Minun on pakko omistaa vähintäänkin jonkinlainen auto. Syy on yksinkertainen. Minun on jotenkin päästävä työhommiini, jotka ovat liian kaukana kotoa, jotta voisin mennä kävellen, pyörällä tai mopolla ja sinne ei millään pääse julkisilla vekottimilla. Meillä on kyllä yksi erittäin hyvä, lähes uusi, moderni ja mukava Nissan, mutta Irmeli tarvitsee sitä, koska hänen työnsä on liikkuvaa eikä hän sen enempää kuin minäkään pysty käyttämään julkisia eikä myöskään pyörää tai skootteria. Yksinkertaisesti ei ehdi eikä jaksa ja hänellä on melkoisen pitkiä nuo siirtymät. Me emme juuri tällä hetkellä tule toimeen yhdellä autolla ~ se on vääjäämätön totuus.

Hankin melko tarkkaan vuosi sitten vanhan pikku Nissanin, jonka ristimme sitten kotoisaasti Pampulaksi. Kyseinen Nissan on Micra ja se on vuosimallia 93 tai 94 - en itse asiassa muista, mutta viime vuosituhannelta se on. Viime syksynä ja sitten koronaeristyksen alkuun saakka ajelin sillä käytännöllisesti katsoen joka päivä. Aamulla töihin ja iltapäivällä takaisin, joskin syksyllä niin kauan kun oli lämpimiä kelejä ajoin myös mopolla, koska matka Haimooseen ei ole meiltä kuin 12 kilsaa ja se kyllä menee helposti myös Mustangilla ( = se skootteri). Muuten en Pampulalla ajanut kuin ihan muutaman kerran kävin Nummelassa kuorotreeneissä. Joululomalla satoi vettä joka päivä ja siksi kävin joka päivä ajamassa noin puoli tuntia, jotta sain sen kuivaksi. Se nimittäin seisoi siinä joulunpyhien aikaan muutaman päivän eikä meinannut kosteuden takia lähteä liikkeelle ollenkaan.

Kun koronaeristys alkoi, jäi Pampula melko lailla pihaan seisomaan, joskin sateisina päivinä saatoin käydä sillä kaupassa, mutta enpä juuri muualla. Viimeiset kaksi viikkoa ennen koulujen kesälomia tarvitsin sitä jälleen, koska koulut avattiin ja kun kelit olivat aika viileitä, en sitten viitsinyt mopollakaan kulkea.

Sitten tuli kesä. Nollasin trippimittarin. Elokuun alkuun siihen tuli muutama sata kilometriä lähinnä uima- ja marjareissujen ja Nummelassa käyntien takia, mutta loppujen lopuksi ajoimme kesän aikana Pampulalla vähemmän kuin minä ehdin/viitsin pyöräillä. Niinpä siitä, kun ostin tuo menopelin, tähän viikkoon saakka ajoin sillä alle 5000 kilometriä, mikä on vuotuiselle auton käyttämiselle aika vähän. Työreissuihin meni joka tapauksessa noin 500 km kuukaudessa pois lukien korona-aika, joskin silloinkin kävin koululla vähintään pari kertaa viikossa, koska meillä oli muutama oppilas koko senkin ajan lähiopetuksessa.

Jännityksen hetki oli sitten tuo vuotuinen katsastus. Ajattelin, että menen ihan kylmiltään ilman mitään huoltotoimenpiteitä katsastusasemalle ja sen tein. Loppujen lopuksi Pampula läpäisi katsastuksen vain ihan pienen korjauskehotuksen kera. Nyt sekin on tehty ja Pampulalla saa taas huristaa vuoden.

Ajan sillä edelleen sellaisella ajatuksella, että jos se jotenkin simahtaa, niin minä en voi olla kävelymatkaa kauempana kotoa. Pampulalla ajaminen ei ole mikään varsinainen supernautinto, mutta kun huomioi sen, miten edullinen se on minulle ollut, niin eipä sillä ole väliä. Pääasia, että pääsen duuniin ja takaisin.

pampu.jpg