Taannoin, ollessani lapsi - siis noin 50 ja vähän ylikin vuotta sitten, oli tuo lausahdus aika tavanomainen. Ei varmaankaan jokapäiväinen, mutta kyllä hyvin muistan, kuinka minulla oli hetkiä, että ei ollut muka mitään tekemistä. Useammin kuin kerran toivoin ja sitten vähintäänkin puolivannoin, että jos emme juuri nyt muuta johonkin kaupunkiin, niin ainakin sitten, kun olen aikuinen, muutan takuuvarmasti vähintäänkin Helsinkiin.

Luulisin, että kaipasin ainakin hienoja ruoholla päällystettyjä urheilukenttiä, hiekkaisia uimarantoja, elokuvateattereita, huvipuistoa, jäähallia - no, siis sitä, mitä kaupungit voivat tarjota. Toki ihan harrastuksellisestikin olisin halunnut hyvää urheiluvalmennusta jossain futis- tai lätkäseurassa tai yleisurheilun parissa. Kaipasin myös asiallista musiikkikoulutusta, että olisin oikeasti oppinut soittamaan pianoa. On toki mahdotonta sanoa, olisivatko nämä toiveet voineet täyttyä, koska en asunut kaupungissa, mutta olisivatko taidot ja pitkäjänteisyyteni riittäneet mihinkään näistä jutuista. Joka tapauksessa lapsuuteni ympäristössä elämisen negatiivisena puolena on pidettävä huonoja harrastusmahdollisuuksia.

Mitäpä siellä Vesannolla ja Kivijärvellä sitten oli sellaista, mitä voidaan pitää ehdottomasti parempana kuin jossain kaupungissa olisi ollut tarjolla? Eihän sitä toki lapsena osannut ollenkaan ajatella ja arvostaa, kun nuo aiemmin mainitsemani asiat olivat kaipuulistalla ja sumensivat maalla asumisen arvon.

Kyllähän se iso asia on se, että luonto on siellä ihan lähellä. Kotiovelta voi lähteä käytännössä turvallisesti pyöräilemään, hiihtämään, juoksemaan, kävelemään. Meillä oli Kivijärvelle muuton jälkeen kesämökki ihan lähellä ja siinä oli ranta, missä saattoi uida aina kun vaan vesi oli tarpeeksi lämmintä ja kyllä minä puljasin mukulana ihan riittävästi. Asuimme sitä paitsi kirkonkylällä ihan järven rannassa eli siinä saattoi uida kesäaikaan päivät pitkät, kun ensin oli urheiltu puimalan takana tai pikkumetsässä. Suurin osa kesän urheilutapahtumista tehtiin tässä kuvassa näkyvän saunan kohdalla. Siinä meillä oli purukasa ja siinä hypättiin seivästä ja korkeutta, pituutta ja kolmiloikkaa ja työnnettiin kuulaa.  Uimapaikka on tietenkin siinä vasemmalla hyvin näkyvissä.

stadion.jpg

Urheilukentälle pääsin aina, mikä ei todellakaan ole kaupungeissa mahdollista, koska siellä useimmiten oli 1960-luvulla aidat ympärillä ja portit suljettuina ja kentille pääsi vain urheiluseurojen varaamina treeniaikoina. Vesannolla ja Kivijärvellä kentälle pääsi, kun vaan meni.

Oli meillä uimaranta ja siellä oli myös hyppyteline. Ihan sama hyppääkö viidestä metristä Heksingissä tai Kivijärvellä ~ yhtä korkealta putoaa ja ihan samalla tavalla pläsähtää, jos putoaa mahalleen. Uima-altaita kieltämättä kadehdin ja kaipasin ja niitähän ei ollut lähelläkään Kivijärveä.

Kyllähän se viime kädessä se turvallisuus oli niillä pienillä kylillä merkittävä asia. Toki siellä sattui liikenneonnettomuuksia ja joskus joku hukkuikin, mutta harvoin. Koska kuta kuinkin kaikki tunsivat toisensa, ihmiset myös välittivät hätään joutuneista ja tarvitessa apua annettiin. 

Näin vuosien kuluessa olen oppinut ymmärtämään, että minulle tällainen maaseututaajama kuitenkin lähellä isoa kaupunkia on hyvä paikka. Toki tarvitsen auton, mutta kaikesta huolimatta sekä se, mitä lapsuudessa kaipasin ja arvostin, on nyt helposti tavoitettavissa, mutta en siltikään ole joutunut kaupunkikuvioihin sellaisiin paikkoihin, jotka todennnäköisesti kokisin väkimäärän ja etäisyyksien takia minulle jopa ahdistavina. Tähän ikään mennessä olen kyllä oppinut löytämään halutessani vaikka mitä tekemistä eikä sellaisia tyhjiöitä ole, jos en kerrassaan itse halua.