Autoille ja autoilijoille harmillisimpia paikkoja ovat tavalliset parkkipaikat, joita ovat esim. kauppojen ja muiden julkisten tilojen pysäköintialueet. Jokunen vuosi sitten sain silloiselta vakuutusyhtiöltäni eräänlaisen lobbaus-/ valistuskirjeen, jossa oli selkeästi tilastoitu vakuutusyhtiöille lähetettyjen vahingonkorvausanomusten syyt. Erittäin paljon anottuja ja hyväksyttyjä korvauspyyntöjä oli tehty kauppojen parkkipaikoilla tapahtuneiden peltijuttujen korjauksiin.

Jokainen, joka autonsa omistaa ja sitä huoltaa ja hoitaa, tietää, että peltikorjaukset ovat kalliita. Moottoria korjaa 1000 eurolla melkoisesti, mutta kovin kummoiseen peltijuttuun ei tonni meinaa riittää.

Vakuutusyhtiön kirjeessä oli ystävällisesti annettu neuvo siitä, kuinka kannattaa ajaa esim. isojen marketien parkkipaikoille ja sitten siellä parkkipaikalla. Huomio tuli kiinnittää etenkin hyvin rauhalliseen nopeuteen ja riittävien välien pitämiseen, mutta ennen kaikkea ruutuun menemiseen ja sieltä poistumiseen. 

Parkkialueilla ja -halleissa on suurin vastuu aina ruudusta poistuvalla, joskaan paikkaa hakevien ja niistä poistuvien on omalta osaltaan pystyttävä vastaamaan turvallisuudesta eli ei holtiton ajaminen kuulu sielläkään asiaan. Ruudusta poistuvan on pystyttävä näkemään molempiin suuntiin ja siinä tulee vääjäämättä dilemma. 

Jos ruudusta poistuu takaperin, on jompi kumpi puoli autosta koko ajan näkökyvyn ulottumattomissa. Sieltä on tultava varoen väleissä liikkuvia kulkuneuvoja ja käveleviä ihmisiä ja myös auton molemmin puolin olevia kohteita ~ autoja tai ihmisiä. Näissä peruutustilanteissa ovat ne suurimmat vaarat tehdä kolhuja. Harvemmin siinä ihmisille mitenkään käy, mutta tosiaankin erityyppiset kolhut ja naarmut ovat vallan mahdollisia.

Niinpä vakuutusyhtiöstä tulleessa kirjeessä annettiin hyvin ystävällinen toivomus, että ihmiset peruuttaisivat ruutuun tai ajaisivat mahdollisuuksien mukaan ruudun yli niin, että aina pääsisivät lähteämään liikkeelle etuperin, jolloin molempien sivujen hallinta on sekä mahdollista että helppoa. Eikö sitten ruutuun peruuttaminen ole vaarallista? No, onhan se, mutta siinä pystyy hallitsemaan ympäröivää aluetta paljon paremmin. Kun ajaa ruudun lähelle, voi hyvissä ajoin tarkistaa sekä edestä että takaa tulevan liikenteen ja myös molemmin puolin mahdollisesti olevat kohteet. Jos auto on peruuttamassa pysäköintipaikkaan, on takaa tulevan liikenteen väistettävä. Ruutuun parkkeeraminen on toki harjoittelua vaativa homma, mutta onhan inssissä tehtävä taskuparkkikin, joka kuitenkin on vaikeampi kuin ruutuun peruuttaminen. Takaperin pysäköintipaikalle menemistä on helppo harjoitella melkein missä vaan, jos kokee sen hankalana. 

Nykyaikana hyvin monissa vähänkin tuoreemmissa autoissa on joko parkkitutka tai -kamera tai jopa molemmat. Varsinkin kameran käyttäminen vaatii treeniä, mutta se helpottaa huomattavasti ahtaaseenkin tilaan menemistä ja helpottaa muuten myös taskuparkin tekemistä.

Meidän Penassa on kamera. Käytän sitä usein etenkin lähestyessäni auton takana olevaa estettä. Sen avulla osaan ajaa muutaman sentin päähän kopsahdusetäisyydestä, mikä on etenkin ahtaissa paikoissa hyvä. Suorassa tv-lähetyksessä auton takaosasta näkyy myös sivujen ohjaussuunnat, mikä helpottaa molempien puolien tajuamista Tuossa kuvassa näette selkeästi, mistä on kysymys. Ehdottoman hyvä keksintö.

Suosittelen peruuttamista.

peruutus.jpg