Tämän aamun Hesarissa oli melkoisen reipas artikkeli alkoholinkäytön riskirajoista. Me suomalaiset olemme ilmeisen innokasta juhlijaporukkaa ja tarinat reippaista juomingeista ovat tuttuja yhdelle jos toiselle. Kai meistä melkoisen suuri osa on osallistunutkin moiseen toimintaan - enemmän tai vähemmän. Toki meidän keskuudessamme kulkee runsaasti täysin absolutisteja, mutta käsittääkseni vähemmistö koko kansasta. Melkoisen suuri osa alkoholista kieltäytyvistä jättää pullon avaamatta uskonnollisista syistä, mikä sinällään on outoa, koska ainakaan kristinuskon perusoppaassa sitä ei mitenkään kielletä, joskin ohjeistetaan viisauteen. Aika moni raitis ihminen on juomatta ihan pelkästään terveydellisisistä syistä ja jotkut sitten ovat huomanneet, että juhlajuomat eivät syystä tai toisesta sovi heille ja siihenkin on monia syitä.

On totta ja valitettavaakin, että nykytutkimuksissa on todettu jo pienten alkoholimäärien olevan melkoinen riskitekijä ihmisen terveydelle. Kun vielä muutama vuosi sitten riski- ja kohtuukäytön raja liikkui miehillä reippaassa 20 annoksessa viikossa ja naisilla 16 annoksen viikkomäärässä, niin nykytietämyksen mukaan rajat ovat miehillä 14 ja naisilla 7 annosta viikossa. On aika tylyä tekstiä, kun tiedetään, että kyseiset määrät ovat varsin pieniä. THL:n tutkimusprofessori Tiina Laatikainen kertoo artikkelissa, että täysin turvallista rajaa ei ole olemassakaan ja riskit kasvavat reippaasti heti, kun nuo rajat ylittyvät. Itse asiassa tutkimusten perusteella puolen annoksen nauttiminen päivässä säännöllisesti käytettynä nostaa käyttäjän riskiä sairastua somaattiseen alkoholisairauteen. Se tarkoittaisi viikossa vain 3½ pullollista olutta tai nipin napin pullollista viiniä eikä siinä montakaan konjakkia voisi ottaa, kun rajat jo paukkuvat.

Iän kaiken on ollut selvillä, että reippaan käytön yhteydessä ongelmaksi muodostuvat jotkut onnettomuudet, kuten hankeen sammuminen ja siihen jäätyminen, hukkuminen, liikenneonnettomuudet, erilaiset väkivaltatapaukset ja onhan näitä. Yleisin ja kaikille tiedossa oleva juttu on tietenkin alkoholin vaikutus maksaan. Ihmiset, jotka sairastavat metabolista oireyhtymää eli joilla on ongelmia verenpaineen, veren rasvojen ja sokerien kanssa ovat erikoisen suuressa vaarassa saada erilaisia ongelmia jo ilman alkoholiakin, mutta etenkin sen kanssa. Tutkimukset ovat tälläkin alueella lisääntyneet runsaasti ja jo pitkän aikaa on tiedetty riskeistä käytännössä kaikille sisäelimille, ei pelkästään maksalle. Kaikki nautittu alkoholi tuhoutuu maksan kautta ja sellainen pahempien sairauksien esiaste kuin rasvamaksa kehittyy erittäin helposti huomaamatta. Moinen tauti on täysin oireeton eikä likikään aina näy verikokeessa, mutta jos vyötäröllä on vähänkään liikaa rasvaa, mahdollisuus rasvamaksaan on suuri, vaikka ei edes käyttäisi alkoholia lainkaan. Rasvamaksaahan tavataan jopa alle kymmenvuotiailla lapsilla, jos nämä ovat reippaasti ylipainoisia ja vielä syövät epäterveellisesti. Erittäin harva alle kymmenvuotias juo alkoholia...

Niin kauan kuin muistan, ihmiset ovat ottaneet alkoholia piristääkseen itseään. Vanha suomalainen sanonta, "tuikku murheeseen", on varmasti hyvin tuttu yhdelle jos toiselle. Kuitenkin nykyään tiedetään, että juominen pahentaa masennus- ja ahdistusoireita. Hetken voi ollakin kiva fiilis, mutta äkkiä se muuttuu synkäksi ja aiheuttaa oireiden pahenemista. Sekin on tiedossa, että juominen voi aiheuttaa tai ainakin pahentaa sekä Alzheimerin taudin että dementian oireita ja osaltaan voi myös vaikuttaa niiden syntymiseen. Hyvin moni saattaa ottaa iltaisin oluen tai pari, viinin  tai pari tai kunnon yömyssyn nukkuakseen paremmin. Sekin valitettavasti on harhaluulo. Alkoholi vaikuttaa joihinkin aivojen välittäjäaineisiin haitallisesti ja siksi uni on huomattavasti pinnallisempaa kuin normaalitilassa. Juominen myös pahentaa viime vuosien suosikkitautia, uniapneaa, johon ei kuitenkaan kuole, kuten joskus virheellisesti väitetään, mutta uniapnea kylläkin voi pahentaa sairauksia, joihin voi kuolla. Joka tapauksessa hoitamaton uniapnea aiheuttaa huonon olon ja heikentää hillittömästi elämänlaatua.

Alkoholi vaikuttaa sydämen toimintaan ja verenpaineeseen ja taas joutuu toteamaan - ikävä kyllä. En oikeastaan tiedä näistä sydänoireista suuremmin, mutta ainakin alttius rytmihäiriöihin suurentuu, kuten kaikissa stressitiloissa.  

Tämä korona-aika on jonkun tutkimuksen mukaan lisännyt Suomessa alkoholin käyttöä ainakin jossain määrin. Sellainen ajatus, että kyllä tässä nyt voi pari lasillista ottaa ruuan kanssa ja yhden oluen saunan kanssa jää helposti päivittäiseksi tavaksi, vaikka moiset määrät eivät tunnu missään eivätkä haittaa työntekoa, autoilua, nukkumista eivätkä mitään päivittäistä normaalia tekemistä. Tuollaisella pienellä tissuttelulla pääsee kuitenkin äkkiä helposti yli kahdenkymmenen annoksen viikkovauhtiin ja varsinkin kesäisin tällainen nautiskelu lisääntyy melkoisesti.

olu.jpg