vappua ole ihmeemmin juhlittu. Emme ole kauppaa kauempana käyneet, paitsi sen verran, että kävin eilen kävelemässä ja käännyin 2,5 kilometrin lampsimisen jälkeen takaisin kotiin päin. Tähän alkaa jossain määrin tottua eikä se ihmiselle pahitteeksi ole, että hidastaa vähän tätä oravanpyörässä riehaamista.

Jäin tässä oikein miettimään lapsuuteni ja nuoruuteni vappuja. Lapsena juhlaan liittyivät munkit ja sima, kaiketi myös tippaleivät ja ylimääräinen vapaapäivä koulusta, jos päivä sattui arkeen. Meillä ei kotona ollut mitään juhlia emmekä me menneet minnekään. Äiti teki pitkälle 1970-luvun puolelle vuorotyötä ja ne vuorot sattuivat mihin milloinkin, koska kunnan puhelinkeskuksessa piti aina olla joku paikalla. Muistan meidän joskus käyneen perheemme ja äidin miesystävän kanssa autoilemassa ja jopa ns. ulkona syömässä, mutta oliko se vappuna, on minulle suuri kysymysmerkki. Hyvin todennäköistä on, että vappua vietettiin jalkapalloa pelaten, lukien tai ympäristömme kakaroiden kanssa leikkiessä ja pelatessa.

vappu3.jpg

Kun kasvoin sen verran isommaksi, että olisin voinut vapuksi jonnekin mennä, tapahtui se sitten aika myöhäisellä nuoruusiällä. Kivijärvellä ei tapahtunut kerrassaan mitään enkä vielä keskikouluaikana päässyt minnekään liikkeelle, kun minulla eikä ikäkavereillakaan tietenkään ollut ajokorttia. Karstula ja Saarijärvi lienevät ne lähinnä meidän kyläämme olleita huvittelupaikkoja. Lukion aikana saattaa olla. että kävin vappuna jossain, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että en muista.

OKL-aika oli yhtä vappua koko ajan. En oikeastaan osallistunut mihinkään toimintaan näinä merkkijuhlina siihen aikaan - meillä oli aina omat jutut kavereiden kanssa. Kaikki tutut olivat yleensä pois Jyväskylästä, mutta toki opiskelujen aikana tutustuin Irmeliin ja olemme varmasti jotenkin sitä vappua viettäneet, mutta ei siitä mitään traditiota tullut. On minulla kyllä valokuvia jostain opiskeluaikojen vappuhälinästä, mutta ei ne mitään erikoisia juttuja olleet.

Kun muutimme tänne, meillä oli jo Essi ja taisimme viettää tätä kevään juhlaa joko perheenä tai sitten piipahtaa kahvilla jonkun luona. Usein kävimme myös Kotkassa Irmelin vanhemmilla tai Helsingissä tapaamassa Irmelin sisaruksia.

Kun lapsemme kasvoivat ja ikää kertyi, löysimme tuttavia tavallaan samanikäisten lasten kautta. Vietimme monta kertaa tätä juhlaa yhdessä tavalla tai toisella, mutta näin myöhemmin meidät on siitä yhteisöstä pudotettu pois käytännössä kokonaan. Olemme jonkin verran käyneet Kertun kummien luona ja hekin ovat olleet meillä, mutta muuten pääasiassa olemme pyörineet täällä kahdestaan.

Tänä vuonna olemme sitten pakon sanelemana joutuneet rajaamaan olemisemme tänne kotiin. Puhelinta on käytetty kovasti ja eletty muutenkin kuin arkena. Syödään, luetaan, katsellaan telkkaa, käydään lenkillä, mutta pihatöitä ei tehdä. Pieni lepo siihen hommaan.

vappu2.jpg

Sen verran tässä on nyt uskallettu irrottaa noita karanteenikahleita, että Essi ja lapset ovat käyneet meillä tuossa Ulkohuoneessa istahtamassa hetken. Eilen grillasimme makkaroita ja niiden lisäksi söimme perunasalaattia ihan vapun kunniaksi.

vappu5.jpg

Nyt on sitten toukokuu jo pitkällään ja matka kohti kesää on tosissaan alkanut.Aurinko käy joka päivä asteen verran korkeammalla ja ensi kuussa on jo juhannus. Puhuimme eilen illalla kesäsuunnitelmista, mutta ehkä se on turhaa, koska yhtään ei tiedä, miten nämä taudin kuvat menevät eteenpäin ja mitä tapahtuu. Tänä kesänä täytyy varautua suunnittelemattomuuteen ja siihen, että elelee päivän kerrallaan.