Meidän kylällämme on järjestetty markkinat joka syksy jo yli kymmenen vuoden ajan. Siitä muodostui perinne, kun paikkakuntamme täytti 500 vuotta. Markkinat olivat vahvasti oman kylän tuottamat eli järjestämisestä vastasivat käytännössä vapaaehtoisjoukot. Lauluyhtyeellemme tuli myös perinteeksi laulaa krouvissa, joka järjestettiin tuohon kylän keskellä olevaan kyläyhdistyksen omistamaan taloon. Sinne sai kyläyhdistys poikkeusluvan myydä olutta ja viinia ja sellaista ja illat olivat erittäin suosittuja. Thromos ja myös omissa nimissäni tapahtuneet musiikkikuviot olivat erittäin suosittuja - torppa täynnä ihmisiä ja hauskaa oli. Vaan sitten tuli paikalle iso paha susi eli raha. Joku osti oikeudet Siirilän iltoihin ja homma meni heti pilalle. Niinpä sitten viime vuonna ystävämme järjestivät Varjokrouvin pihaansa ja sinne sitten kutsuttiin väkeä, joka toi tullessaan eväät eli siis nyyttärihengessä.

Tänä vuonna ei k-syyn takia järjestetty markkinoita ollenkaan, mutta sehän ei estänyt Varjokrouvin laittamista. Ihan kuten viime vuonnakin porukka toi syömää ja juomaa ja paikalla oli kaksi musiikkiesitystä,  ihan kuten viime vuonnakin. Kokoonnuimme turvallisesti pihalla ja pidimme etäisyyksiä ja kuten kuvasta näkyy esiintyvillä taiteilijoilla (ja minulla) oli oikein katettu stage.

juhlat1.jpg

Bileet olivat perjantai-iltana, vaikka ne alunperin oli suunniteltu lauantaiksi, mutta pahan sääennusteen (joka toteutuikin) vuoksi järjestävä taho teki pikapäätöksen ja Varjokrouvi laitettiin pystyyn puolessa vuorokaudessa.  Keli oli fantastinen - lämmin ja aurinkoinen ja vaikka auringonlaskun jälkeen vähän viilenikin, ei siellä missään vaiheessa ollut kylmä.

Esiintyjät siis olivat luomassa hyvää tunnelmaa ja varmasti onnistuivatkin. Jan-yhtye soitti sekä omia sävellyksiään ja covereita ja teki sen vakaalla taidolla. Kohtalon ivaa suorastaan se, että viime vuonna laulusolisti oli kovilla loukkaantuneen nilkkansa kanssa ja tänä vuonna hän köpötteli kepeillä, kun reisiluu oli joskus keväällä pamahtanut poikki. Tuo yhtye on kyllä kerrassaan loistava bilebändi.

juhlat2.jpg

Kun Jan oli tauolla, minä kävin laulamassa muutaman coverin ja yhden oman. Oma biisi oli "Tuuthan", joka kai joskus äänitetään oikein kunnolla studiossa ja sitten julkaistaan taas Spotifyssa, kun sen aika on. Coverit olivat vanhaa tuttua kamaa - Beatlesia, CCR:ää, Eaglesia ja sitten yksi José Felicianon tutuksi tekemä eli "Rain".  

Kun ei ole tuota bändiä, niin minä hillun lavalla yksi, mutta onhan minulla tavallaan bändi, kun taustat on olemassa ja ne tulevat iPadiltä. Löytyy rumpua ja pianoa ja bassoa ja sellaista.

juhlat3.jpg

Näitä juttuja olisi toki kiva tehdä enemmänkin, mutta eipähän niitä hirveästi järjestellä. Muutaman laulun voisi käydä aina silloin tällöin kitisemässä ja kun minulla on nuo taustat helposti mukana kulkemassa, ei tuo niin suuria organisaatioita vaadi. Toki oikea bändi olisi ihan mukava, mutta sitten alkaisivat ne tekniset vaateet olla aika kovat ja niistä joutuisi järjestäjä maksamaan paljon enemmän kuin yksittäiselle turpatuurille. 

Kukapa tietää, onko meillä taas ensi vuonna samankaltainen krouvi. Sitä odotellessa...