Kun olin lapsi, ei valokuvia juurikaan otettu. Meillä oli ikivanha musta laatikkokamera, jolla pääasiassa leikittiin, mutta eipä ihmeemmin kuvailtu. Suurin osa lapsuuteni kuvista on jonkun muun ottamia - ei esimerkiksi isäni. Jonkinlaisen kasvukertomuksen toki saan keräämällä kaikki minusta otetut kuvat nollasta viiteentoista, koska niitä ei ole kovinkaan paljon. Ymmärtääkseni isäni oli hillittömän nuuka rahankäyttäjä ja kaikki, mikä oli hänen mielestään turhaa, sai jäädä ostamatta ja ottamatta. Tähän kategoriaan se valokuvauskin sitten varmaan kuului. Isän veljistä tunsin parhaiten Jussin, eikä heilläkään koskaan valokuvattu ihmeesti. Enoni perhe, jonka luona asuimme ensimmäiset vuodet isän kuoleman jälkeen ei myöskään harrastanut kuvaamista.

Siispä on erikoista, mistä minulle syntyi niin kova hinku alkaa valokuvausharrastus. Ostin ensimmäisen kamerani joskus 1970-luvun alkuvuosina. Alkuvaiheessahan minä otin pääasiassa mustavalkoisia kuvia, jotka vielä kaiken lisäksi tein itse - jopa kehitin filmit, mikä oli vähintäänkin hurja homma. Aika monta rullallista pilasinkin, ennen kuin opin pyörittämän kuvatun filmin kehikkoon ja sitten oikeassa suhteessa käyttämään kehitettä ja kiinnitettä. Jossain vaiheessa vein sitten mustavalkoisetkin filmit kehittämöön. Ei maksanut paljon ja onnistui aina.

OKL:n aikaan tein jonkin verran kuvia -en paljon, mutta joka tapauksessa tein. Siltä ajalta on aika paljon myös värikuvia eli hieman raottelin kukkaron nyörejä kuvaamista ajatellen, mutta ei se vielä mitään superakttivista touhua ollut. Oikeastaan vasta siitä, kun Essi syntyi, aloin ottaa kuvia enemmänkin. Jossain vaiheessa sain paremman kameran ja kuvaaminen lisääntyi. Ei mitään taidekuvia, vaan ihan näitä elämän peruskuvauksia.

Eilen aamulla ollessani pyörälenkillä, oli yksi tietohallinnon kirjahyllyn hyllyistä pudonnut. Kannatinjutut pettivät ja sotku oli sen näköistä, mutta onneksi mitään ei särkynyt. Martin ( = arvokas kitarani) oli aika lähellä, kun olen sitä siinä soitellut parina iltana. Siivosin sotkua ja silloin iski ajatus, että nostanpa albumit pois kaapista, jotta niitä tulisi edes joskus katsotuksi. Meidän kotivideoitammehan minä katselen aika useinkin, koska ne on niin helposti saatavilla, mutta valokuvat ovat kyllä saaneet olla aika rauhassa. Asettelin hyllyt hiukan uusiksi ja lopulta sain melkein kaikki albumimme tuohon kirjahyllyyn. 

Vaan enpä ollut tajunnut, kuinka helkkarin paljon niitä on. Paria vanhempaa albumia katsellessani tajusin myös surukseni, että värit alkavat mennä huonoiksi, joten jotain olisi tehtävä. Digitointi lienee jonkinlainen ratkaisu.

SKANNAUS.jpg

Otin yhden albumin, missä oli Essin vauvakuvia. Osa kuvista alkaa olla aika lailla haalentuneita ja siksipä skannattuani kuvat, käsittelin niitä PhotoShopin pikakomennoilla ja sain niihin ehkä jossain määrin niitä vanhoja värejä esiin - hieman kirkkaampia nuo ovat kuin albumissa maanneet otokset. On muuten hidasta touhua. Tässä yksi hyvä otos jostain sieltä menneisyydestä.

smallessi.jpg

******

Tässä on nyt tutkittava näitä albumeita oikein pieteetillä ja harkittava tarkkaan, mitä kuvia alan digitoida. Periaatteessa voisin kyllä tehdä sen kaikille kuvilleni, mutta reaaliteetit tulevat vastaan. Tämä duuni on nimittäin hirveän hidasta ja kuvia on aikuisten oikeasti ihan hirveästi. Ei puhuta sadoista - tuhannet ovat lähempänä totuutta ja minä olen varmaan lähempänä sataa vuotta, kun nämä kaikki kuvat on saatu digiformaattiin ja silloin - vuonna 2057 - on varmaan uudet arksitointimenetelmät keksitty. Tässä alahyllyillä koko albumihässäkkä. Jos jään kokonaan pois töistä, niin onpahan sadepäiville yksi lisähomma taattu. Oikeanpuolisen hyllyn oikeassa reunassa on Ifolorin kuvakirjoja, joita teen säännöllisesti ja näin minulla on albumit myös nykykuvista alkaen vuodesta 2009.

kirjahylly.jpg