Valmistaudumme hiljalleen tämän kesän Woodstockiin, joka pidetään perinteiseen ( = toinen kerta) tapaan Keski-Suomessa, kotikunnassani, ystäväni lapsuuden kodissa. Kyseessä on vanha ja iso talo, minne mahtuu porukkaa ja ääntä. 

Idea syntyi ystäväni 60-vuotispäivillä kolme vuotta sitten, jossa emme tosin olleet anopin hautajaisten takia, mutta toiset soittajapojat olivat asiasta keskustelleet ja suunnitelmasta tuli sitten toteuma ensimmäisen kerran viime kesänä. Meitä on kaikkiaan neljä soittajaa ja laulajaa ja talon isäntä toimii tuottajana ja käytännön uurastajana.

Viime vuonna raahasin matkaan erinäisen kasan äänityskamaa, mutta tänä vuonna tyydyn huomattavasti vaatimattomampaan satsiin. Otan mukaan kitaran ( ehkä kaksi), vahvarin ja laulumikin.

Treenasimme eilen yhden soittajan, Timon, kanssa hänen kotonaan. Biisit pantiin mukavasti pakettiin ja siitä se sitten lähtee.

timosakke2.jpg

Tämä Timo on kuta kuinkin saman ikäinen kuin minä, kotoisin sieltä samalta pikku kylältä kuin minäkin. Kävimme kansa- ja keskikoulua yhdessä ja lukiotakin samaan aikaan, mutta Timo oli fiksu (silloinkin) ja pääsi ylioppilaaksi kolmen lukiovuoden jälkeen ~ minullahan se vei neljä vuotta. Timon kanssa musisoitiin yhdessä ainakin oppikoulun alaluokilla, kun Jokelan Terho treenautti Tiernapoikia. Missä rooleissa olimmekaan, sitä minä en muista, mutta Timon ällistyttävä yksityiskohtien muistaminen voisi tämänkin paljastaa.

Musisointi samoissa kuvioissa jäi sitten ja elämän tiet erkanivat muutenkin. Tapasimme 80- ja 90-luvuilla erittäin harvakseen, mutta sitten joskus tässä 2000-luvun alkuvuosina satuimme samoille hoodeille yhdistävänä tekijänä tämä Woodstockin isäntä ja toisaalta yhteiset saarijärveläiset kaverit. 2000-luvun alussa Timo asui Italiassa Garda-järvellä mentyään naimisiin. Perheeseen syntyi yksi tytär ja he asuivatkin siellä siihen saakka, kunnes tytön kouluvuodet oli määrä aloittaa ja perhe päätti nimenomaan suomalaisen koulun takia muuttaa tänne. Meillä oli kuitenkin suunnattoman hieno tilaisuus päästä käymään Timon ja perheen luona kesällä 2006, kun ajelimme Euroopassa. 

Timo perheineen muutti siis Suomeen ja innokkaana harrastajana Timo etsi itselleen kuoron ja kuoroja, joissa laulella. Nykyään hän laulaa mieskuorossa ja kovatasoisessa kirkollisessa sekakuorossa. Viime syksynä, kun me esitimme oman Kamarikuoromme kanssa Mozartin Sielunmessun, oli Timo mukana vahvistamassa komeaa bassorivistöämme.

Kaverini on treenannut kovasti kitaransoittoa ja niinpä meillä oli eilen oikein upea duotreeni ja kun saamme vielä koko Woodstock-komppanian matkaan, meillä on luvasssa hienoa pop-rock-musiikkia.

timosakke1.jpg