Koronasta huolimatta, pääsimme tänä kesänä häihin. Olkoonkin, että oli pienet häät, niin joka tapauksessa näin kävi. Kutsu tuli häihin ihan siitä yksinkertaisesta asiasta, että morsian on meidän tyttäremme. Kerttu, joka on nuorin perheemme jäsen, sai talvella sovituksi silloisen avomiehensä kanssa, että naimisiin meneminen olisi hyvä idea. Korona kaikkineen aiheutti pientä jännitystä lähinnä siitä, että voisiko tuo toteutua ~ minkälaiset rajoitukset vielä olisivat voimassa ja olisiko mikään ruokapaikka auki. 

Kerttu ja nykyinen aviomiehensä kutsuivat itse vihkitilaisuuteen vain vanhemmat ja sisarukset sekä Essin lapset. Näin meitä oli lopulta vain 11 plus vihkipari ja vihkijä.

Maistraatissa vai mikä digivirasto se nykyään onkaan ei tämä toimitus kestänyt kauan. Eniten näytti jännittävän tuo vihkijä, joka näytti hyvin nuorelta ja lieneekö ollut elämänsä ensimmäisen kerran hommassa - anyway, hyvin nuori.

Hääpaikalta menimme syömään Runeberginkadulla sijaitsevaan Trattoria Sognoon, vietimme siellä aikaa pari-kolme tuntia toki syöden ja jutellen. Sehän oli tietysti mukavaa. Valokuvia ja videoita otettiin muistoksi.

Essi, Emma, Irmeli ja minä lauloimme kaksi laulua. Toinen on tuttu Kristiina Halkolan kauan sitten levyttämä "Jos rakastat" ja toinen oli sitten ihan hauska K-kaupan mainoksesta napattu biisi "Se on rakkaus". Minun osakseni jäi pitää puhe, koska jos morsiamen isä on olemassa, hänen kuuluu etikettien mukaan pitää "luovutuspuhe". Sen tein.

Lähdimme Hesasta kotiin joskus viiden maissa. Hääpari vietti iltaa ystäviensä kanssa jossain Helsingin iltaelämässä ja siitä se sitten alkaa avioelämä. Häämatkakin tapahtuu, mutta sitä en paljasta.

H%C3%84%C3%84T.jpg