Tänään oli talvipäivänseisaus eli otsikkoni suomennettuna. Tarkka aika oli keskipäivällä klo 12.02, mutta mitäpä siitä ~ ei tuota huomaa, ennen kuin joskus muutaman viikon päästä. Ihan sama juttu kuin kesällä. Kuukausi ennen ja jälkeen päiväntasausta ei juurikaan huomaa muutoksia päivän mitassa. Kesällä varsinkin öiden ollessa hyvinkin valoisia, menee se pimeä aika ohi nukkuessa, mutta kyllähän siinä heinäkuun lopulla alkaa puolen yön aikaan täällä eteläisessä Suomessa olla melkoisen hämärää. No, nyt on joka tapauksessa pimeä vuodenaika. Tänään olikin hillittömän pimeää, kun oli niin sateista ja paksut pilvet taivaalla, eikä se vähäinen valonkaje sitten päässyt juuri yhtään maan pintaa kirkastamaan. Aamulla, kun ajoin töihin ja lähdin puoli yhdeksän maissa, oli ihan pakko pitää pitkiä valoja korpitaipaleella. Vaihdoin koulua puoli yhdentoista maissa ja silloin kyllä näki, mutta oli hämärää kuin kesäyössä. Koulusta pääsin kahden maissa ja aika lailla jo valo oli vähentynyt ja sitten, kun lähdin Markun kanssa lenkille kolmen tienoissa, oli jo kutakuinkin pimeää. 

Pilvistähän tässä edelleen on ilmeisesti luvassa, mutta kyllä se kasvavan kuun valo sieltä läpi kuultaa, jos vaan pilvet väistyvät. Täysikuu on ensi viikolla (30.päivä). Lapsuudesta muistan hiihtäneeni ns. kansanhiihtoladun täysikuun aikana. Se lähti siitä jostain meidän kotinurkilta, meni Lammasniemeen ja Talatsaaren yli ja sitten jostain sieltä Vuorelan maiden takaa palasi kirkolle. En yhtään muista, oliko se kympin vai vähän alle, mutta eipä se siinä iässä miltään tuntunut.

Talviajan pimeys siis johtuu yksinkertaisesti siitä, että maapallomme on aurinkoon nähden koko ajan 23,5 astetta kallellaan ja se kallistusakseli on koko ajan samansuuntainen. Niinpä tähän aikaan vuodesta eteläinen pallonpuolisko saa aurinkoa viljalti, kun taas meillä pohjoinen napapiiri ja sen pohjoisempi puoli vaeltaa pimeydessä. Tästä päivästä eteenpäin alkaa taas päivä pidentyä ja maamme pohjoisimmassakin kolkassa aurinko nousee tammikuun 17. päivänä sen verran, että voi mainita. Valon raja nousee sitten koko ajan pohjoisemmaksi ja lopulta kevätpäiväntasauksen aikana maaliskuun lopulla aurinko viimein näyttäytyy pohjoisnavalla ja samalla laskeutuu puoleksi vuodeksi etelänavalta. 

Muinaiset kulttuurit ja niiden aikaiset tiedemiehet ovat osanneet laskea seisaus- ja tasauspäivät. Niinpä vanhat kulttuurit ovat viettäneet melkoisia juhlia noihin aikoihin. En muuten itse muista, milloin tajusin päivien pituuden vaihtelevan. Oliko siitä puhetta kouluaikana maantiedossa? Varmasti oli, mutta oliko kansakoulussa vai pitikö odottaa oppikoulun aikoihin? En todellakaan muista. Hälläpä väliä, koska jälleen kerran olemme päässeet tänne asti ja tietoisuus päivän pitenemisestä on nyt tuolla takaraivossa. Eihän tämä pimeys minua haittaa, kuten olen todennutkin, mutta jos tämä olisi pysyvä olotila, niin kyllä se jossain vaiheessa alkaisi kaiketi ärsyttää.